torstai 21. heinäkuuta 2016

Johanna Spyri: Pikku Heidi!


Johanna Spyri
Pikku Heidi - Kertomus Alpeilta
Otava, 1926

Alkuteos:  Heidis Lehr- und Wanderjahre ilmestnyt 1880
Suomennos ?

Tuijata-blogin naistenviikon inspiroima haaste innostaa lukemaan kirjoja teeman mukaisesti. Tänään vietetään Hannan, Johannan, ja Jennin päivää. Omaan lukupinooni valitsin Johanna Spyrin klassikkokirjan Pikku Heidi.
Heidi  on kertomus orvosta Heidi-tytöstä, jonka hänen Dite-tätinsä vie Alpeilla asuvan isoisänsä luokse. Isoisä on erakkona elelevä vanhus, jota alppikylälässä karsastetaan ja pelätään. Tuima mies, jolla on synkkä kyläläisten juoruja elättävä menneisyys. Heidi kuitenkin valloittaa isoisänsä sydämen, vaikka tämä muuten haluaakin elää luonnon keskellä, poissa maailman silmistä, jolla ei hänen mukaansa ole mitään hyvää tarjottavana.Samasta syystä hän ei halua laittaa Heidiä kouluunkaan oppimaan ikäviä asioita. 

Sitten Dite tulee takaisin ja vie Heidin Frankfurtiin (Sveitsistä Saksaan) toveriksi halvaantuneelle Klara Sesemannille. Ditellä on tässä itsekkäät täysin itsekkäät syyt. 

Heidi ja Klara ystävystyvät, samoin Heidi valloittaa hovimestari Sebastianin sydämen, mutta sisäkkö Tinetteä hän pelkää. Sesemannien taloudenhoitaja neiti Rottenmeier ei ymmärrä Heidiä ollenkaan. Kauheaa, mikä sivistymätön villikko. Heidin totuttautuminen Frankfurtilaiseen elämään ei käy helpolla. Avuksi tulee herra Sesemannin äiti, jonka avulla Heidi oppii myös lukemaan.

Sitten Sesemanneilla alkaa kummitella.

Pikku Heidi on tuttuakin tutumpi niin kirjana kuin erilaisian filmatisointeina. Tiedän pari amerikkalaista versiota, joissa toisessa Heidi oli vaaleatukkainen lettipää, toisessa pääosaa esitti Shirley Temple. Vaikka pidänkin Shirleystä, en kuitenkaan pitänyt versiosta, sillä siinä oli oli liiaksi oiottu mutkia ja dramaattisia käänteitä, jotka eivät olleet tarinan mukaisia. Kirjan Heidi ei myöskään ole vaaleatukkainen. Spyrin Heidillä oli musta kihara tukka ja tummat silmät. No, harvoinhan filmatisoinnit kai menee ihan kirjojen mukaan. Pidin kuitenkin paljon joskus 70-80-lukujen saksalaisesta tv-sarjasta, joka meni aika lailla kirjojen mukaan ja toi aidot alppimmaisemat vuohipaimenineen kaikkineen eläviksi.






Olen lukenut Heidi-kirjat aiemmin useampaankin kertaan, mutta nyt lukiessani tätä satakuntavuotta vanhaa painosta ja tekstiä, niin tarina tuntui todella raikkaalta ja uudenlaiselta. Jäin myös miettimään, missä määrin uudet painokset on "siistittyjä" versioita, sillä jotkut kohdat kerronnassa kuulostivat vähän "rajuilta" herttaisen Heidi-kuvan rinnalla. Tätä painosta lukiessani tuli välillä mieleeni jopa goottitunnelmat ja tulipa mieleeni jopa pieni ironianpoikanenkin. Tokihan kertomus Heidistä on tyttökirjallisuuden ensimmäisiä kasvutarinoita jossa pääpaino on luonnon parantavalla voimalla. Myös ystävyys on tärkeä teema. 

Heidi ystävystyy kohta isoisonsä luokse tultuaan vuohipaimenen Pekan kanssa. Pekka ei suuria sanele ja vastaaminen vaati häneltä pitkän harkinta-ajan. Heidi oli hentojäseninen, mutta terhakka. Terve kuin mansikka, kuten Vuohi-Pekan äiti Briitta sanoi. Isoisä kuitenkin luottaa Heidin Pekan matkaan päivän ajaksi, kun Heidi tutustuu alppikotinsa ympäristöön. Heidi on luonnonlapsi parhaimmillaan ja aidoimmillaan.

Niin oli päivä melkein huomaamatta kulunut loppuun, ja aurinko oli jo laskemaisillaan kauas vuorten taakse. Heidi istui taas nurmikolla ääneti katsellen sinikelloja ja cystusruusuja, jotka loistivat illan kultaisessa hohteessa, ja kimmeltävää ruohoa ja korkeita kukkuloita, jotka alkoivat säihkyä ja säteillä, ja yhtäkkiä kavahti hän seisoalleen ja huusi: -  Pekka! Pekka! palaa! palaa! palaa! Kaikki vuoret palaat ja lumikin ja taivas. OI katso! katso! koko tuo korkea kalliolinna on tulessa! kuinka kaunis tulinen lumi on! Pekka, näetkö, petolinnunkin koti palaa! Katso toki vuorten huippuja, katso kuusia! Kaikki, kaikki on tulessa. 

Suomennoksesta:

Tinetteä kutsuttiin Tinette-neitsyeksi, taloudenhoitaja Rottenmeieriä  neidiksi. Neitsyt sana kuulostaa minulta erikoiselta, vaikka  sillä ennen on tarkoitettu nuoria kokemattomia tyttöjä. Tältäkin osin tämä vanha painos oli verratonta luettavaa.Minua jäi myös mietityttämään, kun Heidi  tapaa Frankfurtin kadulla posetiivia soittavan pojan, jolla on jokin kummallinen eläin käsivarrellaan. Eläin mainitana myöhemmin kilpikonnaksi. Yleensähän posetiiviin yhdistetään marakatit. Onko uudemmissa painoksissa mainittu myös kilpikonna? Miksi, jos kyseessä todella oli kilpikonna, kirjailija on valinnut sen posetiivipojalle? En osaa yhdistää kilpikonnaa tällaiseen yhteyteen. Jos osaisin saksaa, voisin tarkistaa asian alkuperäisestä teoksesta. 

---
Johanna Spyri, omaa sukua Heusser on kirjoittanut myös paljon muita lastenkertomuksia. Kuuluisimmaksi ja luetuimmaksi niistä on tullut kertomus Heidistä, josta on tullut myös suosittu nimi syntyneelle tyttölapselle. Tässä teoksessa Sesemanneilla ihmeteltiin Heidi-nimeä, joka on lyhennys Adelheidistä. Neiti Rottenmeier piti Heidi-nimeä täysin sopimattomana ja herra Sesemankin kutsui Heidiä sveitsiläiseksi tytöksi, koska Heidi-nimi kuulosti kummalliselta. 

Todellakin - tämä oli antoisa lukukokemus, ajatuksia antava ja avartava. Mustavalkoinen kuvitus, jonka tekijää ei mainita on myös mukava lisä tarinan lomassa.

8 kommenttia:

  1. Oi, Heidi! Tämä on yksi lastenkirjasuosikkejani, ja laillasi olen lukenut sen useampaan kertaan ja nähnyt useita filmatisointeja televisiossa. Miulla taitaa olla yksi suomalainen laitos jossakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidi on kyllä ihana! Täytyy lukea jatko-osatkin jossain välissä.

      Poista
  2. Saksalainen tv-sarja oli yksi suosikkejani 1990-luvulla. Ne on katsottu VHS:ltä lukuisia ja lukuisia kertoja. Muistaakseni kirjahyllyssäkin olisi joskus pikku-Heidi-kirja, mutta minulla n sellainen mielikuva, etten koskaan lukenut sitä. Hmm. Täytyykin katsoa jos sitä vielä löytyisi vanhempieni vintiltä, omalle tyttärelle se olisi ihana lukea joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veljelläni on myös tuosta sarjasta nauhoitteet, olisiko ne dvd:t vai VHS, en ole varma. Minunkin tekisi mieleni nähdä tuo tv-sarja uudelleen. TV-sarjan myötä Heidistä ilmestyi myös sellainen kuvakirjasarja, joka perustui tv-sarjaan. Postaukseni kuva palapelistä on myös siihen pohjautuva, ja löytynee minulta muös muistaakseni sellainen pieni korttisarjakin joka liittyy tuohon tv-sarjaan. Se vain taitaa olla jossain maalla.

      Poista
  3. Minulla on Otavan uudempi painos, mutta en ole vielä ennättänyt lukea sitä, ja filmigenre on myös tuntemattomampi.

    VastaaPoista
  4. Voi miten viehättävästi ja oivaltavasti viet tyttökirjoihin! Yritin kesällä lapsuusajan huimaustani, Annan nuoruusvuodet, mutta en päässyt moodiin. Sinä pääsit Heidin kaveriksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Heidi on kiva kaveri. :)
      Tyttökirjat ovat muutenkin minulle läheisiä, eritoten ne "vanhan hyvän ajan" tyttökirjat.

      Poista

Kirjojen viehätys ei perustu ainoastaan lukemiseen ja siihen liittyviin tunteisiin ja reaktioihin. Osa viehätystä on niistä syntyvä keskustelu, ajatuksen jakaminen.