perjantai 28. lokakuuta 2016

Yasunari Kawabata: Kioto!


Yasunari Kawabata
Kioto
Suuri Suomalainen kirjakerho, Otava 1972
Ilmeestynyt ensimmäisen kerran suomen kielellä Kustannusosakeyhtiö Tammen kustantamana 1968. Suomentanut Eeva Liisa Manner
Alkuteos: Kioto
198 s. 

Alkulause: Chieko näki orvokkien puhjenneen vanhan vaahteran runkoon.

Kaksi viimeistä lausetta: Kevyttä vitilunta putoili ohimoille Chiekon hiuksiin ja suli samassa. Mutta kaupunki oli vielä syvässä unessa.

Kirjallisuusviite: Jiro Osaragi Kiehtova Kioto. "Setrimetsä, josta pohjoisvuoren puu saadaan, vihreät latvat, jotka näyttävät kannattavan pilviä, punertavina hohtavien runkojen rivit, koko vuori on kuin musiikkia, puiden laulua." 

Päähenkilö: Chieko, kangaskauppias Takichiron ja tämän puolison ottolapsi, joka erään syksyn aikana tapaa yllättäen kaksoisisarensa Naekon. 

Kioto on perijapanilainen tarina, jossa minimalistinen kerronta (joka ei silti yksinkertaista asioita) vie suoraan japanilaisen yhteiskunnan ja elämänmenon ytimeen. Kioto ei lavertele, ei maalaile, ei revittele eikä levittele. Hyvin hienovaraisesti kirjailija avaa oven astua nuoren  aikuisuuden kynnyksellä olevan tytön ajatuksiin ja ympäröivän yhteiskunnan vaateisiin ja muutoksiin. Kioto ei minimalistisuudessaan ole ollenkaan helppo lukea. Tosin se on kaunis kuin kukkiva kirsikkapuu, samalla myös haikea. Mitä tulee tarinaan loppuun, onko se loppu, vai alku? Sitä jäin itse lukijana miettimään .

Chieko näkee tarinan alussa kaksi orvokinkukkaa, jotka ovat juurtuneet vanhan vaahteran oksanhaaraan. Orvokinkukat ovat sen verran etäällä toisistaan että jättävät ilmaan ajatuksen siitä, voivatko ne koskaan saavuttaa toisiaan. Ja orvokit vaahterapuussa onkin avain tämän kirjan ymmärtämiseen. Voiko eri yhteiskuntaluokista olevat Chieko ja Naeko koskaan elää sisarina yhdessä? Ja löytääkö Chieko koskaan puolisoa itselleen, hän kun on tunnustanut olevansa ottolapsi ja sen lisäksi vielä kaksospuolisko.

Hieno pieni teos, vaikka en niin innostunut ollutkaan niistä uskonnollisten juhlien kuvailuista, jotka kuitenkin valottivat japanilaisen kulttuurin olemusta ja siksi paikallaan.

Kioton on lukenut myös Jokke, jonka mielestä teosta on vaikea kuvata suomeksi suomalaiselle ja totta, ehkä suomalainen ja japanilainen ajattelutapa on yhtä kaukana toisistaan kuin Kioton orvokit vaahterapuussa,  sekä Lumiomena, joka on Kawabatan niukasta kerronnasta huolimatta on löytänyt ytimekkäitä ajatuksia.

....
Tällä mukana Kurjen siivellä -haasteessa.



4 kommenttia:

  1. Minusta tämä oli hyvin japanilainen teos.

    VastaaPoista
  2. Tämä on kaunis pieni romaani, jonka maailma on aika omanlaisensa - ja kaukainen meistä.

    Sitä tulin kommentoimaan, että oli ilo tavata kirjamessuilla. Kiitos, että tulit esittäytymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta oli myös hienoa tavata persoona sanojen takana. Kiitos sinulle.

      Poista

Kirjojen viehätys ei perustu ainoastaan lukemiseen ja siihen liittyviin tunteisiin ja reaktioihin. Osa viehätystä on niistä syntyvä keskustelu, ajatuksen jakaminen.