tiistai 6. lokakuuta 2015

Enid Blyton: Viisikko kuiskausten saarella!





Enid Blyton
Viisikko Kuiskausten saarella
Tammi, 1970
Alkuteos: Five have a mystery to solve
Suomentanut Lea Karvonen
145 + 1 s.


Viisikko Kuiskausten saarella on poikkeuksellisen hyvä Viisikko-kirja, mitä tulee kerrontaan ja tapahtumiin eikä kansikuvakaan ole huonoimmasta päästä. Tässä on tunnelmaa laidasta laitaan - leppoisasta kylmänkoleaan. No, täytyy sanoa, että muutama kohta on, mitä ajatteli, että olisi voinut hieman työstää realistisempaan suuntaan, mutta yhtä vaille kaikki Viisikot lukeneena tämä on sujuvuudeltaan ja kerronnaltaan sarjan parhaasta päästä.

Seikkailu saa alkunsa, kun lasten tai nuorten (kyllä, rivien välistä voi aistia, että Viisikko ei enää ole ihan lapsia vaan lähentelevät jo ainakin puberteettia)  loma alkaa. Mikä loma, sitä ei mainita, muta sillä ei oikeastaan ole väliä - loma kuin loma. Tällä kertaa tapahtumat alkavat Leon,  Dickin ja Annen kotoa, jossa äiti tenttaa heitä kadonneista nakkimakkaroista. Nuoret myöntävät, että he söivät ne edellisenä päivänä, kun Pauli oli kylässä ja loman alkua piti juhlistaa. Nuoret suunnitttelevat menevänsä Kirriniin Paulin luokse, mutta äiti sanoo, että ei käy. Joku rouva Layman on tulossa kylään ja haluaa tavata nimenomaan Leon, Dickin ja Annen.

Niinpä nämä pyytävätkin Paulin Timin kanssa heidän luokseen.

Rouva Laymanin tultua hän ehdottaa, että nuoret tulisivat asumaan hänen mökkiinsä pitämään seuraa hänen pienelle sukulaispojalleen, koska hän itse joutuu lähtemään hoitamaan sairasta sukulaistaan. Viisikko lähtee tutustumaan paikkaan ja jää asumaan pieneen vanhaan mökkkiin Wilfridin seuraksi. Wilfrid osoittautuu aika vekaraksi, jolla on erikoinen kyky lumota eläimiä. Sopuisasta elämästä ei tulisi mitään, ellei säyseä ja kiltti Anne muuttuisi Tiikeriksi ja heittäisi lopulta sangollisen vettä Wilfridin päälle.

Varsinainen seikkailu alkaa, kun Leo, Dick, Anne ja Pauli vuokraavat veneen ja lähtevät soutelemaan. Yllättävät vesivirrat vievät heidät kohta salaperäisen saaren rannalle. Saaren, josta he ovat kuulleet jännän tarinan muutettuaan Laymanin mökkiin.  Wilfrid on jäänyt etsimään kadonnutta vihellyspilliään, mutta seuraa kohta perässä saarelle kuultuaan, että vene on ajelehtinut tyhjänä merellä.

Juonesta ei sen enempää, mutta muutamia huomioita.

Viisikko-kirjoissa ei yleensä mainita kovin paljon vanhempia, no Paulin vanhemmista kyllä puhutaan, mutta mitään suuria keskusteluja ei käydä lasten ja vanhempien välillä. Mitä me oikeastaan tiedämme Leon, Dickin ja Annen vanhemmista? Emme mitään, ainakaan suomennoksista.  Olisikin mielenkiintoista lukea nämä kirjat alkuperäiskielellä, onko niissä jotain, mikä on ohitettu. No, tässä kirjassa mainitaan Kolmikon äiti. Huomionarvoista on se, että isää ei mainita lainkaan. Missä hän on?

(Pieni kertaus toi tiedon, että kolmikon äidin nimeksi mainitaan Barnard Viisikko vuoristossa -kirjassa). 

Toinen huomionarvoinen seikka on Anne. Anne on ollut Viisikon hiljaisin ja kodikkain. Tykkää hoitaa arkisia asioita ja niin päin pois. Siis joidenkin mielestä hieman nynny. Tässä kirjassa Anne loistaa. No, kyllähän hän on se, joka hoitaa ruokatalouden, mutta kun Leo sanoo häntä hiireksi, niin Anne sanoo tomeran vastalauseen. Odottakaapa vain, eräänä päivänä vielä näette.

Huomionarvoinen seikka on myös se, että aiemmissa Viisikko-kirjoissa on ajankulku hieman hämärän peitossa. Tarkoitan, että on vaikea tietää, kuinka monta päivää kuluu seikkailun lomassa. Tässä kirjassa ajankulku on hyvin selkeä. Seikkailu kestää tasan yhden päivän. Ja mikä huikea seikkailu se onkaan. Mikä tässä kirjassa myös viehättää on hyvä ja sujuva suomennos. Dialogi on monipuolista ja vaihtelee kertojanäänen kanssa. Tosin yksi kohta suomennoksen osalta hieman lipsui mielestäni.

"Kaikki olivat innokkaita pääsemään matkaan ja katselivat kellojaan vähän päästä" Vähän päästä tuntuu hieman kömpelöltä, aivan kuin siitä puuttuisi jotain, esimerkiksi voisi sanoa, että katselivat kellojaan "aina vähän pästä", parempi olisi kuitenkin sanoa, että katsoivat kellojaan vähän väliä. Mutta muutoin tässä ei suuremmin takkuja löytynyt.

Kertojanääni on mielenkiintoinen seikka. Kertoja on kaikkitietävä, joka kertoo tarinaa sitä mukaa kuin se tapahtuu, loppupuolella kertoja siirtyy äkkiä futuuriin ja sitten kohta taas preesensiin. Muissakin Viisikoissa on lopussa tällainen siirtymä, mutta vasta nyt aloin miettiä syytä tähän ja kysyä, onko se huono ratkaisu? Tulin tulokseen että ei. Yleensä en pidä mistään "selittelyistä", siitä ei kuitenkaan tässä tapauksessa ole kysymys, paremminkin Blytonille ominainen ratkaisu.

Yksi merkittävä seikka Viisikoissa on ruoka. Tässäkin kirjassa ruoasta puhutaan ja löytyy kirjasta yksi ruokahalua herättävä listakin niistä herkuista, joita Viisikko sai nauttia, ruoasta ei kuitenkaan puhuta aivan niin paljon, kuin joissain muissa kirjoissa. Tässä kirjassa on enempi sellaista luonnollista yhdessäolon tuntua ja nuorten välistä joukkohenkeä ja ei voi olla mainitsematta, että tästä löytyy jopa luonneanalyysia.

Ja Anne, nyt kaikki te, jotka olette pitäneet Annea nynnynä, ottakaapa tämä kirja käteen. Kyllä ajatuksenne muuttuu - toivon mukaan. Anne totta tosiaan yllättää. 

---- Anne - ei se voi olla killtti pikku Anne! ajatteli Leo. Mutta sepä oli. Kun nuo neljä ehtivät poukamaan, he näkivät Annen yllyttämässä Timiä ja hyppimässä tasajalkaa suuttumuksesta! - Että te uskallatte tulla ja ottaa meidän veneen! Minä käsken Timin purra teitä. Ja se puree myös! Käy kiinni Tim! Käy kiinni! Pure niitä Tim! ---

Todellakin, tämä oli erittäin hieno ja kivasti kirjoitettu Viisikko-tarina, yhdistelmä sadun lumoa ja fantastista seikkailua. 

Erikoinen sana:
Jaakertaa
....
Lisää Blyton-arvioita aiemmassa osoitteessani.

2 kommenttia:

  1. Mukava bloggaus, olen lukenut Viisikko aarresaarella, mutta tätä, missä on kuiskauksia.

    VastaaPoista

Kirjojen viehätys ei perustu ainoastaan lukemiseen ja siihen liittyviin tunteisiin ja reaktioihin. Osa viehätystä on niistä syntyvä keskustelu, ajatuksen jakaminen.