keskiviikko 31. elokuuta 2016

Sahar Delijani: Jakarandapuun lapset!

Sahar Delijani
Jakarandapuun lapset
WSOY, 2013
Alkuteos: Children of the Jacaranda tree
Suomentanut Laura Jänisniemi
285 s.








Kaksi kaupunkia, kaksi maata - yksi kansa kansojen meressä.

Teheran 1983

Heidän ohitseen kiiruhti muutama nuori hoitaja. Azar katseli kun he loittonivat käytävää pitkin. Oli jotenkin ihanaa kun silmät olivat vapaina, katse hyppeli kiireesti vihreistä seinistä oviin ja katon litteisiin loistevaloihin sekä valkopukuisiin ja -kenkäisiin hoitajiin, joita liihotteli sinne tänne availlen ja sulkien ovia posket punaisina innostavasta työstä. Azarilla ei ollut enäää yhtä alaston olo kun hän näki ympärilleen ja oli jotenkin samalla tasolla muiden kanssa. Silmät sidottuina hän oli tuntenut olevansa vajavainen, silvottu, ansassa fyysien haavoittuvuuden arvaamattomassa maailmassa jossa voisi tapahtua mitä tahansa ja hän olisi täysin puolustuskyvytön. Nyt tuntui kuin hän saisi yhdellä ainoalla vilkaisulla pyyhkäistyä poiis pelon joka kalvoi häntä, sai hänet tuntemaan itsensä vajavaiseksi, typistetyksi, joksikin muuksi kuin ihmiseksi.

Torino 2011

Nedan rintaa puristaa. Häntä itkettää. Kumpa äiti olisi täällä ja hän voisi painaa kasvonsa äidin rintaa vasten ja tuntea hänen lämpönsä ja kuulla hänen sydämensä lyönnit ja kadota ja nukkua ja herätä jakarandakukkien makeaan tuoksuun ja äidin pehmeisiin askeliin pihalla. Mikään ei ole antanut hänelle sellaista rauhaa kuin noiden akselten järkkymätön varmuus ja jakarandapuun tuoksun läheisyys. 

Azar on nuori iranilaisnainen, joka odottaa lasta, kun häneltä riistetään vapaus ja hänet toimitetaan vankilaan syytettynä vastavallankumouksellisesta toiminnasta. Vankeudessa hän synnyttää tyttären - Nedan, jota hän ei kuitenkaan saa pitää montaakaan kuukautta, kun tyttö toimitetaan sukulaisten hoiviin. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Azarin tytär Neda asuu Torinossa. Hän tutustunut mieheen Rezaan, jonka siskon iranilaiset kaartilaiset piirittävät, kun tämä kävelee kohti mielenosoittajia liittyäkseen mukaan joukkoon. Lasta odottava sisko potkitaan sairaalakuntoon.  Rezan oma isä on aikoinaan perustanut järjestyskaartin, mikä aiheuttaa Rezalle ristiriitaisia tunteita. 

Perhe ja suku

Sahar Delijani on itse syntynyt Teheranissa ja asuu nykyisin Torinossa. Delijani on kirjoittanut kirpaisevan koskettavan tarinakokoelman, joka pohjautuu hänen omien  vanhempiensa ja sukulaisten kokemuksiin Iranin vallankumouksen ajoilta. 

Miten tämä liittyy minuun?

Muistan, kuinka joskus 1980-luvun alkupuolella istuin junasa matkalla Helsinkiin. Uutisissa oli paljon Iranin vallankumouksesta ja Ajatolla Khomeinista. Minä pohdin maailman menoa ja mullistuksia. Eipä silloin, nuorena likkana osannut ajatella, mitä kaikkea uutisten taakse kätkeytyy, puhumatonta, sanomatonta, kätkettyä.

Tuntuu oudolta, että on kulunut yli kolmekymmentä vuotta ja yhä vain on vallankumouksellisia ja vastavallankumouksia. Valtaa janotaan ja valtaa yritetään karsia ja kaiken keskellä rakastetaan ja kaivataan jakarandapuun rauhaa ja tuoksua. 

Tämä kirja oli ihan lukemisen arvoinen, avasi silmät näkemään taustoja sille myllerrykselle, mikä maailmassa tälläkin hetkellä vallitsee.

Runollisuus:
"On runoja jotka toimisivat paljon paremmin jos ne olisi kirjoitettu esseeksi", Omid sanoi ojentaessaan kätensä Donyan taakse penkin selkänojalle ja laskiessaan lämpöisen kämmenensä hänen olalleen. "Jos asian voi esittää helposti ja selkeästi artikkelissa, on loukkaus pukea samat ajatukset ja ideat runon muotoon. Se tahrii runon olemuksen, koska runouden tarkoitus on ilmaista se mitä ei voi sanoa. Sen tehtävä on puhua kätekeystä, salaisesta, pyhästä." .

Kansi:

Kansi on kaunis. Osin niiden vuoksi uskaltauduin tähän kirjaan tarttumaan, lukemaan vankeudesta ja vapaudesta, ihmisen ikuisesta kaipuusta...

...
Tällä mukana:
Kirjallinen maailmanvalloitus: Iran

Kirjaherbario: Jakarandapuu (jacaranda mimosifolia)


Kirjan on lukenut myös:

Norkku, joka laillani ihastui kanteen, Ulla, jonka mielestä teos on riipaiseva, mutta avartava, sekä Kirjakaapin kummitus, jota häiritsi jatkuvasti vaihtuvat henkilöhahmot. Tämä häiritsi myös minua hieman, sillä minun oli vaikea päästä selville siitä, kuka kukin oli suhteensa toisiin. Ensimmäinen ja viimeinen luku kuitenkin nivoivat toisensa yhteen ja rakensivat sillan toisiinsa.



3 kommenttia:

  1. Tämä oli hieno kirja, sukupolvien kirja, perhetarina, jossa nykyisyys ja menneisyys kutoivat lankoja toisiinsa. Tässä näkyi myös muutos, joita vuodet tuovat mukanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Perhe on tässä hyvin tärkeässä roolissa, ja perheen myötä suku, joka lähi-idässä on myös miltei kuin perhettä.

      Poista
  2. Luettu ja hyväksi kirjaksi todettu. Upea teos.

    VastaaPoista

Kirjojen viehätys ei perustu ainoastaan lukemiseen ja siihen liittyviin tunteisiin ja reaktioihin. Osa viehätystä on niistä syntyvä keskustelu, ajatuksen jakaminen.