perjantai 2. lokakuuta 2015

Lucy Maud Montgomery: Anna omassa kodissaan!

L.M.Montgomery
Anna omassa kodissaan
WSOY, 1976
220+1 s.
Alkuteos: Anne's house of dreams
Suomentanut Hilja Walldén
(uudistettu ja tarkistettu suomennos)

Vuodet ovat kuluneet ja Vihervaaran punatukkainen Anna Shirley on aikuistunut. Pitkä kihlaus Gilbert Blythen kanssa  päättyy, odotus palkitaan  ja  nuoret vihitään rakkaiden ystävien ympäröimänä keskellä auringonpaisteista puutarhaa.

"Puutarhan suojaama vanha harmaa talo ei ollut koskaan nähnyt niin iloista iltapäivää. Kaikki vanhat pilat ja kepposet, jotka ammoisista ajoista ovat kuuluneet häämenoihin, toistettiin taas kerran, ja ne tuntuivat niin raikkaan lystikkäiltä kuin ei moisia olisi ennen nähtykään. Juteltiin ja pidettiin hauskaa, ja kun Anna ja Gilbert Paulin kyyditseminä lähtivät menäkseen ajoissa Carmodyn junalle, olivat kaksoset varanneet riisiä ja vanhoja kenkiä. Niiät heiteltäessä Charlotta neljäs ja herra Harrison veivät voiton kaikista. Marilla seisoi veräjällä katsoen vaunujen jälkeen, kunnes ne katosivat näkyvistä pitkän kujatien kultapiiskuaidan taa."

En tiedä, kuinka monesti olenkaan lukenut nämä kirjat ja aina ne ovat yhtä rakkaita. Kuitenkin, täytyy sanoa, olen nykyään vaikuttuneempi näistä loppupään kirjoista siitä huolimatta, että en pidä muutoksista ja niitähän elämässä tapahtuu - niin Annankin elämässä. Tuttu turvallinen Vihervaara ja Avonlean kylä jää taakse ja edessä avautuvat uudet naäkymät, uudet haaveet ja toiveet ja uudet ihmiset.
Gilbert Blythe on valmistunut lääkäriksi ja saanut oman praktiikan Glen St. Marystä hänen David-setänsä jäädessä eläkkeelle.  Uusi koti - Annan haavemaja Neljän tuulen niemellä on pieni, mutta heti kohta täynnä elämää.

"Öiset  tuulenpuuskat alkoivat jo vallattoman karkelonsa hiekkasärkillä ja lahden toisella puolen sijaitsevasta kalastajakylästä näkyi tuikkivia valoja, kun Anna ja Gilbert saapuivat poppelikujan päähän. Pienen talon ovi aukeni ja takan loimu tunki tervehtien ulos hämärään. Gilbert nosti Annan rattailta ja vei hänet puutarhaan punarunkoisten kuusten välisestä portista. He astelivat hyhvin hoidettua polkua kiviportaille asti. - Tervetuloa kotiin, kuiskasi Gilbert, ja käsi kädessä he astuivat uneliensa kodin kynnyksen yli." 

Olen jossain yhteydessä verrannut Montgomeryn Emiliaa mäntyyn ja Annaa koivuun. No, kyllä näin, jos ottaa luonteen varjot ja valot. On kuitenkin mainittava, että tässä kirjassa Anna nimenomaan mainitsee kuusimetsän tärkeäksi asuinympäristölleen ja puutarhan ja puron. Ehkä Annassa sitten on sen elämänmyönteisyyden lisäksi jotain tummempaakin, tai sitten kuusimetsällä on Annalle mielikuvitusta rikastava merkitys  - mene ja tiedä. Luonnonlapsi hän kuitenkin on, niin kuin Emiliakin.

Anna omassa kodissa siirtää siis tilanteen Avonlean metsäisistä maisemista merenrannalle. Tärkeäksi tässä kirjassa muodostuu tutustuminen  uusiin ihmisiin, kokonaan uuden sosiaalisen verkoston luominen. Tehtävä ei jää vain Blythen pariskunnan tehtäväksi, sillä moni on halukas tutustumaan heihin.

Ensimmäiseksi he tutustuvat vanhaan merikarhuun Jim Boydiin eli lyhyesti kapteeni Jimiin, joka kertoo Annalle  haavemajan historian. Kapteeni Jim osoittautuu sukulaissieluksi eli henkilöksi, joka tuntee Joosefin. Tämä sanonta puolestaan tulee

Cornelia Bryantilta, joka on hieman boheemi miesvihaaja, jonka lempilause on "Niin miesten tapaista" Kuitenkin tämä ikäneito ei voi vastustaa komean miehen kosintaa, kunhan mies vain pääsee hius- ja partapehkostaan. E olnemmän kuin miehiä, Cornelia inhoaa metodisteja ollen itse pesunkestävä presbyteeri.

Susan Baker tulee kuvioihin, kun Anna saa ensimmäisen lapsensa - Joyn ja on pitkään huonossa kunnossa. Tämä kotihengetär ja talousapulainen tuo mieleeni toisen naisihmisen nimittäin Helen Boylstonin  Helena-kirjoista tutun Veazie Annin. Näissä ikäneidoissa on jotain samankaltaista niin naistyyppinä kuin luonteena, vaikka toinen on kanadan rannikkoseudun kasvatti ja toinen "jenkki" New Hampshiren kukkuloilta.

On kuitenkin eräs henkilö, joka ei heti tulekaan vierailulle, vaikka yhteiskunnan säännöt sitä vaatisivat. Lesley. Lesley on kultatukkainen kaunotar, jonka Anna näkee ensimmäisen kerran ajamassa hanhia, kultainen tukka säkenöiden ja jää miettimään, kuka hän mahtoi olla. Mikä kuitenkin hämmästyttää Annaa on se katse, minkä hän kohtaa tytön kasvoissa. Tämähän vihaa häntä. Vihaa, vaikka ei ole koskaan nähnyt. Sitä ei Anna pysty ymmärtämään.

Lesley onkin tämän kirjan toinen päähenkilö. Hänen kohtalonsa on Annan esikoisen kuoleman lisäksi traagisinta tässä kirjassa. Siitä, kuinka Lesley ja Anna ystävystyvät en kirjoita sen enempää, täytyy jättää jotain uusillekin lukijoille. Olen yhdeksi tunnisteeksi tähän postaukseen laittanut psykologisuuden. Sanana pyskologia taitaa esiintyä tarinassa yhden kerran (jos muistan oikein), psykologialla on kuitenkin merkittävä rooli Lesleyn elämässä ja psykologista silmää tarvitaan, jotta tyttö pääsisi selville  vesille.

Kaiken kaikkiaan tämä kirja on täynnä elämää. HIeman tässä ehkä on liikaa luontokuvauksia . joista voisi ehkä saada parempiakin suomennoksia, ja jossain vaiheessa aika kulkee  vähän liian kiivaasti eteenpäin tällaisen hitaan etenemisen ystävälle. Tarkoitan siis sitä,että siirrytään kuukausia tai jopa vuosia eteenpäin ja väliin jäisi niin paljon kerrottavaa, mutta toisaalta en oikein osaa ajatella lukevani II-jokisarjaakaan liian hitaan etenemisen takia. Kokonaisuutena tämä kuitenkin on ihan sujuva ajanjakso muutamasta ensimmäisestä kotoutumisvuodesta uudessä elämänvaiheessa.

Aloin lukea tätä kirjaa, kun tulin hankkineeksi Kotikunnaan Rillan alkukielisenä. En malta odottaa, että pääsisin kirjaan käsiksi. Ennen sitä kuitenkin täytyy lukea vielä Sateenkaarinotko, jonka olenkin jo aloitellut. Annan tarina on kuitenkin enemmän kuin yksittäinen teoksensa, sarjaa on katsottava kokonaisuutena ja hieno kokonaisuus se onkin. Se viimeinen kirja Rillasta vain kuitenkin on varmaan minulle se koskettavin ja itkettävin. Siksi onkin mielenkiintoista, kun ja jos sinne asti pääsen, lukea suomalaista ja alkuperäistä rinnakkain, sillä se, mikä minua harmittaa on se, että tämäkin teos on lyhennetty. Tosin, ne vanhemmat painokset ovat sivumäärältään pitempiä, niistä voisi löytyä paljonkin vivahteita, mitkä näissä kuusikymmenluvun klassikkopainoksissa jää uupumaan. Suosittelen siis lukemaan vanhasta kieliasusta huolimatta mahdollisimman vanhoja painoksia.

Ei Montgomery ilman luonnehdintaa kissoista:

"Ei kissasta ole koiran tuomariksi"

Huom! Tämä teksti löytyy myös vuodatuksen puolella olevasta blogistani!

2 kommenttia:

  1. Minäkin olen lukenut Anna kirjat moneen kertaan. Hiljattain luin L.M Montgomeryn Runotyttö Uuden Kuun Emilian tarina. Josta on postaus Blogissani. Minustakin on harmi että monia klassikkoteoksia nykyään lyhennetään. Monesti jos näen kirpputorilla vanhoja painoksia näistä kirjoists ostan niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annat ja Runotytöt kyllä kestävät uusintaluvunkin. Minä olen lukenut ne niin monta kertaa, että en pysy enää laskuissa mukana.

      Poista

Kirjojen viehätys ei perustu ainoastaan lukemiseen ja siihen liittyviin tunteisiin ja reaktioihin. Osa viehätystä on niistä syntyvä keskustelu, ajatuksen jakaminen.