30 syyskuuta 2016

Seitsemännen taiteen tarinat - KOONTIPOSTAUS!



Margaret O'Brien Mary Lennoxina F.H. Burnetin Salainen puutarha -elokuvassa

Marika Oksan hyllyltä antoi alkuvuodesta mielenkiintoisen lukuhaastee:  SEITSEMÄNNEN  TAITEEN TARINAT. Luulin, että aikaa olisi ollut vuoden loppuun, mutta olinkin lukenut säännöt huonosti ja haasteaika loppuu jo 5. lokakuuta.

Ehdin kuitenkin lukea seuraavat teokset:

1. F.H.Burnet: Salainen puutarha 


Salaisen puutarhan olen nähnyt myös  elokuvana, jossa oli maanmainiot lapsinäyttelijät, pääosassa Mary Lennoxina Margaret O'Brien.

2. Witi ihimaera: Valasratsastaja

Tästä olen nähnyt DVD:n kirpputorilla ja mietin pitkään ostaako se, vai ei, mutta päätin sitten olla ostamatta. Youtubepätkiin tutustuin ja niiden perusteella en ollut kovin ihastunut. Kirjanakin teos herätti kahtalaisia tunteita.


Joan Fonataine ja Orson Welles 
Kotiopettajattaren romaani 

Tämän elokuvan olen joskus nähnyt. Mustavalkoinen elokuva oli kyllä tumma, synkkä ja kohtalonomainen, mutta kirjaan verrattuna siinä oli kyllä oiottu mutkia tavalla, joka ei ollut ihan minun makuuni.


Näiden kahden lisäksi olen lukenut myös kirjat:

3. Johanna Spyri: Pikku Heidi.
4. Wilkie Collins: Valkopukuinen nainen
5. Jane Austen: Emma
6. Charlotte Bronte: Kotiopettajattaren romaani 





Nämä sopinevat myös tähän haasteeseen, vaikka en niistä postatessani olekaan tätä haastetta tullut ajatelleksi tai olen lukenut ne muita haasteita silmällä pitäen. Mikäänhän ei kai estä ottamasta niitä mukaan tähän haasteeseen.

Tätä postausta varten pengoin hieman teosten taustoja ja  löysin tuon vanhan elokuvasovituksen tuosta Valkopukuisesta naisesta. Ilmeisesti kirjasta on tehty muitakin filmatisointeja, jotka olisi kiintoisia nähdä. Emma-elokuvaakan en ole nähnyt, mutta vaikka kirja ei suuria tunteita herättänytkään niin ehkä elokuvasovitus antaisi enemmän.

Kirjat laitan kategoriaan kolme: kirja, josta on tehty elokuva.

Kuriositeettina otan mukaan vielä seitsemänneksi  Mark Twaini: Johanna D'Arc kirjan, koska taria on kyllä filmattu, mutta en tiedä perustuuko elokuva tähän tai johonkin muuhun kirjaan vai yleensä historiallisiin seikkoihin.

Kiitos Marika kiintoisasta haasteesta.

3 kommenttia:

  1. Kiitokset sinulle, kun osallistuit haasteeseen! Luetut kirjat voivat totta kai sopia myös muihin haasteisiin. Valkopukuinen nainen on minulle entuudestaan tuntematon, mutta muista lukemistasi olen ainakin kuullut jotain/nähnyt leffan tai pätkiä siitä. Austenin Emma-filmatisointi on tosin tainnut mennä minulta ohi... pidän Paltrow'sta näyttelijänä, joten tuon voisin etsiä katsottavaksi.

    VastaaPoista
  2. Tuota Salainen puutarha-elokuvaa en ole nähnytkään. Voi kun tulisi joskus Tv:stä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tuli muutama vuosi takaperin ja sain silloin itselleni talteen. Elokuva on todella hyvä hieno ja menee suurin piirtein niin kuin kirja, eli ei ole suuria juonellisia eroja. Noita Margaret O'Brienin lapsikuvauksia näkisin enemmänkin. Salaisen puutarhan lisäksi hän näytteli Bethiä Pikku Naisten yhdessä versiossa.

      Poista

Älä roskaa!