lauantai 17. kesäkuuta 2017

Othmar Franz Lang: Antakaa veljeni takaisin!

Othmar Franz Lang
Antakaa veljeni takaisin
Alkuteos: Rufe in den Wind
Suomentanut Ulla Mari Kellomäki
WSOY, 1982
176  - 1 s.

Kansikuva: Matti Kota




Jürgenista oli hienoa, että hänellä oli veli joka oli kaikkialla mukana. Myös tämän Wenzin pariskunnan luona. Veli joka nukkui samassa huoneessa. He makasivat päät vastakkain ja niin he saattoivat jutella kaikenlaista. Tietysti kuiskaten. Mitä kaikkea oli tapahtunut, mikä heitä oli suututtanut ja kenet he vielä kunnolla nujertaisivat. Puheenaiheita riitti loputtomiin. Eikä Jürgenia lainkaan haitannut, että kaikki sanoivat: "Voi miten herttainen poika tuo Thomas onkaan. Voi noita kultaisia kiharoita ja sinisiä silmiä."

Niin, Jürgen ja Thomas asuvat lastenkodissa. He ovat jo monena viikonloppuna käyneet vieraisilla Wenzin pariskunnan luona, jossa herra Wenz on luvannut rakentaa heille ullakkohuoneen ja junaradan kellariin. Kunnes erään kerran kaikki lopahtaa veljien väliseen kinasteluun.

Seuraavan vuorossa on Gütersin perhe. Asia kuitenkin mutkistuu, kun lastenkodin johtajatar puhuu sivu suunsa. Gütersit haluavatkin vain Thomasin.

Othmar Franz Langin kertomus vanhempiensa hylkäämistä veljeksistä on karu kertomus paitsi veljeydestä ja perheen menettämisestä, tarpeesta tulla hyväksytyksi. Tarinaan viedään eteenpäin ensisijaisesti Jürgenin näkökulmasta. Kerronta ei etene kronologisesti vaan tarinaa viedään eteenpäin kahdessa eri aikajanassa. On nykyhetki, jossa Jürgen etsii löytääkseen salaa muuttaneet Gütersit, jotka ovat vieneet häneltä veljen ja on aika, tilanteet, jotka ovat johtaneet tilanteeseen. 

Kirjoittajan myötätunto, tosin hahmojensa kautta,  tuntuu olevan vahvasti Jürgenin myötä, kun taas rouva Qüters kuvataan vähemmän mairittelevana. 

Hän katseli rouva Gütersiä: musta puku, mustat kiiltonahkakengät ja omituisen maidonvaaleat sukat. Näytti siltä kuin hänen jaloissaan ei olisi ollut lainkaan verta, vain maitoa. Sintumaitoa.

Kun  rouva Güters lopulta lastenkodin uuden johtajan taivuttelusta tuo Thomasin katsomaan veljeään, ei veli halua edes kättä antaa veljelleen. Veli oli lopullisesti viety, manipuloitu rouva Gütersin tavoitteita, tarpeita varten, mutta taustalla oli myös Güterssien tyttäret, jotka omilla tahoillaan olivat myös vaikuttaneet, kumpikin omalla tavallaan.

"Minä en enää tahdo tietää sinusta mitään." No, hän, Jürgen, selviytyisi siitä, vaikka ei itse olisi ikinä sanonut niin. Hänen veljensä saisi vielä nähdä, kuinka hän siitä selviytyisi. Veli, mikä se oikeastaan oli? Oliko silä sanalla mitään merkitystä? Eikö veljeä voisi myös etsiä jostakin itselleen? Jos joskus tapaisi jonkun josta piti? Ehkä hän kerran löytäisi ystävän. Jonkun, joka olisi oikea juuri hänelle. Sellaista sattui, niin oli tapahtunut, ja miksi niin ei voisi tapahtua vieläkin? Ystävä rajun vastatuulen ja hyytävien päivien varalle, ystävä pilkkopimeään yöhön. 

Kirjan miljöö on saksalainen lastenkoti. Onko se itä- vai länsisaksalainen? Välillä minusta tuntuu, että tämä voisi olla itäsaksalaista elämää, välillä mietin, eikö sittenkin oltaisi länsisaksassa? Kirjan kirjoittamisen aikaan Berliinin muuri oli vielä pystyssä, mutta onko sillä väliä? Tarinahan on ennen kaikkea nuoren pojan kasvutarina, pojan, joka ei ole saanut elämältä kovinkaan hyviä lähtökohtia ja hänenlaisiaan, kaltoinkohdeltuja lapsia on niin idässä kuin lännessä. Nuoria, jotka eivät anna sanella ajatuksiaan, jotka rajuudessaankin kaipaavat ymmärrystä ja rakkautta osakseen. Mutta kuka heitä huomaa, näitä jürgeneitä. Kaikkihan tahtovat vain thomaksia, pehmeitä luonteita, joihin on helppo vaikuttaa,  saada heidät mieleisikseen.

Yhteiskunnallinen manipulaatio? Onko se rivien välistä luettavissa? Ajatus vain tuli mieleeni, nyt, tätä postausta kirjoittaessani, ei niinkään lukiessani.
...
Kansikuvasta sen verran voisin mainita, että Matti Kodan tyyli on hyvin tunnistettava, omanlaisensa. Ei ehkä sellainen tyyli, joka minua erityisen valtavasti innoittaisi tai koskettaisi, vetoaisi. Ehkä tähän kirjaan kuitenkin sai juuri kansikuva tarttumaan - mene ja tiedä.

2 kommenttia:

  1. Alusta tuli mieleen Veljeni Leijonamieli, olihan siinäkin kaikkien ihailema Leijonamieli ja sairas, ystävätön Kalle. Vaikka muuten nämä kirjat taitavatkin olla ihan erilaisia. Kuulostaa koskettavalta kirjalta, ja kirjoitit siitä hyvin.

    VastaaPoista
  2. Tämä oli koskettava. Kirjassa oli muitakin lastenkotilapsia, joiden kohtalo oli raastavaa luettavaa. Ei ole helppoa selviytyä arjessa niiden fyysisten ja henkisten kipujen kanssa, eikä helppoa niihin vastata, se vaatii muutakin kuin nippelitietoa ja kirjaviisautta.

    VastaaPoista

Kirjojen viehätys ei perustu ainoastaan lukemiseen ja siihen liittyviin tunteisiin ja reaktioihin. Osa viehätystä on niistä syntyvä keskustelu, ajatuksen jakaminen.