torstai 5. marraskuuta 2015

Gabi Köpp: Kumpa en olisi ollut tyttö!







Gabi Köpp
Kumpa en olisi ollut tyttö
- Tositarina saksalaistytön kohtalosta vihollisen käsissä 1945
Minerva 2010
Alkuteos: Warum war ich blob ein Mädchen?
Suomennos: Anne Mäkelä

. Älä puhu siitä, kirjoita se ylös. Sanoo äiti nuorelle Gabille, jolla on polttava halua puhua pakomatkastaan, joka alkoi 26. tammikuuta 1945, kun venäläiset joukot lähestyivät Köppien kotiseutua.

En osaa juurikaan kertoa tästä kirjasta, en löydä oikein tarttumapintaa tarinaan. Jollain tasolla tarinasta kuultaa estyneisyys. Gabi kirjoitti äitinsä kehoituksesta vuosi jälkeen pakonsa "pakopäiviensä päiväkirjan". Tämä kirja pohjautuu noihin muistiinpanoihin, mutta on siis jälkikäteen kirjoitettu. Tässä kirjassa alkuperäisestä teoksesta on kuitenkin vain muutama hajanainen lainaus kursiivilla. Gabi on saksalainen, 15-vuotias nuori, kuulunut Hitler-jugendiin, onko se kuitenkaan oikeutus kaikelle sille, mitä hän joutui kokemaan tuon yli vuoden kestäneen pakomatkansa aikana kokemaan? Jos jotain, niin tätä jään kysymään - kuka on uhri? On niin helppoa ajatella, että uhreja toisessa maailmansodassa olivat  kaikki ne, jotka joutuivat kokemaan natsien mielivallan, mutta entä hävinnyt osapuoli? Gabikin nuoressa viattomuudessaan uskoi ja toivoi "omiensa" pelastavan viholliselta. En puolustele natsivallan hirmutekoja, kysyn ainoastaan: Eikö voittajien olisi pitänyt nousta hirmutekojen yläpuolelle? Ei voi olla ajattelematta, että ihmisyys oli hakusalla puolin ja toisin Sota raaistaa. Sen raakuuden sai Gabikin kokea Gabi ei ollut sotilas, hän oli tavallinen nuori, vaikka Hitler-nuori olikin, hän ei ollut kiihkomielinen. 

Gabi joutui sodan ja mielettömyyden uhriksi ei niinkään siksi, että hän oli Hitler-nuori, hän valikoitui siksi, että oli tyttö.

Olen epätoivoinen, aistin halveksunnan heittiöiden teeskennellyssä ihmisystävällisyydessä. Olisinpa vain aavistanut, millaiseen vaaraan joutuisin - en olisi koskaan väistynyt äitini rinnalta. Mihin minä oikein piiloutuisin huoneessa? Missä on sellainen kolo, josta kukaan ei löydä minua? Päästyäni jälleen takaisin huoneeseen tartun peittoon, joka edelleen makaa uunin vieressä. Erotan huoneem keskellä vauvan korin, jossa on pyörät alla. Ne ovat tarpeeksi korkeat, jotta voin piilottaa  edes pääni korin alle, ja sen edessä on tarpeeksi tilaa asettua makuulle poikien väliin, jotka tarkkailevat minua pelokkaina. Heidän ei tarvitse pelätä tällä tavoin minä ajattelen. Ja sitten: Miksi ihmeessä olen tyttö? Tunnen, että minua rangaistaan sukupuolestani, jonka jo pienenä tyttönä olisin niin mielelläni vaihtanut leikkitovereideni kanssa.

Tämä teos oli mielenkiintoinen, toisenlainen näkökulma toisen  maailmansodan kärsimykseen ja kertoo siitä, että sodassa ei ole voittajia eikä häviäjiä. Sodassa on vain uhreja.

Teoksen lopussa on Birgit Beck-Heppnerin jälkisanat, jossa hän valottaa Köppin tarinaa tutkimuksen näkökulmasta. Jälkisanoista on luettavissa, että koska Köpp on kirjoittanut teoksensa huomattavan ajallisen etäisyyden jälkeen asettaa se lähdekriittisesti asioita tarkastelevalle erityisiä metodisia haasteita. Haasteista huolimatta Gabi Köppin kokemusta ei voi ihmisyyden näkökulmasta aliarvioida.

Loppupäätelmänä tästä lukukokemuksesta oli siis se, että kirja jollain tasolla oli estynyt, toisaalta se sai miettimään kysymystä uhriudesta ja ihmisyydestä.

...
Jos vaikka lukisi blogin Anu piti teosta ajatuksia herättävänä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjojen viehätys ei perustu ainoastaan lukemiseen ja siihen liittyviin tunteisiin ja reaktioihin. Osa viehätystä on niistä syntyvä keskustelu, ajatuksen jakaminen.