maanantai 24. huhtikuuta 2017

Enid Blyton: The Happy House Children!

Enid Blyton
The Happy House Children
Collins, 1968
120 s.















Tämä mukava pieni kirja sisältää kaksi teosta yksissä kansissa: The Happy House Children ja The Happy House Children Again. Verrattuna Blytonin seikkailu-, salaisuus- ja Viisikko-kirjoihin tässä kirjassa ei tapahdu jänniä ja salaperäisiä juttuja, joita lapset sitten ratkoisivat, vaan aivan  tavallisista lasten arkisista touhuista. Tosin hyvin kilttien ja hyvinkasvatettujen lasten touhuista. No, kyllä he osaavat välillä kronklatakin ja kinastellakin, mutta pääsääntöisesti siis kilttejä hyvinkasvatettuja lapsia he ovat. Jack on 9-vuotias, Jane 7-vuotias ja Benjy 5-vuotias. 

The Happy House Children kertoo siitä, kuinka perhe muuttaa kaupungista maaseudulle uuteen taloon, jolle he antavat nimeksi Happy House ja nimi kertookin kaiken tarvittavan. Kyseessä on
Onnellinen talo ja sen asukkaat. Lapset saavat oman koiran, ja tutustuvat naapurin rouvan Plummiin, joka ei pidä lapsista. Rouva Plummin käkikello kiinnostaa lapsia aivan erityisesti.

Jatko-osa The Happy House Children Again kertoo siitä, kuinka rouva Plum saa vieraakseen sukulaislapsia, jotka eivät ole kilttejä. Tommy on 8-vuotias ja Betty samanikäinen kuin Jane, eli 7-vuotias. Tommy ottaa heti johtoaseman leikeissä ja pelästyyttää intiaanileikissä pikku Benjyn niin, että saa Janen kimppuunsa ja myös Patter-koiran, jonka hän uhkaa ampua, ellei sitä oteta pois hänen kimpustaan. Lasten keskinäiset kärhämät saavuttavat lakipisteen, kun Tommy rikkoo rouva Plummin kasvihuoneen ikkunat ja syyttää siitä Jackia. Sitten nousee mahtava ukonilma.

Vaikka kirja on kirjoitettu lähinnä alle kymmenvuotiaille niin tämä oli ihan hauskanoloinen kirja kuvituksineen. No, ehkä lapset olivat hieman liian kilttejä, mutta kun on tottunut Blytonin seikkailullisiin tarinoihin, niin tämä on toisenlaista Blytonia ja kyllä niitä tarinoita ihan tavallisista lasten touhuistakin tarvitaan, sellaista tavallista arkielämää leikkeineen ja teehetkineen, kissoineen ja koirineen, sillä niin, Onnellisen Talon lapset saavat myös kissan, kun Jane pelastaa yhden kulkukissan poikajoukon kynsistä.
---
Helmet lukuhaaste 2017 kohta 25:  Kirjassa kukaan ei kuole


perjantai 21. huhtikuuta 2017

Charlotte Bronte: Shirley!

Charlotte Bronte
Shirley
Karisto, 1988
Alkuteos: Shirley
Suomentanut Kaarina Ruohtula
676 s.






Päähenkilöt: 

Robert Moore, verkatehtailija, jota uhkaa köyhyys Napoleonin ja  mannermaan sulkemuksen takia sekä attentaatit teollistumista vastaan kapinaan nousevien työläisten taholta.
Kirkkoherra Helstone, Robertin ystävä, joka tosin riitautuu Mooren kanssa puoluepoliittisista syistä. 
Helstonen veljentytär Carolinen Helstone, joka rakastaa Robert Moorea, mutta ei saa rakkaudessa vastakaikua Robertilta, joka tosin viihtyy hyvin Carolinen kanssa, joka on hänen serkkunsa.

Shirley Keeldar, Fieldheadin kartanon valtiatar, joka tosin ilmaantuu tarinaan vasta sivulla 214.

Shirleya Caroline kuvaa Robertille teoksen loppupuolella ylen ylevillä sanoilla, kuvaten hänen olevan  
Kuin pyhäkkö - sillä se oli pyhä; kuin lumi - sillä oli puhdas; kuin liekki - sillä se oli lämmin; kuin kuolema - sillä se oli väkevä.

Kirja naiseudesta

Charlotte Bronten Shirley on ennen kaikkea kuvaus kahdesta naisesta Carolinesta ja Shirleystä. Caroline on nuori, vaalea ja uskollinen rakkaudessaan, jota kantaa salaisuutenaan, Shirley tumma, tulinen ja häntä kuvataankin pantterina, joka haluaa pitää villin vapautensa. 

Carolinen  ja Shirley ovat kirjan kahtena päähenkilönä hyvin erilaisia naisia. Silti vastakohtinakin he ovat kumpikin omalla tavallaan hyviä ja aikaansaavia, naisista parhaimpia. Sitä vastoin toisenlaisen naiskuvan saa joistain muista kirjan sivuhenkilöistä.

Caroline oli tuskin istunut tuskin viittä minuuttia ennen kuin emäntä, joka jatkuvasti tuijotti häntä tuolla hirviön katseellaan, alkoi elävältä silpoa eräitä naapuriston perheitä.

Paitsi naiskuvaa otin tämän virkkeen tähän vahvanana kielikuvana pahanpuhmisesta  ja Bronten taidosta sanankäyttäjänä

Vaatimattomuus ja hiljaisuus ovat tyttöjen paras viisaus.

Tämä on taas rouva Yorken mielipide.Häntä itseään ei ehkä voi kutsua vaatimattomaksi ja hiljaiseksi naiseksi. Ainakin hänellä on hyvin selkeä mielipiteensä ja tapansa ja tottumuksensa. Carolinea ehkä jossain määrin kuvastaa tämä naisihanteen kuva, mutta ei Shirleyä, ei missään tapauksessa.

Naiset ovat käsittömättömiä! Heillä on vallan merkillinen taito saada aikaan epämiellyttäviä yllätyksiä. Tänään he ovat reippaita, kukoistavia, punaisia kuin kirsikat ja pyöreitä kuin omenat, huomenna velttoja kuin lakastuneet rikkaruohot, riutuneita ja murtuneita. Ja mistä syystä? Siinäpä arvoitus. Heillä on ruokaa, vapaus ja hyvä koti, jossa asua, hyvät vaatteet, joihin pukeutua, kaikki aivan samoin kuin ennenkin. Hetki sitten se riitti pitämään naisen iloisena, ja tuossa hän nyt istuu kuin mikäkin surkea pieni naukuva kissanpentu.

Kirkkoherra Helstonen ajatukset Carolinesta surkeana pienenä naukuvana kissanpentuna taas on jäyhän ja jäykän kirkkoherra Helstonen käsitys naisista. Hän ei voi heitä ymmärtää. Tosin Shirleyn kanssa hän tulee toimeen ja kohtelee häntä lähes kuin miestä kutsuen jopa Kapteeniksi.

Ajankuva ja brittiläinen maaseutuyhteisöllisyys

Vaikka Shirley on lopulta myös  rakkauskertomus ja kaikki kohtalon tiet lopulta johtavat avioliittoon on Shirleyssä sivupolkuja, jotka yhdessä pääjuonen kanssa muodostavat kuvan elämästä 1800-luvun alun Yorkshireläisessä maalaisyhteisössä.

Kirjan kerronta on hitaasti etenevää, paikoin puuduttavaa, mutta kirjan tiiliskivimäisyydestä huolimatta luin sitä ihan mielenkiinnolla loppumetreille asti, jolloin minua alkoi uuvuttaa ja mietin, eikö tämä jo lopu. Mitä tässä vielä jaarittelemaan ja asiaa pitkittämään. Yllätyksekseni viimeinen lause virkisti minua valtavasti, ei siksi, että se oli viimeinen lause tai kappale, vaan siksi, että se  sykähdytti. Uudelleen luettuna koin siinä jopa olevan hienoista ironiaa.

Kotiopettajattaren romaanin veroinen tämä teos ei ole mutta ei täysin kehnokaan. Mitään kevyttä romanttista viihdettä tämä ei ole, vaan tässä on nähtävissä terävää ihmisluonteen kuvausta ja näkökykyä aina nuorta sivuhenkilöä  Martin Yorkea myöten.

Kirjan miespäähenkilö Robert Moore on Anversoista, hän ei ole ranskalainen, vaikka kuuluukin ranskalaiseen sukunsa ranskalaiseen haaraan ja puhuu ranskaa. Isänsä puolelta hän on yorkshireläinen, siispä Joe Scottin (Mooren työläinen) mielestä "meikäläinen". Tämä eri kansallisuuksien arvottaminen on yksi teoksen mietityttävimpiä teemoja. Flaamilaisten kuvaus ja myöhemmin teoksen loppupuolella myös intiaaniheimojen kuvauksessa on piirteitä, jotka saavat suun suppuun ja lukijan mieleni karvastelemaan.

EDIT: 24.4. Lisäsin tuon kuvan tuohon "nimekkeeseen". Minusta tämä ei ole oikein onnistunut kansikuva, sillä se ei edusta ainakaan hyvin kirjan nimihenkilöä. Shirley oli tumma. Caroline oli kyllä vaalea, mutta en osaa kuvitella Carolineakaan tuon näköisenä. Mutta ehkä kansikuva kuitenkin jollain tasolla edustaa ajankohtaa tyylillisesti.

---
Tänään päättyy 200 sanaa Charlotte Brontesta -haasteeni. Tässä tuli varmaan enemmän kuin kaksisataa sanaa. Shirleystä sinänsä ei ollut helppoa kirjoittaa, en tiedä, josko se oli helppoa Brontellekaan.

Helmet lukuhaaste 2017 kohta 34: kirja kertoo ajasta, jota en ole elänyt

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Merri Vik: Lotta on aina Lotta ja Käytä järkeäsi Lotta!

Merri Vik
Lotta on aina Lotta
Alkuteos: Lotta är sig lik (1959)
Suomentanut A-M. Helminen
Karisto, 1974
149 s.

Merri Vik
Käytä Järkeästi Lotta (1960)
Alkuteos: Skärp dig, Lotta
141 s,
Suomentanut A-M. Helminne

Kansikuvat: Heidi Lindgren



Lotta-kirjat ovat hauskoja. Niiden parissa viihtyy ja kihertelee lukiessaan. Lotta on 14-vuotias tyttölapsi, jolla on kaksossiksot Gerd ja Malin, isoveli Knat. Isä on jonkinlainen teknisen alan ammattilainen ja äiti on kotiäiti. Eletään 50-luvun ruotsalaisessa pikkukaupunkiyhteisössä ja vähän maaseudullakin. Lotalle sattuu ja tapahtuu enemmän ja vähemmän yllättäviä sattumuksia, jotka ovat teiniä harmittavia kommelluksia tai tahattomia onnenpotkaisuja. Lotan paras ystävä on Giggi joka syö vuoroin suklaata vuoroin lakupaloja.

Osa Lotta-kirjojen viehätystä on niiden ajallisesti hidas eteneminen. Lotan vaiheita ja kasvua seurataan ilman suuria hyppäyksiä. Sarjan aloitti  Lottapa tietenkin teos, joka kertoi Lotan joulunalustunnelmista. Seuraava osa Niin Lotan tapaista jatkoi tarinaa Uudelta Vuodelta ja hieman vuodenvaihteen jälkeen. Lotta vierailee siinä Bernhardina-tädin luona, tekee jekun ärsyttävälle Paul-serkulleen ja yhdistää Uuden Vuoden hipoissa Truddan-tätinsä fysiikkahepun kanssa tutustumalla samalla itse Mats-nimiseen poikaan.

Lotta on aina Lotta -kirjasssa ollaannkin sitten Pääsiäisessä. Lotta ottaa osaa Kuriiri-lehden hattuparaatiin yhdessä Giggin kanssa ja voittaa Kööpenhaminan matkan, sairastuu vyöruusuun, kirjoittaa uusiksi Viikinkien ja Hunni Attilan historian,  eksyy metsässä ja saa vastaansa karmean Dobermanin juuri kun hänen pitäisi olla Truddan-tätinsä morsiunsneitona ja joutuu piirustuksenopettajansa Liitu-Vallen hampaisiin piirtämällä lipun, jota kukaan ei tunnista paitsi koulutoveri Jonas.

Kaikenalaista siis satuu ja tapahtuu, mutta Lotta selviää ja elämä jatkuu.

Käytä järkeästi Lotta -teoksessa eletään kesää. Lotta on saanut ehdot matematiikassa ja joutuu pänttäämään yhdessä Jonaksen kanssa, joka on osoittautunut fysiikkahepun - Jesperin - sukulaiseksi. Jonaskin on saanut ehdot ja yhdessä he pänttäävät matematiikkaa Pihlajalahden täyshoitolassa. Kaupunkimiljöön ohella Pihlajalahti on toinen tärkeä miljöö Lotan vaiheissa.
Lotta saa myös vastaansa sen, minkä on taakseen jättänyt, ärsyttävä Paul-serkku tekee vuorostaan jekun hänelle. Lisäksi Lotta tutustuu Lotta-kirjojen yhteen suureen persoonaan, notaari Andersoniin, alias Urban-setä alias dekkarikirjailija Pierre Vasseuriin. Iäsnsä saa harmaita hiuksia kun Lotta tulee kuvatuksi kerran jos toisenkin vanhoisssa virttyneissä merirosvohousuissa ja Knattin vanhassa paidassa, jota naapurin lehmä hamuaa syötäväkseen. Lotta ei olisi Lotta, jos ei hänellä kuitenkin olisi myös hoksottimet, joilla pelastaa Urban-setä kallionjyrkänteeltä tai ellei hänellä olisi myös niin sanotusti onnea matkassaan - tässä kirjassa ystävänpalveluksen velkaa oleva lehtimies. Ehdot  tulee suoritetuksi ja elämä hymyilee taas. 

Lotta on aina Lotta ja Käytä järkeäsi Lotta on siitä erikoinen kirjapari, että niiden nimet ovat vaihtuneet ekapainoksissa. En tiedä, onko virhettä korjattu myöhempiin painoksiin. Kuten kuvasta näkyy olen itse korjannut nimet  oikein päin oleviksi. Minä pidän näistä alkupään Lotta-kirjojen kansikuvituksista. Ne ovat värikkäitä, hauskoja ja kuvaavia.

Pidän paljon Lotta-kirjoista. Niiden maailnankuva on selkeä ja elämä leppoisaa kaikista sattumuksista ja kohelluksista huolimatta.

---
Uudelleen luettua lukuhaaste 
Helmet lukuhaaste 2017 kohta 37: Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Marja-Leena Tiainen: Khao Lakin sydämet!

Marja-Leena Tiainen
Khao Lakin sydämet
Tammi, 2013
237 s.















Tyttö lähtee vanhempiensa ja pikkuveljensä kanssa aamiaiselle. Matkalla perhe jää ihastelemaan aamuauringossa kimmeltävää merta. Matalaan tullessaan aallot murtuvat tyrskyiksi lennättäen pisaroita korkealle ilmaan. Rannalla näkyi hölkkääjiä, ja vedessä polskii muutamia uimareita. - Tästä tulee ihana päivä, äiti huokaa.

Kaunis kansikuva henkii tyyneyttä ja seesteisyyttä, rauhaa ja valoa. Kaunista ja seesteistä on myös Tiaisen teksti ja kerronta. Tämä on hieman ristiriitaista, sillä tarinan tausta ei ole kaunis sen paremmin kuin seesteinenkään. Tai kaunis ja kaunis. On merkillistä, kuinka suureenkin katastrofiin, pelkoon ja epätoivoon voi kätkeytyä myös kauneutta. Se on niitä merkillisiä elämän paradokseja. 

Vuonna 20o4 Tapaninpäivänä suuri merenalainen maanjäristys sai liikkeelle hyökyaallon, joka surmasi tuhansia ihmisiä eri puolilla Intian valtamerta. Tämä hyökyaalto kosketti myös joulurauhaansa viettäviä suomalaisia, sillä hyökyaalto vei mukanaan  monet suomalaiset turistit Thaimaan lomakeskuksessa Khao Lakissa. 

Marja-Leena Tiaisen teos Khao Lakin sydämet kertoo 15-vuotiaasta Emmastä. Emma on ollut 7-vuotias, kun hänen äitinsä, isänsä, pikkuveljensä Kasper ja isovanhempansa toisen vanhemman puolelta saivat kaikki surmansa heidän ollessaan lomailemassa Khao Lakissa. Emma itse pelastuu, kun tuntematon mies vetää hänet hiuksista puuhun, jossa he odottavat veden laskeutumista ja pelastajia. 

Khao Lakin sydämet kerttoo Emman paluusta uudelleen rakennettuun Khao Lakiin etsimään tuntematonta pelastajaansa yhdessä isoäitinsä (toisen vahemman puolelta) kanssa. tarina voisi olla totta, ja lukiessani mietinkin tätä. Onko Emma todellinen? Ei, ei hän ole. Kirjan hahmot ovat fiktiivisiä, mutta tarinan tausta on todellisuutta aina pylvääseen kiivennyttä, nykyistä presidenttiämme  Sauli Niinistöä myöten. 

Khao Lakin sydämet on lämminhenkinen kirja, jossa vähäeleisesti ja liioittelematta, katastrofilla herkuttelematta tuodaan esiin nuoren ihmisen tuntoja katastorifin jälkeen. Miltä tuntuu kun menettää perheensä? Kuinka selvitä. Khao Lakin sydämet on surutyötä. Pinta näyttää tyyneltä, mutta syvemmällä kuplii ja kuohuu.

Muut jatkoivat sillalle, mutta Emma oli päättänyt kahlata toiselle  puolen. Hän risui mekon päältään. Alla olivat  bikinit, jotka Emma oli pukenut päälleen jo hotellissa. Hän lähti kahlaamaan lämpimässä vedessä reppu sylissään. Toiselle puolen päästyään hän pysähtyi akaasiapuun varjoon. Iho pisaroi, ja sydän jyskytti. Emma avasi repun, ja alkoi nostella siitä muistoesineitä samalla kun muut kävelivät sillan kautta hänen luokseen. 
Päällimmäisenä oli Kasperin unilelu ja sen alla äidin neulomat lapaset --- ---

Rannan hiekkaan Emma piirtää kolme sydäntä, kirjoittaa niihin nimet: äiti, isä, Kasper - luovuttaa muistoesineensä - on aika jatkaa matkaa. Muistot elävät, mutta eivät enää revi rikki.

Paitsi surutyöstä Khao Lakin sydämet kertoo ensirakkaudesta. Emma tapaa Lukaksen, nuoren ruotsalaispojan, joka on myös ollut Khao Lakissa jouluna 2004. Kohtalotoveruus yhdistää, vaikka Lukas onkin välttynyt tuholta, koska on ollut kauempana tuhoaallosta. Emman ohella seurataan myös toisen nuoren, Venlan ja Rissasen perheen lomamatkaa. Loman jälkeen Venla huomaa, että hän on kaikesta huolimatta hyvin onnellisessa asemassa verrattuna moniin muiihn. Hän alkaa nähdä muutakin kuin oman napasa. 

Ja se kauneus, josta alussa puhuin. Paradoksinen kauneus syntyy siitä, että on niitä, jotka pistävät oman elämänsä likoon auttaakseen niitä, jotka ovat hukkumassa. Sellaisisakin ihmisiä Khao Lakin katastorissa oli. Ei sillä katastrofi on silti aina katastrofi, se koskettaa, järkyttää, ravistelee.

Khao Lakin sydämet ravistelee hellästi mutta vakuuttavasti. Ei kaikki ole ensirakkauden värittämää vaaleanpunaista hattaraa, minullakin kyyneleet olivat herkässä paikoin, kuvauksen koskettaessa syvimpiä tuntoja.
...
100 suomalaista kirjaa
Kukko Kainalossa
Helmet lukuhaaste 2017 kohta 17: Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista

Kirjallinen maailmanvalloitus: Thaimaa

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Naisten aakkoset - O!

Tarukirja  laittoi aikoinaan liikkeelle haasteen Naisten aakkoset. Itse olen edennyt O-kirjaimeen ja kysymyksethän on vanhat tutut.

 1. Kuka on suosikki kirjailijasi?


Paronitar Orczy

Pidän paljon paronittaren Punainen neilikka -kirjoista, jotka sijoittuvat Ranskan suuren vallankumouksen aikoihin. Vaikka ne eivät olekaan mitään suurta maailmankirjallisuutta vaan paremminkin viihdekirjallisuudeksi luettavia, niin seikkailu, jännitys ja romantiikka kyllä ovat tekijöitä, joiden parissa viihtyy.

2. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Margaret O'Brien  
Valloittava ja lahjakas lapsinäyttelijä, jonka ura ei tyssännyt aikuisuuteen. Olen nähnyt Margaretin roolisuorituksia ainakin elokuvissa Pikku naisia (Beth), Salainen puutarha (Mary),Cantervillen kummitus ja Kotiopettajattaren romaani.

3. Vaihtoehtoiset kysymykset (myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät).

a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustustya paremmin

Tanskalaisen kirjailija/journalisti Estrid Otttin tuotantoon. Häneltä on ilmestynyt suomeksi muutamia teoksia, kuten Lofootin Liisa, josta pidän paljon, mutta suomentamattomiakin teoksia löytyy ja niihin olisi kiva tutustua.

b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille?



Janette Oke on kanadalainen kirjailija, jolta olen lukenut muutamia hengellisen kirjallisuuden genreen kuuluvia teoksia. Televisiossa tulee parhaillaan ykkösellä hänen kirjoihinsa pohjautuva Sydämen kutsumus -sarja, josta olen pitänyt paljon sen uudisraivaaja ja rajaseutuelämän kuvauksen takia. Okelta on ilmestynyt paljon kirjoja, joita ei ole suomennettu. Hyllystäni löytyy yksi englanninkielinen teos, joka täytyisi lukea uudelleen ja ilmeisesti siihen olisi jatkoakin. Lukisin mielelläni Janette Okea lisää ja olisi ihanaa, jos niitä ilmestyisi suomeksikin.

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Hyvää Pääsiäistä!

Pääsiäinen
1932

Oi pääsiäispäivä, ei pääse
monet miljoonat tuskastaan.
Työ loppui, joutavat kaikki
kai kuolemaan.

Sinun ruoskaasi, Ihmisen Poika
kovin taasen tarvittais,
ettei sun nimeäs täällä
niin häväistä sais.

Sinä kurjimmat veljiks tunsit,
monet täällä nyt kurjia on,
vaan pappis on veljiä miekan
ja kukkaron.

He koskaan ei puolestamme
ole nousseet puhumaan,
ei antaneet paleleville
he viittojaan.

Samanlaisena kaikille loistaa
taas aurinko yllä maan,
jot' ei miljoonat veljes pitää
voi kotinaan.

Epätoivo on sydänten ruoka
kädet vahvat ei työtä saa.
Jos liikumme, veljemme käääntää
jo kanuunaa.

- Katri Vala
Kootut runot, WSOY, 1979

torstai 6. huhtikuuta 2017

Sisko Latvus: Kaksi sateenkaarta!

Sisko Latvus
Kaksi sateenkaarta
WSOY, 2014
264 s.








Kaksi sateenkaarta -teos jatkaa Sisko Latvuksen tarinaa Muurikaisen suvusta, joka tuli tutuksia Kaukana omalta maalta  teoksesta. Vaikka päähenkilö ja suku onkin fiktiota, on taustalla todellista historiaa ja tapahtumia.

Kaksi sateenkaarta -kirjan päähenkilö on Inna, 15-vuotias neuvostokasvatti, Kaukana omalta maalta -teoksen Paavon ja Maren lapsenlapsi. Paavosta ja Maresta teoksessa käytetään muotoja Vaari ja Memme. He asuvat Virossa, jonne Inna matkustaa vieraisille juuri Viron itsenäistymisen ja Neuvostoliiton luhistunisen alla.

Kirjan kerronta on kahtalaista. On kaikkitietävä kertojaääni, joka kertoo tarinaa ulkoa päin katsellen ja on Innan minä-muodossa tapahtuva kerronta.

Kirjailija kuvaa teoksessaan hyvin sitä arvotyhjiötä, mikä seurasi, kun kommunismi kaatui. Saattoiko mihinkään enää luottaa? Paitsi arvotyhjiötä, tarinassa on teemana myöskin ensirakastuminen, jota kuvataan kauniisti ja herkästi. Innalle musiikki on tärkeää ja hän tapaa musiikkiopistossa Danielin, nuoren filosoivan juutalaispojan. Sielut sointuvat hyvin yhteen ja kuitenkin - riitasointuja särähtää. Innan perhe muuttaa Suomeen paluumuuttajina Mauno Koiviston antamaan lausuntoon nojaten. Danielin perhe muuttaa sekin - Israeliin. Mitä tulevaisuus tuo? Eron, pelot vai toivon, että joskus, jossain kaksi sateenkaarta - Inna ja Daniel - kohtaisivat ja muodostaisivat täydellisen ympyrän.

Tuuli tarttuu yölliseen keskusteluumme
muuntaen sanat ja katso
kaksi ristikkäistä sateenkaarta
hohtaa haurasta valoa.

-Anna Ahmatova

Elämä, nuoruus, historia, tulevaisuuden toiveet ja unelmat lomittuvat tarinassa hienoksi kokonaisuudeksi. Paitsi kaunokirjallista kerrontaa tämä on erilaista historiankerrontaa.
---
Tällä mukana

100 suomalaista kirjaa
Muuttoliikkeessä
Helmet lukuhaaste 2017 kohta 29: Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluaisin oppia.  (En ole musikaalinen, vaikka toki pidän paljon musiikista ja haluaisin oppia soittamaan pianoa.)

Kirjallinen maailmanvalloitus: Viro