lauantai 21. marraskuuta 2015

Agneta Rahikainen: Edith - Runoilijan elämä ja myytti!




Agneta Rahikainen
Edith - Runoilijan elämä ja myytti
Schildts & Söderströms, 2014
463 s.

Kohtaamisia
Edith Södergran
Helene Schjerfbeck
Toimittanut Karri Kokko
WSOY, 1994


Agneta Rahikaisen teos Edith - Runoilijan elämä ja myytti on paksu kuin tiiliskivi. Sitä oli vaikea pitää käsissään, kun illalla ennen nukkumaanmenoa sitä luin.  Enemmän kuin Edithin elämänkerta Rahikaisen teos on tutkielma Edithin runoista ja hänen arvostelijoistaan, arvostajistaan, Edithistä itsestään on vaikea päästä jyvälle. Kuka hän oli? Millainen persoona?

Edith ei jättänyt jälkeensä suurta määrää tietoa. Hän jäi salaperäiseksi, hieman mysteeriksi niin kuin runonsakin. Edith syntyi 4. huhtikuuta 1892 Venäjällä, Pietarissa ja kuoli Juhannuksena 24.6.1923 Raivolassa, Karjalan kannaksella. Hänen vanhempansa olivat suomenruotsalaisia, Edith kävi Pietarissa saksankielistä koulua, mutta ei valmistunut koskaan, maailmansota, Venäjän vallankumous tulivat väliin. Edith sairastui 16-vuotiaana tuberkuloosiin ja kuoli vain hieman yli kolmikymppisenä. Teoksessaan Edith - Runoilijan elämä ja myytti Agneta Rahikainen pohdiskelee, onko myytti nuorena kuolleesta Edithistä oikea, onko oikein määritellä häntä sairauden ja kuoleman mysteeriä vasten?  Agneta on matkallaan Södergranin maailmaan löytänyt elämäniloisen, huumorintajuisen, itseironisen ja epäsovinnaisen naisen, joka oli tottunut matkailija, sosiaalinen, iloinen, vilkas, utelias, ailahteleva ja valpas

Kyllä, varmasti Edith oli sitäkin, mutta minä löysin Edithistä myös  varhaiskypsän unelmoivan lapsen ja yksinäisen, rakkautta janoavan ja kaipaavan lahjakkaan naisen, joka L.M.Montgomeryn Pienen runotytön lailla halusi kiivetä korkealle ja jättää jälkeensä jotain merkittävää. Tämä verrannollisuus Pieneen runotyttö Emiliaan tulee mieleeni Edithin runossa Chimborazolle:

Ensin tahdon nousta Chimborazzolle
omassa maassa
ja seisoa siellä hengähtämättä
voitonseppelin.

Sitten tahdon nousta maineen vuorelle ---

Runotyttö maineen polulla Montgomery kuvaa Emiliaa hyvin samankaltaisin ajatuksin: Entä mitä minä eniten haluan? Kiivetä tunturi.polkua aivan huipulle saakka. ' ja kirjoittaa sen hohtavaan tauluun Naisen vaatimattoman nimen'. 

Emilia oli mielikuvitushahmo, tosin hänessä saattoi olla paljon Montgomeryä itseään. Edith oli verta ja lihaa. Agneta Rahikainen pohtii teoksessaan Edithin mahdollisesti lukemaa kirjallisuutta. Pientä runotyttöä ei Edith ainakaan ole voinut lukea, sillä se ilmestyi ensimmäisen kerran - yllätys yllätys - samana vuonna kuin Edith jätti maallisen majansa. 

Minä olen vieras tässä maassa,
joka on syvällä meren painon alla.
Aurinko katsoo tänne kiemurtelevin sätein
ja ilma valuu käsieni lomitse.
Minulle sanottiin että olen syntynyt vankeudessa - 
täällä ei ole yksiäkään kasvoja, jotka tuntisin.
Olinko kivi, joka heitettiin tänne pohjaan?
Olinko hedelmä, oksalleen liian raskas?
Nyt minä väijyn täällä, humisevan puun juurella,
kuinka voisin päästä ylös liukasta runkoa pitkin.
Ylhäällä tapaan huojuvat latvat,
siellä tahdon istua tähystelemässä
kotimaani savupiippujen savuja ---
Edith Södergran: Minä suomentanut  Uuno Kailas

Edith oli lapsena kova kiipeämään. Ylös oli hänen mielensä.Oheisessa runossa näkulma polveilee ylös alas, katse suuntautuu milloin maahan, milloin ylhäälle. Mikä oli Edithin kotimaa? 

Kertovatko Edithin runot hänen elämästään? Ovatko ne runollinen päiväkirja, niin kuin jotkut hänen tutkijansa ovat ajatelleet olevan. Agneta Rahikainen ei ole aivan samaa mieltä. Hänestä runominän ei tarvitse olla Edithin minä. 
Totta. Itsekin runoja kirjoittavana olen kuitenkin taipuvainen ajattelemaan, että jollain tasolla runot puhuvat aina tekijästään. Mistä runot syntyvät? Eletystä, koetusta, tunteista, toiveista. Siitä, mitä on nhänyt, mitä on kuullut, mitä on merkille pannut. Runo täytyy huutaa julki. Se on sisimmän liekki ja palo.

Edith Södegranilla tämä sisimmän liekki ja palo oli valtava. Ja kuitenkin, mitä me voimme  tietää hänestä?

Olen hyvin kypsä ihminen
mutta kukaan ei tunne minua.
Ystäväni luovat minusta väärän kuvan ...
-Edith Södegran

Kuka voi tuntea toisen mielen? Ehkä hän oli oppinut tuntemaan itsensä ja sen olennaisen ja siitä etsinnästään ja löydöistään hän ehkä runonsäikeet solmi. Edith jäi osin mysteeriksi aikalaisilleen, mysteeri hän on osin  myös meidän ajallemme, hänen  runojaan lukiessa seisoo äärettömyyden edessä, salaisuuksien verhoa raottamassa. Sen verhon raosta kukin poimii oman totuutensa. 

Agneta Rahikaisen teoksen Edith - Runoilijan elämä ja myytti (lainakirja) lisäksi olen lukenut Karri Kokon toimittaman kokoomateoksen Kohtaamisia (saatu lahjaksi), jossa Edith Södergranin runot kulkevat limittäin Helen Schjerfbeckin maalausten kanssa ja olen tehnyt yllättäviä löytöjä. Edithin runo Muotokuva on jostain tuttu, olen sen kuullut tai lukenut jossain yhteydessä, mutta en ole tiennyt että se on Södergrania. Paradoksinen runo, niin hauras kuin linnunmuna ja kuitenkin toivoa täynnä.

Minun pienet lauluni,
kummallisen valittavat, ehtoonpunaiset,
vaihtoi kevät vesilinnun munaan.
Pyysin rakastettuani piirtämään kuvani sen paksulle kuorelle.
Hän piirsi sipulintaimen ruskeaan multaan
ja toiselle puolelle pehmeästi kaartuvan hiekkakummun

Edith Södegran: Muotokuva, suomennos Uuno Kailas
---

Sydämeni on kauneinta maailmassa.
Se on pyhä.
Kuka ikinä sen näkee,
säteilköön sen loistoa.
Sydämeni on kevyt kuin lintu,
maan päällä ei ole hauraampaa esinettä.
Uhraan sen sinulle,
tuntematon jumala.
Jumala ylinnä pilvissä -
siipeni kantavat minut sinne -
kaunein jumala,
jonka edessä kaikki on tomua.
Olen palaaava
kimmellys otsani ympärillä -
eikä kukaan ole näkevä muuta
kuin yön ja jumalan.

Edith Södergran: Kaunein Jumala,suomennos Uuno Kailas
---

Agneta Rahikaisen Edith-kirjan on lukenut myös Kirjojen kamarin Katja, jonka mielestä pirstaleinen arvoituksellisuus saattaa lisätä Södergranin kiehtovuutta, sekä Leena Lumi, joka antaa Rahikaisen olla järki ja tieto ollen itse tunne ja harhapolut.

....
Tällä mukana Elämäkertahaasteessa.



4 kommenttia:

  1. Aino, kiinnostavaa, kiehtovaa kuin Edith itse!

    Minulla on tuo sama kirja Kohtaamisia ja sitä suorastaan rakastan, koska siinä molemmat ihailemani naiset Helene ja Edith.

    Rahikaisen kirja on poikkeuksellisen rehellinen ja ne hirveät asiat ovat siinä historian faktaa eli miten miehet häntä kohtelivat, eivät kaikki, mutta erään. Edith esiintyi heille varmaan pelottavana uhakana, kuten Rodinin rakastajatar, kuvanveistäjä Camille Claudel oppi-isälleen: Camille suljettiin sitten mielisairaalaan, pois uhkaamasta taidoillaan suurta Rodinia.

    Joku Montgomerya tutkinut on väittänyt Maudin kirjoittaneen itsensä eniten Pat -kirjoihin. Kun lukee vaikka Pat - Vanhan kartanon valtiatar ja tietää sitten Maudin kohtalon, ei asiaa ole ollenkaan vaikea uskoa.

    Edith oli vähän kuin toinen runoilijasuosikkini eli Katri Vala. Hän halusi palaa tulena, olla punainen, näkyä ja kuulua. He onnistuivat, sillä heidän tätensä loistavat kirkkaista kirkkaimpina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakastan Katri Valan sitä runoa, jossa puhutaan kukkivasta puusta. Se on niin upea ja vaikuttava.
      Kohtaamisia-kirjan sain äidiltäni aikoinaan lahjaksi ja se on todella kaunis katsella. Schjerfbeckin taulut ovat nekin yhtä puhuttelevia ja osin salaperäisiä kuin Södergranin runot, vaikka nämä uraauurtavat naiset eivät ilmeisesti koskaan tavanneetkaan.

      Poista
  2. Ihanasti kirjoitat tästä! Minusta Edithiä ei pidäkään kokonaan tietää - meille kuuluvat hänen runonsa, mutta eivät hänen sielunsa salaisuudet. Runoja lukiessamme voimme ajatella hänet juuri niin kuin tahdomme, ne kertovat minkä kertovat ja me ymmärrämme ne niin kuin ymmärrämme. Oli silti kiehtovaa lukea myös tämä teos Edithistä itsestään. Kohtaamisia on ihana kirja, hyllyni rakkaimpia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Ihmisen sielu kuuluu hänelle ja hänen Luojalleen. Salaisuudet ovat kyllä kautta aikojen kutkuttaneet ihmisten mieliä, mutta loppujen lopuksi se, mitä tunnemme ja tiedämme toinen toisistamme on häviävän vähän. Onneksi ystävyys ja rakkaus voi syntyä vähästäkin ja kasvaa luottamuksesta. Kaikkea ei kuitenkaan voi tietää, se on ihmiselle mahdotonta.
      Edithin runot ja yleensä runot ovat eräänlaisia kaikukoppia, joissa voimme käsitellä omia tunteitamme ja omaa olemustamme.

      Poista

Kirjojen viehätys ei perustu ainoastaan lukemiseen ja siihen liittyviin tunteisiin ja reaktioihin. Osa viehätystä on niistä syntyvä keskustelu, ajatuksen jakaminen.