sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Emmy v. Rhoden: Neiti Uhkamieli!

Emmy v. Rhoden
Neiti Uhkamieli
WSOY, 1918
Saksankielestä suomentanut Esteri Haapanen
258 s.








Lokakuulla, kun olin kirjamessuilla tapasimme Saran kanssa ja vaihdoimme ajatuksia tyttökirjoista. Sara oli hankkinut antikvariaattiosastolta muutamia tyttökirjoja, joista Neiti uhkamieli oliko se nyt morsiamena vai rouvana kirja kiinnosti erityisesti. Sara mainitsi ensimmäisen sarjan kirjoista, joka sijoittui tyttökouluun, ja jota Sara kovasti toivoi luettavakseen. Minulla oli ilo löytää kirja hänelle ja myös itselleni ja toden totta, tämä oli mitä ihastuttavin löytö. Kiitos siis Saralle vinkistä. 

Neiti uhkamieli kertoo Ilse-nimisestä tytöstä, joka on kasvanut puoliorpona ja isänsä hemmottelemana täysin vailla kasvatusta ja rajoja Moosdorfin maatilalla.  Ilsen äiti on ilmeisesti kuollut synnytyksen yhteydessä. Myöhemmin isä on avioitunut uudelleen. Ilsen äitipuoli, Anne, ei ole perinteinen satujen ilkeä äitipuol. Hän tahtoisi kovasti auttaa Ilseä ja olla hyvissä väleissä tämän kanssa, mutta Ilse pitää päänsä, eikä anna rajoittaa itseään. Ilse ei kuitenkaan sinällään ole ilkeä luonne, hän rakastaa eläimiä, mutta itsepäinen ja omatahtoinen nuori tyttö hän kyllä on.,

Anne-äiti saa avukseen kylän pastorin. He saavat Ilsen isän miettimään tyttärensä kasvua ja lopulta Ilse lähetetään Neiti Raimarin pitämään tyttökouluun. Ilse yrittää salakuljettaa kouluun rakasta koiraansa ja sammakkoaankin. Koira joudutaan lähettämään pois kun taas sammakkoparan kohtalo on surkea.

Ilse saa huonetoverikseen englannista tulleen Nellien, joka on täysorpo ja kouluttautumassa opettajaksi, jotta voisi hankkia elantonsa.

Klassillisuudesta:

Klassillinen- sanaa käytetään kirjassa useissa yhteyksissä viitatessa milloin minkin asian klassillisuuteen. En oikein osaa aina yhdistää sanankäyttöä asiayhteyteen, mutta mielestäni se sopii erinomaisen hyvin kuvaamaan tämän kirjan luonnetta. Neiti Uhkamieli on tyylipuhdasta klassillista tyttökirjallisuutta.

Tytöt versus pojat -asetelma:

Lapsen täytyy voida pyytää anteeksi! Ja ennnenkaikkea tytön.

Täh! Ettäkö tyttöjen vain pitäisi osata pyytää anteeksi. Olen kyllä eri mieltä. Kyllä se kuuluu yhtälailla pojille ja miehille.

Tyttökoulussa tyttöjä kaitaan lujalla kädellä. Tanssia he saavat lähikimnaasin poikien kanssa vain valvotusti. Kuvia kuitenkin vaihdetaan salaa, vaikka se joidenkin tyttöjen mielestä on sopimatonta. 

 Sopeutuminen:

Ilse sopeutuu alun kankeuksien jälkeen erinomaisesti tyttökoulun arkeen, minusta hieman liiankin nopeasti. Vuoden aikana, jonka Ilse koulussa viettää, ehtii sattua ja tapahtua monenlaista. Tyttöjen välinen ystävyys saa vahvat siteet ja myös yhdestä opettajasta neiti Gussovista tulee tärkeä persoona, jolla ei olekaan mikään vähäpätöinen  merkitys tarinan juonen kannalta.

Tämä on ihan hyvin rakennettu tarina, mutta ei kovin monisyinen kuitenkaan, sillä ennalta-arvattavuuttakin löytyy. Kommelluksia, ihastumisia ja rakkautta niitä tässä kirjassa löytyy, mutta myös surua ja välinpitämättömyyttä. Pikkuisen Lilli-tytön vaiheet ovat koskettavimmasta päästä ja en voi olla ihmettelemättä äitinsä asennetta, niin kylmä, itsekeskeinen nainen, että ihan pahaa tekee. Tai, jos ei ihan tunteeton ja itsekeskeinen, niin ajattelematon kuitenkin, mikä ilmenee kirjeessä, jonka Lilli-tytön äiti kirjoittaa johtajattarelle. Huh huh. Ihan pahaa tekee.

Pidin tästä kirjasta, joka on saanut jatkoa, mutta eri kirjoittajien kynistä. En oikein tiedä, mitä ajattelisin niiden jatkojen suhteen. Toisaalta kiinnostaa, toisaalta en ole oikein ihastunut kirjoihin, jotka on kirjoittanut joku muu jatkoksi alkuperäiskirjoittajan aiheeseen. Esimerkkinä vaikkapa Eleonor H.Porterin Pollyanna-kirjat. Kolme ensimmäistä ovat ihan hyviä, mutta sitten taso alkaa vähän lipsua. Kaksi ensimmäistä Pollyannaa on alkperäiskirjoittajan, kolmannesta alkaen kirjoittaja on eri, ja vaikka pidän paljon vielä siitä kolmannesta Pollyanna-kirjasta, niin neljännessä jo on havaittavissa pientä onttoutta. Iki-ihanaan Tuulen Viemään toivoin aikoinaan jatkoa, ja kun se sitten tuli, niin minä en tykännyt ainakaan siitä tv-filmatisoinnista, joka siitä tehtiin. Kirjaa en olekaan lukenut kuin vähän vilkaissut.

Mutta nyt minä lipsuinkin jo tyttökirjallisuudesta muihin tyylisuuntiin.

Neiti Uhkamieli on kaiken kaikkiaan raikas ja mukava kirja. Vaikka teos kuvaakin aikaa mennyttä, on ajankuva mitä kiinnostavin ja kerronta ihan onnistunutta ja luettavaa pienistä vanhahtavista vivahteista huolimatta. Vanhahtavuus ei ole kuitenkaan silmiinpistävää. Erityisen onnistuneena pidän suomennosta, jossa tulee hyvin esille Nellien huono "saksankielentaito". Ensin ajattelin, että kyseessä olisi painovirhe tai vanha puhekielisyys ennenkuin oivalsin, että kyseessä on kirjailijan keino tuoda esiin englantilaisen tytön puhe, kun hän ei puhu äidinkieltään. Mieleen tulee Yoda Star Wars-trilogiasta. Kiva kuvitus on omiaan lisäämään teoksen viehätystä. Kuvittajaa ei ikäväkseni mainita. On vain lyhennys kuvissa. w.pi (l?)
---

1 kommentti:

  1. Pidin myös tästä kirjasta, vaikka Ilsen kesyyntyminen ja sopeutuminen tapahtuikin minunkin mielestäni liian nopeasti. Kirja oli ennalta-arvattava, mutta kuitenkin hyvin kiinnostavaa mennyttä ajankuvaa. En edes ehtinyt kaikkea vielä pohtia kirjasta, mutta haluan tutustua niihin kirjailijan tyttären kirjoittamiin jatkokirjoihin.

    Lilli-tytöstä en sitten kirjoittanut, mutta hänen vaiheensa olivat minustakin hyvin koskettavia. Kiitos Aino, että sain lukea tämän kirjan ja oli ihanaa jakaa tämä lukukokemus! <3

    VastaaPoista

Kirjojen viehätys ei perustu ainoastaan lukemiseen ja siihen liittyviin tunteisiin ja reaktioihin. Osa viehätystä on niistä syntyvä keskustelu, ajatuksen jakaminen.