sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Enid Blyton: SOS ja junanryöstäjät!

Enid Blyton
SOS ja junanryöstäjät
Tammi, 1989
Alkuteos: Secret Seven on the trail
Suomentanut Inkeri Pitkänen
91 + 1 s

Kannen suunnittelu: Maija Sohlman





Blytonin Viisikko-kirjoja astetta kevyempää luettavaa on hänen toinen lastenkirjasarjansa, jossa Salainen Seitsikko: Pam, George, Peter, Jack, Janet, Barbara ja Colin kokevat omat seikkailunsa. Lapsijoukko on perustanut salaisen kerhon Secret Seven eli Salaisen Osasto Seitsemän (suomennetussa muodossa). He kokoontuvat Peterin ja Janetin kodin puutarhavajassa, jonne kokousten aikana pääsee vain tunnussanalla ja omistamalla kerhon tunnusmerkin. Niin kuin muissakin Blytonin kertomuksissa, myös tässä tarinassa on eläinystävä mukana, Peterin ja Janetin Bella-koira, joka ei kuitenkaan ole varsinainen Salaisen Seitsikon jäsen, sillä silloinhan se oli kahdeksas eikä kyseessä olisi SOS vaan jotain ihan muuta.

Blyton-nälkään SOS-kirjat ovat ihan luettavia. Ne ovat ehkä suunnattu hieman nuoremmille kuin Viisikot tai Salaisuus-sarja. Ero tyylissä ja tapahtumissa on kuitenkin aika pieni. Lapsijoukko haluaa selvittää erinäisiä salaisuuksia ja kokee jännittäviä hetkiä ottamalla kiinni roistoja. Mielikuvitusta ruokkivaa lastenkirjallisuutta siis. Tosielämä on aika kaukana näistä kirjoista, jos kohta lastenväliset kähinät ja arkielämä onkin luettavissa seikkailujen lomassa. 

 Esimerkiksi tässä Salaisen seitsikon vastapainona on Jackin utelias pikkusisko Susan, joka tuppaa aina häiritsemään Salaisen seitsikon salaisia operaatioita. Salaisuudet ymmärrettävästi herättävät uteliaisuutta. Jack pitää siis pikkusiskoaan rasittavana, mutta eiköhän todellisuus kuitenkin ole se, että Susan haluaisi kuulua joukkoon - mene ja tiedä. Ainakin Susan perustaa omien kaveriensa kanssa toisen kerhon Verrattoman Viisikon Viisikko-kirjojen mukaan. 

Tässä Blyton siis viittaa omiin Viisikko-kirjoihinsa, mikä minusta on aika erikoinen ratkaisu, vaikkakin, täytyy myöntää, se tuo jollakin kumman tavalla kirjan lapset "todellisiksi". Aivan kuin jos kirjoissa viitattaisiin että äiti tai isä luk.ee sitä ja sitä lehteä tai ostivat kaupasta sitä tiettyä tuotetta.

Susanin Verraton Viisikko haluaa tehdä jäynän salaiselle seitkolle ja huijaa heidät erääseen autiomökkiin, ikään kuin siellä tapahtuisi jotain rikollista, jota he itse tutkivat. Mutta Susan saakin kokea pitkän nenän itse, sillä Tiggerin majassa jonne Jack ja George  lähtevät Peterin vastustuksesta huolimatta (Peter ei usko Susanin kerhon supatuksia), on todella tekeillä jotakin ja sen Jack ja George saavat tuntea nahoissaan. 

Ja kohta onkin Salainen Seitsikko junaryöstäjien jäljillä.

Satunnainen tekstinäyte:

George oli kuin puulla päähän lyöty. Mitä kummaa, miehet olivat sittenkin täällä! Mutta missä oli Jack? Mitä hänelle oli tapahtunut? George seisoi ällistyneenä taskulampun valokiilassa. - Tule vain tänne, ääni jatkoi kärsimättömästi. - Kuuulimme sinun sanovan "Hurja-Charlie". Onko sinulla jokin viesti häneltä? Georgen  suu loksahti vielä enemmän ammolleen. Viesti häneltä? Hurjalta-Charlielta? Mutta sehän oli vain tunnussana! Pelkkä koiran nimi! Mitä miehet oikein tarkoittivat?

SOS-kirjoissa on paljon samojan elementtejä kuin Viisikoissa ja mutta erityisesti ne tuovat mieleeni Blytonin Salaisuus-sarjan viidestä etsivästä ja vainukoirasta. Molemmissa lapsijoukko ystävystyy poliisitarkastajan kanssa ja kumpaakin sarjaa sävyttää etsivätouhut. Nyt, kun olen saanut Viisikko-kirjat luettua kaipaan jotain blytonmaista meininkiä eikä SOS-jutut ole ehkä yhtään huono ratkaisu tähän nälkään. Nämä ovat sellaisia pieniä virkistäviä välipalajuttuja tukevampien aterioiden välillä. 
....
Tällä saan kuitattua Helmet lukuhaaste 2016 kohdan kahdeksantoista (18): Lastenkirja.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjojen viehätys ei perustu ainoastaan lukemiseen ja siihen liittyviin tunteisiin ja reaktioihin. Osa viehätystä on niistä syntyvä keskustelu, ajatuksen jakaminen.