sunnuntai 29. lokakuuta 2017

KIRJAMESSULAUANTAI!

 

Lauantai 28. lokakuuta suuntasin aamulla aikaisin junalle ja Pasilan asemalle, josta otin taksin (niin niin, matka oli lyhyt, mutta Pasilan asema minulle outo ja lisäksi satoi vettäkin) ja messukeskukseen, jossa oli odotettu ja jo perinteeksi muodostunut kirjamessutapahtuma. Ja kyllä siellä hulinaa olikin. 

Kun olin hakenut bloggaripassini lehdistökeskuksesta ja virkistäytynyt suuntasin askeleni messuhalliin ja suuntasiin Eino Leinon lavalle, jossa oli päivän eka tärppitapahtuma kello yhdeltätoista.




Kaj Aalto haastatteli Markku Toimelaa kirjan Salakahvilla Pohjois-Koreassa tiimoilta. Pohjois-Koreahan on ollut viime aikoina paljonkin uutisissa. Haastattelu oli ihan kiintoisa ja humoristinenkin. Toisin kuin uutiskuvista voisi luulla, myös Pohjois-Koreassa on huumoria. Toimela kertoi pari esimerkkitapausta tilannekomiikasta, jollainen on aiheuttanut aivan hulvattoman naurureaktion pohjoiskorealaisissa.  

Salakahvilla Pohjois-Koreassa on kirja, joka kiinnostaa hyvinkin paljon, ehkä saan sen jossain vaiheessa käsiini ja luettavaksi. Mitä itse kysyin Toimelalta oli, eikö ollut vaarallista kirjoittaa tällaista kirjaa, mihin Toimela, että  eihän hänellä ole ollut mitään syytä kirjoittaa kirjaa, joka pilaisi maan mainetta. 

- Onko kirjassa mitään salaisuuksia? 

Vastauksesta päätellen salaisuudet ovat rivien välissä ja aavisteltavissa, mutta luulen, että viittaus salaisuuksiin on vain uteliaisuutta herättämässä. Kirja on kirjoitettu avaamaan näkymät "elämään, joka on vienyt sellaisiin paikkoihin, joihin toimittajat ei pääse".

Tämän haastattelun jälkeen suuntasin askeleeni vieressä avautuville antivariaattisiin osastoihin ja kirjahyllyjä ja pöytiä vaeltaessa ja kirjakasoja katsastaessa tunnit vierähti niin, että ajankulu täysin unohtui. Olin ajatellut, että kello12.30 alkanut Henri Alénin Suomi-Brändi ja miten se rakennetaan olisi mielenkiintoinen, mutta näytöskeittiön etsiskely viime minuuteilla oli liian turhauttavaa, joten jäin jatkamaan kirjakasojen penkomista. Löysinkin muutaman mielenkiintoisen kirja.




Armas J Pullan Jeanne D'Arc - Neitsytsoturi, olen pitkään katsellut nettiantikvariaateissa, mutta en ole sitä tohtinut hankkia, kun en ole tiennyt, millainen se olisi. Nyt se tuli vastaan ja kun vaikutti yhtä kiintoisalta kuin nimensä eikä hintakaan ollut hirvittävä, niin täytyihän se ostaa.

Aino Kallaksen Ants RAudjalk, virolainen tarina on silmäilyn perusteella samaa vahvaa ja vaikuttavaa tekstiä, kuin aiemmin häneltä lukemani kirjat Katinka Rabesta Barbara von Tisenhuseniin.

Nämä kirjat ovat päältäpäin vaatimattoman näköisiä, mutta uskon niiden sisällön olevan todella antoisat.



Aili Somersalon Mestaritontun seikkailut oli kallein kirja, jonka ostin. Sain siihen kyllä kolmen euron alennuksen, kiitos siitä! En ole mikään erityisen innokas tonttufani, mutta  Aili Somersalon Päivikin satu on lapsuuteni tärkeitä tarinoita ja tämä on jatkoa siihen, joten siksi ajattelin ostoksen kannattavan. Miten Päivikin kävi - täytyyhän se selvittää. Huomasin sitten, että tästä on ilmestynyt uusiakin painoksia, mutta onhan tässä vanhemmassa painoksessa oma viehätyksensä - ajan patina, kuten sanotaan.



Elina Aron Villien tyttöjen koulu on kirja, jota juuri ennen messuja katselin nettiantikvariaatissa ja mietin, että tilaanko vai enkö tilaa. En sitten tilannut, kun ajattelin, että ehkä se tulee vastaan messuilla ja olipa yllätys, kun sen sitten hyllystä löysinkin. Tämä kuulostaa todella kivalta kirjalta.

Olisihan niitä kirjoja ollut, mutta ei varoja kaikkeen siihen, mitä olisi tehnyt mieli. Jokin raja täytyi hankinnoissa pitää.

Sitten olikin jo aika suunnata johonkin , jossa voisi levähtää ja nauttiaa jotain pientä hiukopalaa.Suuntasin Fazerin kahvilaan jonne oli melkoinen jonotus. Vihdoin pääsin lepuuttamaan jalkojani ja istahtamaan ihanan  lohikeiton äärelle. Kuinka taivallisen hyvältä se maistuikaan tuhdin leipäviipaleen kera eikä hintakaan ollut ihan taivaallisen korkea. Kyllä annos oli hintansa väärti.


Loppupäivä menikin sitten vielä uuden kiertelyn parissa ja Boknäsin pisteellä, jossa ilokseni tapasin muutamia blogeista tuttuja bloggaajia. Tässä istahdin Hyönteisdokumenttia kirjoittavan Reijon ja Yöpöydän kirjat -blogin Niinan  seuraan. Heidän monipolvista ja rönsyilevää keskusteluaan oli ilo seurata, minun, joka olen hiljaisempi ja enempi kuuntelijatyyppi enkä kovin suulas suustani (no, riippuu kyllä tilanteesta).


Mukava oli myös tutustua kasvoihin Tarukirjan takana ja tutustua Hurjaan Hassuun Lukijaan muista bloggaajista puhumattakaan. 

Lopulta kello alkoikin olla niin paljon, että oli suunnattava kohti linja-autoa ja kohden kotiseutuja. Hetken kiertely oli kyllä koitua kohtalokseni, kun ne antkivariaatit olivat niin kiintoisia. Onneksi kuitenkin päädyin tarkistamaan ajan ja ehdin kuin ehdinkin autolle ihan hyvissä ajoin.

Nyt on messut messuiltu ja aika jatkaa arkista aherrusta ja tarttua niihin lukemattomiin kirjoihin siinä aherrusten lomassa.

Oikein hyvää syystalven jatkoa. Sitä ollaankin jo ihan normiajassa.

EDIT: Ai niin, ostinhan minä muutaman postikortinkin. Tässä kuvaa vanhimmista.


 

lauantai 21. lokakuuta 2017

Arvotaan kaksi lippua Helsingin kirjamessuille! LIPUT ON ARVOTTU JO!



Olen saanut kaksi ylimääräistä lippua Helsingin kirjamessuille ja arvon ne kiinnostuneiden kesken. Liput ovat sähköisessä muodossa, joten lähetän ne voittajille sähköpostilla, joten ottaaksesi osaa arvontaan tarvitsen vähintään sähköpostiosoitteesi.

Olet mukana arvonnassas jättämällä kommentin tähän postaukseen ja antamalla toimivan sähköpostisoitteen. Roskapostiviestit eivät ole mukana arvonnassa.

Arvon liput  (kaksi kappaletta) lauantaina 21.10 illalla kello 21.00.

EDIT: Liput arvottu!
Arvoin liput satunnaisnumerogeneraattorilla. Voitot osuivat seuraavasti:

Lippu 1 numerolle 8, kahdeksas kommentti oli Nooran
Lippu 2 numerolle 7 , seitsemäs kommentti oli Eevan.

Huom! Jos satunnaisnumerogeneraattori olisi osunut toisen kerran numerolle kahdeksan, olisin pyöräyttänyt generaattoria uudemman kerran,  sama henkilö ei siis olisi voinut voittaa molempia lipppuja.

Laitan liput sähköpostiin. Kiitän kiinnostuksesta ja toivotan hyviä luku- ja messuhetkiä!


perjantai 20. lokakuuta 2017

Ans Muiderman: Rohkeutta Onneen!







Ans Muiderman
Rohkeutta Onneen
Osakeyhtiö Valistus, 1968
Alkuteos: De derde roos
Suomentanut Marjatta Kureniemi
206 s.


- Ihanaa, huomenna on sunnuntai!
Mutta äidillä ei ollut vapaapäivää koskaan. Edes niin pientä työtä kuin astioiden pesua hänen iso tyttärensä ei voinut suorittaa.
- Mikä huokaus! isä sanoi ja nosti katseesna kirjasta. Mikä hätänä? Onko sinulla ikävä?
 - Ei... Sonny vastasi.
Kuinka isä edes saattoi kysyä! Niin hyvä kuin hä olikin, Sonnyn asemaan hän ei voinut asettua. Mikä hätänä? Kyllä, kyllä on hätä, hän olisi voinut huutaa. Minä olen onneton, olen yhdeksäntoistavuotias tyttö, invalidi, en voi kävellä niin kuin muut. Niin se on ja anna minun edes joskus huoata.

Sonny on sairastunut nuorena polioon, ja sen seurauksena hänen jalkansa ovat halvaantuneet. Sonnyllä ei ole intoa tarttua haasteseen, voimistuttaa jalkojaan. Hän säälii itseään ja räpiköi olossaan. Sonnyn paras ystävä on Jos, joka on kontttoristina jossain toimistossa. Sitten Jos tutustuu poikaan,
Nicoon, joka on töissä samassa firmassa kuin hän, mutta eri osaltolla ja tuo Niconvieraisille Sonnyn luokse, tai oikeastaan Nico seuraa Jossia Sonnyn luokse. Nicolla on ideoita ja Nico saa Sonnyn ajattelemaan uudella tavalla. Nicon myötävaikutuksella Sonny kiinnostuu uudestaan opiskelusta ja lähtee leirille, jossa on muitakin eri tavoin invalidisoituneita nuoria.

Paitsi nuoren kipuilua sairautensa kanssa on tässä kirjassa myös se nuorten kirjallisuuden ikiteema rakkaus. Nico on rakastunut Jossiin, mutta Jos rakastuu päätä pahkaa Brunoon, saksalaiseen nuoreen mieheen, joka tulee Nicon tuttujen luokse serkkunsa kanssa kylään. Brunon serkku seurustelee Nicon tuttavan kanssa ja on ihan reilu, mutta Bruno osoittautuu toisenlaiseksi . Jos joutuu pettymään tunteisssaan. Se, miten käy hänen ja Nicon välisen ystävyyden jää kirjassa hieman avoimeksi. Sonny puolestaan miettiin onko hänellä mahdollisuuksia onneen ja seurusteluun poikien kanssa saa puolestaan ystävän Fredistä, jonka Nico on hankkinut hänelle kyytimieheksi, kun hän aloittaa uudessa työssä, mutta ei pysty kulkemaan linja-autolla kävelyongelmien vuoksi. 

Olen lukenut tämän kertaalleen aiemmin, mutta en muistanut kovinkaan paljoa tarinasta. Kirja oli ihan mielenkiintoinen. Ei liian romanttinen eikä siirappinen. Hyvinkin elämänmakuinen ja lämminhenkinen tarina kaiken kaikkiaan.
---
Helmet lukuhaaste 2017 kohta 30: Kirjan nimessä on tunne. Eiköhän rohkeus ole tunnetila...

maanantai 9. lokakuuta 2017

Annie Wawrinsky: Vastahakoinen sydän!





Annie Wawrinsky
Vastahakoinen sydän
Alkuperäisteos: Ett motsträvigt hjärta
Suomentanut E.Lyly
Kuvittanut Marjatta Vihma
Kirjokansi Oy, 1946
236 s.

Sinun on todella aika saada uusi äiti, ja toivonpa, että hän olisi oikein ankara, jotta oppisit siistiksi etkä tuhrisi kaikkea tuolla tavoin, sanoi Inkeri katsellen moittivasti vuoroin suurta, valkoisella pöytäliinalla olevaa hillotahraa, vuoroin nuorempaa Yrjö-veljeään.

Näin alkaa tarina Inkeristä, 14-vuotiaasta tytöstä, jolla on 10-vuotias pikkuveli ja alta kouluikäinen pikkusisko Vieno. Inkerin äiti on kuollut muutama vuosi aiemmin. Äidin kuolemasta on kulunut vasta kaksi vuotta, kun Inkerin isä ilmoittaa, että hän menee uusiin naimisiin.

Uusi aviopuoliso on nuori ja viehättävä leski, jolla on tytär Hillevi. Hillevillä on skolioosi eikä tytön terveys ole  oikein hyvä.

Inkeri ei oikein sulata uutta äitiään, hän ei suostu kutsumaan tätä äidiksi vaan kutsuu täti Riitta-tädiksi.Kaiken lisäksi hän pakenee ullakolle eikä tule tervehtimään tätä, kun tämä vihdoin saapuu. Sitä vastoin Inkeri ihastuu Hilleviin.

Kaasuside. Millaisestahan aparaatista, lääkinnällisestä taitoksesta mahtoikaan olla kyse?

Teki kauhean kipeätä, kun lääkäri ompeli haavan kiinni, mutta en päästänyt ääntäkään, Yrjö sanoi tehdäkseen itsensä tärkeäksi. - Todellisuudessa hän ei ollut tuntenut lainkaan tuskaa, sillä hänet oli paikalliskuoletettu.

Hmm. Paikalliskuoletettu. No, kyllähän sen ymmärsi, eikä tämä kirja muutoin niin vanhahtavaa tekstiä ollut, nämä pari esimerkkiä vain nousivat muun tekstin lomasta ajankuvana ja siitä, miten sanat ovat muuttuneet sitten nelikymmenluvun.

Vastahakoinen sydän on ihan mukava ja viehättävä tyttöjenkirja, jonka teemana on uusioperhe ja suhde äitipuoleen. Myös niitä normaaleja nuoruuteen liittyviä tekijöitä käsitellään, kuten koulunkäynti, ystävyyssuhteet.  Mikä tekee tästä hieman erilaisen tyttöjenkirjan on tieteellinen elämänkatsomus, jota sivutaan Inkerin kiinnostuttua isänsä avaruutta ja tähtitiedettä käsittelevistä kirjoista. Kuitenkin tässä on pieni ristiriita, kun loppupuolella kuitenkin mainitaan lasten iltarukoushetki. Mutta viittaus Darvwiniin siis on maininta, jota en ole tyttökirjoissa juuri nähnyt.

Sen, kuinka Inkeri saa suhteen äitipuoleen korjattua jätän kertomatta. mutta ilman draamaa ei siitä selvitä.

Kansikuvasta voisin vielä mainita sen verran, että pidän kansikuvituksesta paljon. Se vetää puoleensa ja tarinaan sisälle ja on suht koko lailla kertomuksen mukainen kohtauskuvaus, ei "hatusta vedetty" piirros.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Kyllikki Suortti: Tunturin huipulla tuulee!




Kyllikki Suortti
Tunturin huipulla tuulee
Kansan raamattuseura, 1959
159 s.

Alkulause: Tallustelin väsyneesti kotia kohti.
Loppulause: Ovi sulkeutui rapsahtaen.
Päähenkilö:Elsi
Miljöö: Lapin tunturit
Tapahtumahtuma-aika: Heinä- elokuu viisikymmenluvulla

Tunturin huipulla tulee on raikas kertomus nuoresta Elsi-tytöstä, joka on joutunut lopettamaan koulunkäynnin kesken saadakseen toimeentulon itselleen, sisaruksilleen ja äidilleen. Elsin isä on kuollut. Kuolemaan liittyy selvittämättömiä piirteitä. Kevään mittaan ja kesän korvalla Eslistä on tullut väsynyt ja sulkeutunut. Hän saa ystävältään ehdotuksen lähteä apulaiseksi Älläkälle, Lapin tuntureilla sijaitsevalle majalle, jossa pidetään jonkinlaisia kursseja. Mistä kursseistta on kyse, ei tarkemmin kerrota. Tunturinmökin emäntä, Katriina on kuitenkin uskovainen nainen. Mitenkään uskonasioita tuputtava teos tämä ei kuitenkaan ole, vaan uskoa sivutaan vain sivulauseissa ja rivien välissä.

Elsi siis saa lomaa töistä ja lähtee Lapin tuntureille, missä hän tutustuu paitsi Katriinaan, myös lähiseudun asukkaisiin, majalle myöhässä tulleeseen kurssivieraaseen Käkkärään, jonka puheliaisuus saa Elsin välillä hakeutumaan yksinäisyyteen, sekä myös Ruhtinattareen, joka  vaikuttaa Elsin elämään arvaamattomalla tavalla. Tunturiloma tuo Elsille myös viestin hänen kymmenisen vuotta aiemmin kuolleelta isältään, jolle tunturit ovat olleet tuttuja. Myös vanha koulukaveri Esko ilmestyy tuntureille kaverinsa Heikin kanssa, joten hitunen romantiikkaakin on luvassa kaiken puuhalun ja vaeltelun keskellä.


Tunturin huipulla tuulee aina, sanoi ruhtinatar juhlallisesti. 
Sen vuoksi tunturi olikin niin karu, tuuli pyyhki pois kaiken turhan, ei ollut mitään liikaa, vain kylmää, rauhallista yksinäisyyttä täällä avaran näköalan yllä. Tuntui kuin tunturinäkymien kauneus olisi todellisempaa ja aidompaa kuin mikään muu, mitä olin tähän asti nähnyt.
- Tuolla näkyvät Aakenus, Olos ja Ylläs, ruhtinatar viittasi etelään.
- Ylläs seestyy, jos sen ansaitset, sanoin hiljaa.
- Mitä tarkoitat, kysyi toinen neitosista.
Lausuin Kailaan runosta sen, mitä muistin:

"Kunhan itsestäsi luovu et,
valo, ilma tulee elämäksi.
Ylläs seestyy, jos sen ansaitset."

....
100 suomalaista kirjaa


torstai 5. lokakuuta 2017

Kirjamessut lähenee!


Helsingin kirjamessut lähenevät. No, onhan tässä vielä aikaa muutama viikko, mutta hyvä olla ajoissa asialla. Olen parina vuonna ollut mukana paikalliskirjaston järjestämällä messumatkalla. Tällä kerralla olen ollut hieman kahden vaiheilla lähteäkö vai ei messuilemaan? Syynä tähän on se, että olen opiskelemassa Keuruulla ja kyytijärjestelyt autottomalla on aina hakusalla. 

Olisi kuitenkin kiva tavata teitä blogin myötä tärkeiksi tulleita bloggaajia ja päädyinkin ratkaisuun, että jos suinkin vain ei tule mitään ylivoimaista estettä, niin tulen jo aamulla junalla Helsinkiin ja palaan sitten tutun kirjastoväen kanssa takaisin omalle paikkakunnalle.

En ole vielä kovin paljon ehtinyt messuohjelmaa katsastaa, mutta lauantaina on ainakin yksi erityisen kiinnostava haastattelu, johon tahtoisin päästä mukaan. 

Katsotaan nyt, ja toivotaan parasta, että kaikki asiat ja kyydit lutviintuu.

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Mollie Faustman: Raijan päiväkirja!



Mollie Faustman
Raijan päiväkirja
Ruotsinkielinen alkuteos: Renees Dagbok
Suomentanut Anja Elenius-Pantzopoulos
Kuvitus Marjatta Vihma
Kustantaja Kirjokansi Oy, 1946
166 s.


"Tästä kirjasta tulee päiväkirja. Siinä ei ole lukkoa, niin kuin päiväkirjassa oikeastaan pitäisi olla, mutta niinpä se ei sitten olekaan maksanut mitään, löysin sen kirjojen takaa äidin kirjakaapista. Hyvä, ettei se ole maksanut mitään, meidän on oltava kovin säästäväisiä, elämämme on aika tiukkaa."

Näin aloittaa Raija-tyttö päiväkirjansa, on sunnuntai tammikuun 31. päivä.  Raija kertoo olevansa perheen musta lammas ja että hänellä on isoveli, joka on viisi vuotta vanhempi ja hyveen esikuva. Pienenä Raijallakin oli kuulema kunnianhimoa, mutta ilmeisesti ei siis enää. Raija on 13-vuotias ja hänellä on ehdot matematiikassa. Raija vanhemmat ovat eronneet ja isällä on uusi perhe.

Vaikka en tähän mennessä ole ollut kovin innostunut päiväkirjapohjaisista kaunokirjoista, niin tämä oli ihan mukava lukukokemus. Kerronta oli mukavan sutjakkaa ja luonteikasta ja sitä täydensi humoristinen kuvitus. Muutenkin tarina on kerrottu pilke silmäkulmassa.

Tarina etenee niin, että Raija törmää erääseen taiteilijaan, herra Sorviin ja saa aloittaa hänen opastuksellaan piirustuskoulun, kunhan muu koulutyö ja ehdot tulee suoritettua. 

Kirjassa on monenlaista pikku tapahtumaa piirustuksen opettelun lisäksi, on tanssiaisia, äidin sairastumista ja "melkein vankilaan joutumista", josta Raija kirjoittaa, että on hyvä, "ettei aamulla tiedä, mitä päivän mittaan tapahtuu".

Pieni mukava löytö kaiken kaikkiaan.
...

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Zoa Sherburne: Jennifer!







Zoa Sherburne
Jennifer
Otava, 1961
Suomentanut Maija Hahl
191 s.
Kansikuva Maarit Larva

Jennifer käveli hitaasti kotiin laahaten jalkojaan lehtien seassa, jotka tuuli oli sirotellut käytävälle. Lokakuisen päivän värit, ruosteenruskea, vihreä ja kulta, kiehtoivat hänen silmiään. Ei ollut edes kylmä, ei ainakaan samalla tavoin kuin hän muisti myöhäissyksyn päivien olleen idässä. Siellä kylmyys oli ollut hänen vihollisensa, se oli nipistellyt vaatteiden läpi ja tunkeutunut luihin ja ytimiin. Hän oli vihannut sitä, kuten hän oli vihannut ahdasta toisen kerroksen asuntoakin, kadun melua, tuhansien autojen työntämän pakokaasun katkua, kulmakapakan mainosvaloja, jotka olivat vilkkuneet turmiota tuottaen yötä päivää. Näitä valoja ei Jenny ollut pystynyt pakenemaan edes nukkuessaan, ne olivat värittäneet hänen unensakin.

Näin alkaa tarina Jenniferistä, nuoresta tytöstä, joka muuttaa perheensä kanssa  New Yorkista Washingtonin osavaltiossa sijaitsevaan pikkukaupunkiin. Jenniferin isä on töissä lentoyhtiö Boeingin palkkalistoilla, hyvin toimeentuleva, jonka autoa Jenniferin uudet koulutoverit ihailevat. Jenniferin äiti on puolestaan Jenniferille pelon paikka. Kun hän palaa koulusta kotiin, eikä äiti vastaakaan hänen kotiintulohuikkaukseen, Jenniferin sydän alkaa läpättää ja pelko hiipiä sydämeen. Missä äiti on, ei kai vain....

Tarina Jenniferistä on kuin alussa lainaamani syksyisen maiseman sävyttämä. Hieman alakuloa, kirpeitä sävyjä, mutta ei täysin lohduton, niin kuin ei syksykään tunnelmaltaan. Jennifer on kaksospuolisko, jonka kaksossisko Molly on kuollut 8-vuotiaana auto-onnettomuudessa. Mollyn kuolema oli järkytys niin Jenniferille kuin hänen äidilleenkin, joka alkoholisoitui.

Paitsi Jenniferin sopeutumista uuteen ympäristöön ja kouluun, ystävystymistä Patsyn ja muiden luokkatovereiden kanssa Zoa Sherburne kuvaa alkoholismia sairautena ja siitä toipumista. Miten se vaikuttaa paitsi alkoholisoituneeseen itseensä myös hänen läheisiinsä. 

Tätä kirjaa ei ehkä voi luonnehtia hauskaksi, sillä sen teemat ovat vakavia ja pohdiskelevia, mutta ei tätä mitenkään kuivaksi ja ikäväksikään kirjaksi voi sanoa, päinvastoin. Jennifer on tyttökirjallisuudessa  tavanmukaisuudesta poikkeavaa teemaa käsittelevenä teoksena mukavan erilainen. 

Suomennoksesta voisin sanoa sen verran, että minusta kuulostaa kovin kummalliselta että nuoret söivät perunahiutaleita. Hiutaleet tuovat mieleen pienen pienet hituset, joista keitetään puuuroa tai jotka paisuvat keitettäessä. Kyseessä oli kuitenkin mitä todennäköisimmin perunalastut eli chipsit. Milloinkahan chipsit tulivat Suomen markkinoille?
Muuten tämä oli hyvin amerikkalainen kirja, sellaisena kuin amerikkalainen nuoriso saattoi olla joskus neli-viisikymmenluvulla. Amerikkalainen kulttuuriympäristö lastenvahtinaoloineen, kutsuineen ja juhlapyhineen luo autenttista ilmapiiriä tarinaan.
...
USA:n osavaltiovalloitus kirjallisesti: Washingtonin osavaltio