sunnuntai 4. elokuuta 2019

Sergei Voronin: Kaksi elämää!

Sergei Voronin
Kaksi elämää
Alkuteos: две жизни (dve zhizni)
Suomentanut Vuokko Ahveninen
Kustannusliike Edistys
342 + 2 s.


Päiväkirjamuotoon kirjoitettu kaunokirjallinen teos, joka kertoo nuoren miehen matkasta Tundralle junaradan suuntaa kartoittavan ryhmän mukana. Ajallisesti tarina alkaa vuoden 1937 huhtikuusta ja päättyy helmikuuhun 1938. Johdanto ja loppuyhteenveto, jotka ovat osa itse kerrontaa sijoittuvat  ajallisesti toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, teoksessa tosin puhutaan suuresta isänmaallisesta sodasta. Kirja on siis kerrottu ikään kuin se olisi todellinen kuvaus aidosta elämästä ja tutkimusmatkasta. Päiväkirjanpitäjän nimi ja kirjailijan nimi vain on eri, mikä saa miettimään, josko teos kuitenkin olisi puhtaasti fiktiivinen.

"He olivat tutkijoita. Olen kuullut heistä paljon veljeltäni, rautatieinsinööriltä. Tutkijat ovat uskaliaita eivätkä pelkää mitään. He uhmaavat pakkasta ja kaatosateita, nälkää ja vilua. Kaupunki väsyttää heitä. Se on ahdas tämänluonteisille ihmisille. Tutkijat kaipaavat Pohjoisnavalle! Tundralle! Kolymalle! Siellä on avaruutta. Siellä on todellista elämää."

Tarinan minä-kertoja on Aleksei Pavlovits, jota kutsutaan myös nimellä Korenkov. Tasja kutsuu myös Aljosaksi. Nämä tiedot ovat hajallaan siellä ja täällä ja lukijalla onkin välillä miettimistä, kuka on äänessä, kenestä puhutaan, kun välillä puhutaan nimellä ja toisella kertaa taas toisella nimellä.

Nimiä, joita tarinassa vilisee:

Sosnin
Konstantin Semjonovits
Zyrjanov
Nikolai Nikolajevits
Grigori Fomits
Kostomarov
Mozgalevski
Timofei Nikolajevvtis Zatseptsik
Pugatsov
Oleg Aleksandrovits
Kiril Vladimirovits
Misa (vankityövoimaa)
Basil (vankityövoimaa)
Luikki (vankityövoimaa)
Junkkari  (vankityövoimaa)
Kolja Nikolajevits
Pokotilov
Bazenov
Gradov
Tasja
Irina

Nimiä on tarinassa enemmän kuin ihmisiä, sillä kuten sanottua, jotkut nimet kuuluvat samalle henkilölle. Evenki Pokenov edustaa Tundran alkuperäiskansaa.

Kerronta on mukavan kuvailevaa, välillä viipyilevää. Luonnonolosuhteet tulee hienosti esille.

"Tuhansien kilometrien laajuinen iänikuinen taiga, kuuro murheella ja itara ilolle. Sen terävähuippuiset vuoret kohoavat korkealle kasvaen mahtavaa metsää, joka kiipeää avaraan sinitaivaaseen. Vaikeakulkuiset joet ovat nopeavirtaisia, somasti sorapohjaisia, rytöisiä veden huuhtomista puista, vesipyörteisiä - kohtalo varjelkoon niihin joutumasta - äyräiden yli tulvivia, jolloin lehtikuuset seisovat puolirunkoon vedessä, hiekkasärkät ovat joen pohjaa ja joki leveänä sameana vyörynä synnyttää kurimuksia, kulkien yhä syvemmälle korpeen."

Dialogia on mukavasti ja vaihtelevasti. Välillä käydään myös keskustelua runoista. "Älkää keskeyttäkö, runon ajatuskatoaa, sanoin." Alesei yrittää tuoda esiin Majakovskin runoa Sergei Jeseninille. 'Näen - käsi haavoin, haparoiden omain luiden nyytin nostaa keinuttain" Mozalevski ei tajua runons säkeistä mitään, hänestä ne on sekavia (olen Mozalevskin kanssa vähän samaa mieltä, sanoista on vaikea saada tolkkua). Mozalevskin mielestä Puskin voittaa Majakovskin selkeydessä:  'Oi talvi.. Rekeen riemuellen ens' kerran talonpoika käy, ja hepo lunta vainuellen..' Väittely runoista päättyy naurunpurskahduksiin.


Retkikunnassa on siis kaksi naista: Irina ja Tasja. Kertoja Aleksei katselee kaihoten Irinaa. Irinaa katsoo myös Lykov ja Irina katsoo Lykovia, kunnes on hukkua. Irina odottaa että Lykov pelastaisi hänet, mutta tämä on pelkuri. Irinan pelastaakin Kostomarov. Hänen ja Irinan välille syntyy suhde, mikä saa traagisen lopun, kun  Kostomarov passitetaan kotiin. Irina ei voi unohtaa miestä ja näkee hänet taivaltaessaan suruissaan ympäri tundraa, kolmentoistatuhannen kilometrin päässä miehestä."Jos katsoo hyvin tarkkaavasti, näkee hänet." Sanoo kuolemansairas Irina Alekseille. Teos  on kaukana Montgomeryn Runtotyttö trilogian teemoista ja tyylistä, mutta tämä lyhyt kuvaus ja hetki tuo mieleen Emilian ja Teddyn. Irina kuolee verenmyrkytykseen jalkaan saadusta hankaumasta. Aleksei suree,vaikka onkin löytänyt rakkauden Tasjan rinnalla.

Naisen asema:
  "Rehellisesti sanoen en tiee mielläni työtä naisten kanssa, Kostomarov sanoi Mozkalevskille katsellen Irinan teltalle päin. - Pidän välttämättömänä pahana sitä, että ryhmässämme on kaksi hametta. Niinhän se on, että kun tyttölapset lukevat geologeiksi, pitäneen heidän todennäköisesti päästä myös tutkimusretkille. Siinä tapaus kun naisemansipaatio on asialle vahingoksi. Olen täysin Belinskin kannalla, laajentaisin vain hänen jyrkkää mielipidettään naisten elämäntehtävästä. Paitsi kirjallisuuden kieltäisin heiltä myös tutkimustyön. Loppujen lopuksi naispuolinen tutkija perheellistyy ja jää kotiin. En ole vielä milloinkaan tavannut vanhoja naisia tutkimustyössä."


Löysin tämän kirjan kierrätyslaatikosta ja kiinnostuin teoksesta Taigalle ja Tundralle sijoittuvana teoksena. Paikannimiä, joita mainitaan ovat muun muassa: Amur, Baigantai, Iberg, Elgun. Tutkimusretkikunta siis kartoittaa junaradan suuntaa Meun-joen suun ja Baigantain välisessä maastossa. Tässä suuntakartoiuksesta tulee erimielisyyttä Gradowin ja Lavrovin välillä. Lavrov pitää vuorenrinnettä sopivana suuntana,kun taas Gradow on Joen oikeanpuoleisen suunnan edustaja. Lavrov joutuu lopulta lähtemään ja vaikka rataosuuden kartoitus on saatu loppuun sanoo Gradow, että se hyltään ja tutkitaan joen oikeaa puolta. Lopulta tulee sota väliin ja Lavrov saa kuitenkin viimeisen sanan. Rata valmistuu vuorenrinteeseen.

En tiedä, mistä kirjan nimi juontuu. Kirja edustaa kuitenkin neuvostoliiton aikuista kommunistista ja ateistista näkemystä elämästä.Vankityövoimaa käytetään apuna. Tässä teoksessa on kuitenkin rivien välissä ihan hienoja, ajatuksia herättäviä mietteitä. Aleksei on teoksen alussa oppimaton kouluttamaton nuori mies, joka on saanut suosituksen veljeltään nuoremmaksi teknikoksi. Koko matkan tundralle Aleksei pelkää paljastumista ja kun totuus tulee lopulta ilmi on hänet palkannut henkilö koko ajan tiennyt, ettei Aleksei ole mikään teknikko, mutta on työtä pelkäämätön ja ahkera mies. Aleksei kasvaa vuoden aikana ja kehittyy. Hänestä paljastuu myös tinkimätön oikeudenpuolustaja. Aleksein päiväkirjaotteiden väliin mahtuu myös rikostarina, joka jää hieman epäselväksi, joskin tämän Aleksein löytämän käsikirjoituksen langanpäitä yritetään solmia yhteen.Olisi jännä katsoa, miten ja millaisia ajatuksia uusintaluku joitakin hetkiä aikoja myöhemmin minussa herättäisi.

Vielä yksi vahva anekdootti tähän loppuun.

"Perhe on valtion perusta, kuten tiedätte, eikä meillä ole oikeutta profanoida sitä. "


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jättäessäsi kommentin olet tietoinen, että antamasi tiedot jäävät blogin kommentteihin, ellei minulla ole syystä tai toisesta syytä poistaa kommenttia. Sinulla on oikeus pyytää kommenttisi poistoa jos et itse voi sitä tehdä. Tällöin sinun tulee antaa yksilöity tieto poistettavaksi pyydetystä kommentista. Tämän blogin pitäjä ei pidä sähköpostilistoja eikä keräile tietoja ihmisten yksityiselämästä. Pyydettyjä sähköpostiosoitteita käytetään vain niihin tarkoituksiin, joita varten niitä on pyydetty.