sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Helsingin kirjamessut 2015!

Elämäni ensimmäisen kerran olin kirjamessuilla vuosi sitten, kun ilmoittauduin mukaan paikalliskirjastomme järjestämälle matkalle lauantaisena syyspäivänä. Edellisvuoden muistot ja kokemukset mielessä ilmoittauduin tänä vuonna uudelleen, näin siitä huolimatta, että muistin väsyneet jalkani ja kirjojen painon kantaessa. Sanotaan, että kokemuksesta viisastuu, en tiedä, olinko varautunut yhtään paremmin, ehkä jalkani eivät aivan niin väsyneet olleet, mutta pää meni ainakin ihan pyörälle, kun kiertelin antikvaariosastolla, mikä minua suurimmalta osalta kiehtoi. Mitään erityisiä löytöjä en tehnyt, sillä aikani kirjarivejä kierreltyäni tulin tulokseen, että kirjat löytää helpoiten, kun selaa nettitarjontaa. Tosin, se, että voi pitää kirjaa kädessään ja tuntea sen viehätys ja olemus on kirjanostossa tärkeää. Siitä keskustelimmekin muun muassa Saran kanssa, jonka kanssa olimme sopineet treffit ja joka oli ensimmäinen fyysisesti tapaamani kirjabloggari. Netistä kun ostaa ei aina tiedä, mitä ostaa, pelkkä nimi tai kirjailijan nimi ei kerro kaikkea. Siksi kirjan näkeminen ja vilkaiseminen sisältöön on tärkeä pointti.


Huom. Kuva on manipulaatio.

Koska matka täältä Keski-Suomesta Helsinkiin vie aikaa, niin olin messukeskuksessa vasta vartin yli yksitoista. Näin ollen Peppi-seminaari, johon olin ajatellut ensimmäiseksi mennä  jäi minulta kuulematta. Sitä vastoin olin iloinen, että ennätin Takaumaan kuuntelemaan Kirjailijaliiton järjestämää Me kolme ja Anni Swan -keskustelua. Keskustelijoina olivat Ansu Kivekäs, Tuija Lehtinen ja Mimmu Tihinen.


Keskustelu olikin mielenkiintoista kuunneltavaa. Mikä minusta oli yllättävää, oli se, että yksi keskustelijoista kategorisoi Ollin oppivuodet poikakirjaksi ja oli siksi jättänytkin kirjan lapsena lukematta.  No poikahan siinä on pääosassa ja tappeluja, meripoikameininkiä, karkumatkaa, mutta itse en ole osannut ajatella tätä niinkään poikakirjana. "Tytöt ovat ennakkoluulottamampia" olikin keskustelijoiden mielipide siitä, miksi Anni Swania lukevat ennen kaikkea tytöt, vaikka ne ovatkin luokiteltava ennen kaikkea nuorisokirjoiksi. Ehkä tuo yhtenäinen sidosasu Anni Swanin klassikot ovat sitten suuntaamassa kirjoja tyttökirjojen puolelle, mene ja tiedä.



Anni Swanin kirjossa on monia teemoja, jotka toistuvat, näin esimerkiksi hänen kirjoissaan on usein aateliskartanoita, ryöstettyjä lapsia ja "ryysyistä rikkauksiin" kuvauksia.  Rikkauksia ei kuitenkaan niinkään ihannoida. Keskustelijoiden mukaan Annilla oli hyvin vahva tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden näkökulma kirjoissaan. 

Kyllä Annin kuvaukset saivat hieman kriittisyyttäkin. Esimerkiksi se, että aateliset kuvattiin yleensä "hyvin kauniiksi", kun tavallinen kansa ja roistot saivat toisenlaisen kuvauksen. Tottisalmen perillinen oli keskustelijoiden mielestä poikkeus. Australiaan sijoittuvasta Arnellin perheestä puhuttaessa, kun Tuija Lehtinen viittasi siihen, miten Anni kuvaa aboriginaaleja ihmisyöjiksi ja neekereiksi herätti minussa niin paljon vastakaikua, että melkein teki mieleni sanoa ajatukseni, mutta onneksi pidin suuni  kiinni. Anni sai kuulema Australian näkemyksensä jonkun tutun matkakertomuksista

Neekeri-sanaan itsekin olen kiinnittänyt aikoinanani huomiota tehdessäni tutkielmaa iltalukioaikoinani Australian alkuasukkaista ja viitatessani tutkielmassani tähän teokseen. Neekeri-sana on tässä kohtaa tietysti täysin harhaanjohtava, ja nykyään epäkorrekti jopa Afrikan alkuperäiskansoista puhuttaessa.  Sitävastoin on totta, että aboriginaalit ovat aikoinaan olleet ihmissyöjiä ainakin osa.  Sitä, olivatko he  sitä vielä siihen maailmanaikaan, mitä Anni kirjassaan kuvaa en osaa sanoa. Kirja on ilmestynyt 1949, mutta tarinanhan ei välttämättä tarvitse sijoittua juuri siihen aikaan. Täytyisikin lukea kirja uudestaan saadakseen tästä jonkinlaista mielikuvaa. . Siirtolaisuus Australiaan alkoi suuremmin 1920-luvulla, mutta jo 1800-luvun puolivälissä lähti kullanetsiijöitä sinne suuntaan.

Tuija Lehtinen puolestaan ei pitänyt lempikirjoinaan niinkään seikkailuja ja aateliskuvauksia, vaan teoksia, jotka sisälsivät huumoria, esimerkkinä hän mainitsi Kaarinan kesäloman. Samalla tuli myös ilmi Annin savolaisuuden ja kansan kuvaukset. 

Lopussa keskustelu kääntyi siihen, mitä Swanin teokset ovat antaneet nykytyttökirjallisuudelle, esimerkiksi Tiina-kirjoille. Siinä vaiheessa suuntasin askeleni toisaalle.

Kaiken kaikkiaan Anni Swan keskustelu jätti paljon pohdittavaa ja uusia näkövinkkeleitä, kun taas jolloinkin alan lukea näitä kirjoja uudelleen. Reippaus ja maalaiselämän ihanuutta kuvataan näissä kirjoissa, kaupunkikuvauksia taitaa olla vähempi.




Omat ehdottomat lempikirjani Anni Swanin tuotannossa on Pikkupappilassa ja sen jatko-osa Ulla Ja Mark. Keskustelussa tuli ilmi myös se, että näissä kirjoissa ei ole juurikaan romantiikkaa eikä seksuaalisia viittauksia. Siksi näistä varmaan pidänkin niin paljon. Mitä tulee romantiikkaan ja rakkauteen niin sitä näissä kyllä löytyy, tosin hienovaraista ja lukijan oman päättelykyvyn virittämää. Mitään ei sanota suoraan, mutta kyllä minusta ainakin Ullan ja Markin välillä on hyvin syvä ystävyys, josta voisi kehkeytyä jotain enemmänkin...

---
Huom! Kuva on manipulaatio.
Kirjamessujen päätökseksi ehdin vielä kuuntelemaan, ennen kuin oli aika suunnata takaisin linja-autolle,  Suomen kirjailijaliiton esitystä: Historian henki.

Anneli Kanto ja Paula Havaste keskustelivat historiallisen kirjan kirjoittamisesta. Muun muassa yksityiskohtien oikeellisuudesta oli puhetta. 
Paula Havaste herätti minun kiinnostukseni kertomalla kansalliskirjastoreissusta, jossa oli tutustunut vanhoihin karttoihin ja nahkakansista, joihin mato oli tehnyt reiän johon se oli sitten kuollut, kun reikä oli myrkytetty (kirjan suojaamiseksi tietysti). 

Paula Havastetta oli ihmetyttänyt se tieto, että jokin vanha Hansa-kaupunki ei ollutkaan niin suuri, kuin puheiden perusteella voisi luulla, vai onko kahdenkymmenen asumuksen kaupunki kovinkaan mittava. Historialliset yksityiskohdat voivat siis yllättää, kun niitä lähtee penkomaan. En ole Havasteen kirjoja lukenut, mutta olisi kyllä mielenkiintoista niitä silmäillä vaikka jollain kirjastoreissulla. 
---

Mitä jäi tuliaisiksi matkalta. Kaksi nuortenkirjaa. Mirja Vesasen Mustekala sekä pitkään etsimäni ja kaipaamani  Anni Swanin Pauli on koditon. 
Mikä myös ilahdutti mieltä oli tapaaminen välittömien kirjabloggareiden kanssa. Tällaiselle täydelle ummikolle oli kiva huomata, että ei tarvinnut pingottaa, vaan joukkoon mahtui hyvin mukaan. 

Kiitos!



Huom! Kuva on manipuloitu yksityisyydensuojan turvaamiseksi.

3 kommenttia:

  1. Olit perillä vasta 9.15 koska Keski-Suomesta tuleminen vie aikaa... Nolostuin, koska asun Helsingissä ja saavuin perille vasta kahteentoista :D Lauantaina siis...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekstiini on näköjään pujahtanut virhe, joten korjasin tuloajan. Olin paikalla vasta vartin yli yksitoista.

      Poista
  2. Olisin kovasti halunnut päästä kuuntelemaan Anneli Kantoa ja Paula Havastetta, mutta en sattunut messuille samaan aikaan heidän kanssaan, kiva kuitenkin kuulla, että joku muu ehti sinne! Havasteelta olen lukenut Tuulen vihat ja Maan vihat ja sarja on ehdottomasti suosittelun arvoinen. Kannon Pyöveli on ollut lukulistalla, toivottavasti se pääsee luentaan pian.

    VastaaPoista

Kirjojen viehätys ei perustu ainoastaan lukemiseen ja siihen liittyviin tunteisiin ja reaktioihin. Osa viehätystä on niistä syntyvä keskustelu, ajatuksen jakaminen.