perjantai 21. huhtikuuta 2017

Charlotte Bronte: Shirley!

Charlotte Bronte
Shirley
Karisto, 1988
Alkuteos: Shirley
Suomentanut Kaarina Ruohtula
676 s.






Päähenkilöt: 

Robert Moore, verkatehtailija, jota uhkaa köyhyys Napoleonin ja  mannermaan sulkemuksen takia sekä attentaatit teollistumista vastaan kapinaan nousevien työläisten taholta.
Kirkkoherra Helstone, Robertin ystävä, joka tosin riitautuu Mooren kanssa puoluepoliittisista syistä. 
Helstonen veljentytär Carolinen Helstone, joka rakastaa Robert Moorea, mutta ei saa rakkaudessa vastakaikua Robertilta, joka tosin viihtyy hyvin Carolinen kanssa, joka on hänen serkkunsa.

Shirley Keeldar, Fieldheadin kartanon valtiatar, joka tosin ilmaantuu tarinaan vasta sivulla 214.

Shirleya Caroline kuvaa Robertille teoksen loppupuolella ylen ylevillä sanoilla, kuvaten hänen olevan  
Kuin pyhäkkö - sillä se oli pyhä; kuin lumi - sillä oli puhdas; kuin liekki - sillä se oli lämmin; kuin kuolema - sillä se oli väkevä.

Kirja naiseudesta

Charlotte Bronten Shirley on ennen kaikkea kuvaus kahdesta naisesta Carolinesta ja Shirleystä. Caroline on nuori, vaalea ja uskollinen rakkaudessaan, jota kantaa salaisuutenaan, Shirley tumma, tulinen ja häntä kuvataankin pantterina, joka haluaa pitää villin vapautensa. 

Carolinen  ja Shirley ovat kirjan kahtena päähenkilönä hyvin erilaisia naisia. Silti vastakohtinakin he ovat kumpikin omalla tavallaan hyviä ja aikaansaavia, naisista parhaimpia. Sitä vastoin toisenlaisen naiskuvan saa joistain muista kirjan sivuhenkilöistä.

Caroline oli tuskin istunut tuskin viittä minuuttia ennen kuin emäntä, joka jatkuvasti tuijotti häntä tuolla hirviön katseellaan, alkoi elävältä silpoa eräitä naapuriston perheitä.

Paitsi naiskuvaa otin tämän virkkeen tähän vahvanana kielikuvana pahanpuhmisesta  ja Bronten taidosta sanankäyttäjänä

Vaatimattomuus ja hiljaisuus ovat tyttöjen paras viisaus.

Tämä on taas rouva Yorken mielipide.Häntä itseään ei ehkä voi kutsua vaatimattomaksi ja hiljaiseksi naiseksi. Ainakin hänellä on hyvin selkeä mielipiteensä ja tapansa ja tottumuksensa. Carolinea ehkä jossain määrin kuvastaa tämä naisihanteen kuva, mutta ei Shirleyä, ei missään tapauksessa.

Naiset ovat käsittömättömiä! Heillä on vallan merkillinen taito saada aikaan epämiellyttäviä yllätyksiä. Tänään he ovat reippaita, kukoistavia, punaisia kuin kirsikat ja pyöreitä kuin omenat, huomenna velttoja kuin lakastuneet rikkaruohot, riutuneita ja murtuneita. Ja mistä syystä? Siinäpä arvoitus. Heillä on ruokaa, vapaus ja hyvä koti, jossa asua, hyvät vaatteet, joihin pukeutua, kaikki aivan samoin kuin ennenkin. Hetki sitten se riitti pitämään naisen iloisena, ja tuossa hän nyt istuu kuin mikäkin surkea pieni naukuva kissanpentu.

Kirkkoherra Helstonen ajatukset Carolinesta surkeana pienenä naukuvana kissanpentuna taas on jäyhän ja jäykän kirkkoherra Helstonen käsitys naisista. Hän ei voi heitä ymmärtää. Tosin Shirleyn kanssa hän tulee toimeen ja kohtelee häntä lähes kuin miestä kutsuen jopa Kapteeniksi.

Ajankuva ja brittiläinen maaseutuyhteisöllisyys

Vaikka Shirley on lopulta myös  rakkauskertomus ja kaikki kohtalon tiet lopulta johtavat avioliittoon on Shirleyssä sivupolkuja, jotka yhdessä pääjuonen kanssa muodostavat kuvan elämästä 1800-luvun alun Yorkshireläisessä maalaisyhteisössä.

Kirjan kerronta on hitaasti etenevää, paikoin puuduttavaa, mutta kirjan tiiliskivimäisyydestä huolimatta luin sitä ihan mielenkiinnolla loppumetreille asti, jolloin minua alkoi uuvuttaa ja mietin, eikö tämä jo lopu. Mitä tässä vielä jaarittelemaan ja asiaa pitkittämään. Yllätyksekseni viimeinen lause virkisti minua valtavasti, ei siksi, että se oli viimeinen lause tai kappale, vaan siksi, että se  sykähdytti. Uudelleen luettuna koin siinä jopa olevan hienoista ironiaa.

Kotiopettajattaren romaanin veroinen tämä teos ei ole mutta ei täysin kehnokaan. Mitään kevyttä romanttista viihdettä tämä ei ole, vaan tässä on nähtävissä terävää ihmisluonteen kuvausta ja näkökykyä aina nuorta sivuhenkilöä  Martin Yorkea myöten.

Kirjan miespäähenkilö Robert Moore on Anversoista, hän ei ole ranskalainen, vaikka kuuluukin ranskalaiseen sukunsa ranskalaiseen haaraan ja puhuu ranskaa. Isänsä puolelta hän on yorkshireläinen, siispä Joe Scottin (Mooren työläinen) mielestä "meikäläinen". Tämä eri kansallisuuksien arvottaminen on yksi teoksen mietityttävimpiä teemoja. Flaamilaisten kuvaus ja myöhemmin teoksen loppupuolella myös intiaaniheimojen kuvauksessa on piirteitä, jotka saavat suun suppuun ja lukijan mieleni karvastelemaan.

EDIT: 24.4. Lisäsin tuon kuvan tuohon "nimekkeeseen". Minusta tämä ei ole oikein onnistunut kansikuva, sillä se ei edusta ainakaan hyvin kirjan nimihenkilöä. Shirley oli tumma. Caroline oli kyllä vaalea, mutta en osaa kuvitella Carolineakaan tuon näköisenä. Mutta ehkä kansikuva kuitenkin jollain tasolla edustaa ajankohtaa tyylillisesti.

---
Tänään päättyy 200 sanaa Charlotte Brontesta -haasteeni. Tässä tuli varmaan enemmän kuin kaksisataa sanaa. Shirleystä sinänsä ei ollut helppoa kirjoittaa, en tiedä, josko se oli helppoa Brontellekaan.

Helmet lukuhaaste 2017 kohta 34: kirja kertoo ajasta, jota en ole elänyt

1 kommentti:

  1. Minun piti ehtiä lukea itse Kotiopettajattaren romaani uudelleen tähän haasteeseen, mutta olen nyt lukenut pelkkiä suomalaisia kirjoja. Viime vuonnahan luin tuo samaisen klassikon sarjakuvaversion.

    Bronte kyllä ansaitsee jokaisen lukukerran ja bloggauskerran. Minulla siirtyy nyt hamaan tulevaisuuteen.

    VastaaPoista

Kirjojen viehätys ei perustu ainoastaan lukemiseen ja siihen liittyviin tunteisiin ja reaktioihin. Osa viehätystä on niistä syntyvä keskustelu, ajatuksen jakaminen.