perjantai 4. marraskuuta 2016

James Oliver Curwood: Kuolleista palanneet!



James Oliver Curwood
Kuolleista palanneet
WSOY
Suomentanut Aune Lindström
172 s.








Olen lukenut Curwoodin lännenaiheisia pokkareita ja tykännyt niistä enemmän tai vähemmän. Kuolleista palanneet sijoittuu sekin Kanadan erämetsiin, mutta aika on jo uudempi ja teollistuneempi. Kuolleista palanneet on muutenkin enemmän rakkauskertomus kuin varsinainen lännentarina. Oikeastaan kyseessä on kolmiodraama olematta kuitenkaan ihan draamakaan sen traagisessa merkityksessä.  Kirjan pääähenkilö Paul Kirke, rikkaan teollisuusmiehen poika. Äitinsä puolelta hänessä virtaa intiaaniverta. Kirken mahtisuvun rinnalla vaikuttaa toinen mahtisuku, Durandit, joilla on tytär Claire.  Sitävastoin että suvut taistelisivat toistensa kanssa loputtomiin vallasta ja rikkauksista, menevät paul ja Claire naimisiin ja näin suvut yhdistyvät. Claire kuitenkin katoaa Eurooppaan ja Paul ystävystyy euroopasta tulleen siirtolaisen tyttären Carla Harlandin kanssa. Paul - Claire - Carla kohtaavat lopulta kuohuvan Mistassini-joen partaalla. 

Aamupäivällä he saapuivat isolle rotkolle. Ne, jotka ovat nähneet sen, eivät voi koskaan unohtaa sen jy, kumisevää vettä, joka puristautuu sormenlevyisestä kallionhalkeamasta, kuohuu läpi avoimen paikan hurjina pyörteinä ja kapenee sitten öljyisen näköiseksi kohdaksi, jolla on vastustamaton voima virratessaan rotkoon, minkä kallioseinämät tulevat korkeammiksi ja läheisemmiksi, kunnes sen hurjuus ja jyminä vihdoin katoavat gneissivuorten sisuksiin, saaden maan kumisemaan maanalaisesta jyrinästään.
Tunteet ja luonnonvoimat yhdistyvät kerronnassa kuvakieleksi, joka on kyllä luettavaa, mutta ei aina kovin ymmärrettävää. Ainakaan, jos pitäisi nähdä silmissään kuvattu asia. Varsinkin minun on vaikea luoda silmissäni näkymää tästä jyhkeänä virtaavasta joen uomasta, jota eräs kirjan henkilöistä kuvaa Boa-käärmeenä, joka matelee pesäkoloonsa. Ja m.uutamia tapahtumia, jotka seuraavat piknikiä. Ottamassani lainassakin tuo sormenlevyinen kallionhalkeama kuulostaa aika hyperbolastisena, mutta toisaalta - luuonnonvoimat ovat kyllä joskus yli järjen käyviä. Niin kuin rakkauskin. Ja rakkaudesta tässä kirjassa on kyse.Rakkauden vastakohta on viha. Outoa kyllä, tässä kirjassa ei juuri vihata.

Vain rakkaus, jossa ei ollut ainoatakaan tahraa, pääsi hänen sydämeensä ja pysyi siellä. Rakkauden muistoa, sen loppuunpalanutta tuhkaa, rakkautta, joka oli rampa ja sokea, mutta puhdas, hän hellisi ....

Ei ihan sitä Curwoodia, mitä odotin, ihan hyvä lukukokemus silti, jos kohta loppu hivenen riisti uskottavuutta tarinan idealistisuudesta minun kohdallani. Toisaalta en tiedä, millainen loppu olisi sitten ollut se hyvä loppu.

Kansikuvasta sen verran, että se ei ihan vastaa henkilöistä ja  tapahtumista annettua kuvaa. Kuva  neitosten lyhyinen hiuksine vie ajatukset jonnekin kaks-kolmekymmentäluvulle viime vuosituhannen puolella, mutta muutoinhan kansikuvassa on kyllä ihan kylliksi dramatiikkaa herättääkseen uteliasuutta seikkailua kohtaan. Aikaa, jona tämä tapahtuu en osaa sanoa.
...
Tällä kuittaan Helmet lukuhaaste 2016 kohdan kolme: kirjassa rakastutaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjojen viehätys ei perustu ainoastaan lukemiseen ja siihen liittyviin tunteisiin ja reaktioihin. Osa viehätystä on niistä syntyvä keskustelu, ajatuksen jakaminen.