lauantai 30. tammikuuta 2016

Herge: Kuningas Ottokarin valtikka!


Herge
Tintin seikkailut 19
Kuningas Ottokarin valtikka
Otava, 1977







Tintti on nuori journalisti, joka joutuu yhtenään seikkailuihin yhdessä koiransa Miloun kanssa. 
Kuningas Ottokarin valtikka alkaa siitä, kun Tintti istahtaa puiston penkille ja löytää siihen unohtuneen asiakirjasalkun. Hän päättää palauttaa salkun sen omistajalle ja tutustuu professori Halambiquetiin, joka on kiinnostunut sigillografiasta eli tieteestä, joka tutkii sinettejä.  Kuinka ollakaan professorista on kiinnostunut myös joukko epämääräisiä ihmisiä joiden juoniin Tintti joutuu sotkeutumaan.




Professori Halambique on aikeissa matkustaa Syldaviaan tutkimaan kuningas Ottokari IV sinettiä ja Tintti joutuu keskelle vallankaappaussuunnitelmia, joita Bordurialaiset suunnittelevat yhdessä kapinallisten Syldavialaisten kanssa.

Lapsena luin Tinttejä paljonkin, ja onhan näissä oma viehätyksensä. Tämä tarina ei kuitenkaan jaksanut oikein kunnolla innostuttaa. Joku toinen Tintti-tarina saattaisi olla parempikin. Tintti Tiibetissä on albumi, jonka tahtoisin löytää jostain, sillä pieni tiibetiläispoika, johon Tintti on tutustunut on jäänyt mieleeni vahvasti.





 Tämä kuva kiinnitti huomiotani. Ensi katsomalta näytti siltä, että Syldavialainen-sanassa olisi painovirhe ja ylimääräinen A-kirjain nurinpäin, mutta tarkempi katsominen osoittikin, että kadulla kävelevän miehen hattu on peittänyt osan V-kirjaimesta jat ehnyt siitä nurinperin olevan A:n.





Tintti joutuu kokemaan yhtä ja toista tässä seikkailussa ja on ihme, että hän on yhä hengissä, kun tarina on lopussa. Myös etsiväkaksosia Dupont ja Dupond tarvitaan. Koheltavat herrasmiesetsivät ovat kuin toistensa peilikuvia. Tintti tutustuu tässä myös oopperalaulajatar Castafioreen, joka jaksaa nauraa, kun näkee peilkikuvansa.





Tällä saan suoritettua Helmet lukuhaaste 2016 kohdan 11: Sarjakuvakirja.

Huom! Alunperin Kuningas Ottokarin valtikka on ilmestynyt alkuperäisessä sarjassa seitsemäntenä.

2 kommenttia:

  1. :)

    Bloggaan tästä samasta ensi perjantaina, tavallaan hyvä albumi, jonka merkitys ilmenee vasta jälkeen päin (hyvä Syldavia paha Borduria)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei tämä kaikkein huonoinkaan ole ja kyllä tässäkin on löydettävissä erinäisiä yhteiskunnallisia aspekteja.

      Poista

Kirjojen viehätys ei perustu ainoastaan lukemiseen ja siihen liittyviin tunteisiin ja reaktioihin. Osa viehätystä on niistä syntyvä keskustelu, ajatuksen jakaminen.