26 lokakuuta 2015

Mitä kirjallisuusaiheista postimerkkikeräilijä mahtoikaan löytää kirjamessuilla!

Minulla on monia harrastuksia. Paitsi innokasta lukuharrastusta keräilen myös  postimerkkejä. Yhtenä teemana tässä harrastuksessa on kirjailijat ja kirjallisuus postimerkeissä. Aika hyvä kokoelma onkin jo ehtinyt kertyä, kuten kuvista voi nähdä.

Kirjailijoita ja kirjallisuutta suomalaisissa postimerkeissä.





 Kirjat, kirjailijat ja kirjallisuus näkyy myös näissä postimerkeissä. Erityisen ilahtunut olen siitä, että kokoelmaani on päätynyt Laura Ingals Wilderin Little house on the prairie -merkki ja Wigginsin Rebekka of Sunnubrook farm (Villiruusu). Myös Peppi-merkki on kiva yksityiskohta kokoelmassa.



Iki-ihana Tuulen viemää löytyy niin kirjailijaa kuin elokuvaa esittelevänä postimerkkinä. Dickinsonin runoja löytyy hyllystä, mutta en ole niitä kovin kummoisesti tutkaillut. 






Kirjallisuusteema sai lisän postimerkkikansiooni menneenä viikonloppuna ollessani Helsingin kirjamessuilla. Paitsi kirjoja kiinnostuin kovasti vanhoista postikorteista, joita myös tulee keräiltyä erinäisi teemoin. Tämä  vanhaa durhamilaista katedraalia esittävä kortti päätyi mukaani ei niinkään kortin aiheen takia, kuin siinä olleen postimerkin takia. Vakaana Dickens-fanina en voinut vastustaa David Copperfield  aiheista postimerkkiä.





6 kommenttia:

  1. En kerää postimerkkejä, mutta olen liottanut postimerkkejä joskus ja laittanut kansioon. Minusta kirjailijat ovat vähemmistö postimerkeissä, useimmin on politikko, mutta tämä riippuu maasta ja ajasta, ja on vain arvaukseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä osaa sanoa, aiheet postimerkeissä vaihtelee aika paljon. Yleensä kai merkkihenkilöt päätyy postimerkkiin, jos ovat tehneet jotain merkittävää tai kuolemasta tai syntymästä on 100 vuotta, tällainen käsitys minulla on. Hallitsijat ja päämiehet ovat kai aika yleisesti edustettuina.

      Poista
  2. Oi, ihania tyttökirja-aiheisia postimerkkejä! :) Keräsin lapsena postimerkkejä, koska enoni oli innokas postimerkkien harrastaja. Jotain minulla on vieläkin tallessa.

    Oli mukava nähdä messuilla Aino. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, huomasitko paprinukkenäyttelyn antikvariaattisella puolella? Minä otin niistä kuvia, koska olen ollut innokas paperinukkien kerääjä ja aikuisenakin olen välillä innostunut.

      Poista
    2. Kai huomasit tuon aiemman varsinaisen messupostauksenikin?

      Poista
    3. Juu! Paperinuket olivat huikean kauniita. Itsekin keräilen niitä, mutta vanhat ovat niin arvokkaita, että harvemmin raaskii ostella.

      Poista

Älä roskaa!