Irja Klemola: Nopsajalka ja Tähtisilmä!

Irja Klemola

Nopsajalka ja Tähtisilmä

WSOY, 1935

147 + 1 s.

Oli ilta.

Laskeva aurinko valoi kultaansa silmänkantamattomalle ruohoaavikolle ja metsiin ja kukkuloihin sen itäreunassa. Purppuraisina hohtivat ikivanhojen petäjien latvat ja joki, joka tyynenä virtasi metsien läpi, välkkyi kuin sula kupari.
Pieni intiaanikyläkin erään metsäisen kukkulan laella kalliopaasien ja suurten kivien suojassa sai osansa auringon viime säteistä.

Irja Klemolan kirjoittama seikkailukertomus nuoresta Nopsajalka-tytöstä ja hänen ystävästään Tähtisilmästä on sekä mielenkiintoinen että ristiriitainen. Mielenkiintoiseksi tarinan tekee intiaaniteema, joka on erityiskiinnostukseni aihe. Ristiriitaisuus tulee vastaan tarinan yksityiskohdissa. Niin satua ja tarinointia kuin tämä kertomus onkin, toivoisi, että tarinalla olisi kiinnekohtia elävässä elämässä, mutta ei, todenmukaisuusaspekti on aika kaukana paitsi intiaaanien todellisesta elämästä myös Pohjois-Amerikan maantieteellisistä oloista. Tulee tunne, että on kiidetty laukkaavan mielikuvitusratsun selässä ympäri ämpäri preeriaa ja metsiä.

Otetaan nyt esimerkiksi nuo aloituskappaleet. Luontokuvaus on kaunista, se täytyy myöntää ja teksti muuallakin tarinassa hyvin kaunista ja runollista. Tosin tämäkin saattaa johtua intiaanikulttuuriin liitetyistä stereotypioista. No, siis niihin ristiriitaisuuksiin. Aloituksessa puhutaan silmänkantamattomista ruohoaavikoista ja sitten metsistä ja kukkuloista, ikivanhoista petäjistä. No, huomasin juuri, että ruohoaavikon itäreunassa alkoi nämä suuret metsät. Kuitenkaan en osaa ajatella yhtäaikaisesti sekä silmänkantamattomia ruohoaavikoita ja suuria metsiä. Lieneekö maasto vaihtunee noin yks kaks? Kirjailijan kuvaama näkymä on kuin katselisi amerikan mannerta ylhäältäpäin, kauempaa ja laajakatseisesti, ei lähietäisyydelle kohdentaen. 

Auringon noustessa heräsivät intiaanikylän asukkaat. Paimenet kiirehtivät viemään karjaa laitumille. Metsästäjät valmistautuivat lähtemään metsästysretkille.

Amerikanalkuperäisasukkaiden keskuudessa oli monia eri heimoja ja erilaisia kulttuurialueita. Oli heimoja, jotka elivät maanviljelijöinä, oli metsästyksellä tai kalastuksella eläviä. Tähän mennessä ei kuitenkaan ole lukemassani tullut vastaan että olisi ollut heimoa, joka olisi paimentanut karjaa. Karja tuo mieleen lähinnä lehmät. Lehmät tulivat yhdysvaltoihin nähdäkseni valkoisten myötä, niitä saatettiin varastaa nälkään, mutta tietääkseni intiaaneilla ei ollut karjaa, ei ainakaan preeriaheimoilla, jollaiseen Nopsajalkakin kuului. 

Ulkoa kuului tosiaankin läheneviä askeleita. Hetken kuluttua joku pysähtyi majan ovelle tarttuen ripaan. Intiaanitytöt istuivat hievahtamatta, tuskin uskaltaen hengittää. Ovi kääntyi saranoissaan, viileätä yöilmaa tuli sisälle, mutta ennen kuin ovi ehti lentää selkoselälleen, astui Nuolenterä vartiopaikaltaan päällikön luo ja sanoi: 

Punainen Kettu, sinä, joka leppymättä vainoat Nopsajalkaa, uljaan Valkean Kotkan tytärtä, älä häiritse hänen untaan vankimajassa.

Kuten elinkeinot, olivat asumuksetkin erilaisia eri kulttuurialueilla. Preeriaheimot asuivat Tipissä,  nahkapeitteisessä kotamaisessa asumuksessa metsäalueilla elettiin Wigwamissa, joka oli tehty puumateriaalista, mutta muistutti Tipiä. Sitten oli myös joillain alueilla majoja, joita rakennettiin kaisloista tai savesta tai puumateriaalista kunkin alueen sääolojen mukaisesti. Oliko niissä ripaa tai saranoita?  Majoissa tai Tipissä ei välttämättä ollut ovea, vaan jokin nahka peitteenä oviaukossa. 

Tätä seikkaa minun täytyi hieman kuitenkin googlailla ja löysin itselleni uuden tiedon, että luoteisrannikon alueella osattiin tehdä lankkutaloja ennen valkoisten tuloa. Luoteisrannikon kulttuuri on muutenkin hyvyin omintakeinen muihin kulttuureihin nähden. Tämä tarina ei kuitenkaan kulje luoteisrannikolla vaan enemmän idempänä. Preerialta siirrytään suurille putouksille, eli Niagaralle.

Mille ajankohdalle tarina sijoittuu? Aikaa on vaikea määrittää. Tarinassa on kuitenkin myös valkoisia siirtolaisia. Sanoisin kuitenkin, että tässä tarinassa eletään jotenkin ajattomassa tilassa, vaikka aika kulkee ja vuodenajat vaihtuvat.

Paikannimiä:

Kansas-joki

Ohio-joki

Alleghany-vuoret

Niagara

Ontario-järvi

Erie-järvi

Kun ajattelee näitä paikannimiä, niin tässä liikutaan melkoisen suurella alueella. Sitä ei siirrytä paikasta toiseen kovinkaan äkkiä, vaikka olisi hevonenkin. Täytyy todellakin olla sadunsiivet, että siirryttäisiin Kansasin preerioilta Niagaralle siinä ajassa, missä Nopsajalka sen teki.

Ei tämä silti ihan kehno tarina ollut. Satuna se meni ja tarinana. Juonesta en sen enempää kerro, jos joku haluaa tämän etsiä käsiinsä ja lukea. Teemoista voisin kuitenkin mainita, että tässä liikutaan ystävyyden, uskollisuuden ja koston asetelmissa.

Kansikuva:

Kansikuvan tekijästä ei ole mainintaa, enkä osaa sanoa tuosta sivussa hieman näkyvästä signeerauksestakaan mitään. Ajattelin lähinnä Rudolf Koivua tai Martta Wendeliniä, mutta vaikea sanoa. Kansikuva sopii hyvin tarinaan, sillä Nopsajalka ja Tähtisilmä pelastavat nuoren valkoisen tytön Netten harmaakarhun kynsistä. En kuitenkaan osaa liittää kansikuvassa esiintyviä tyttöjä intiaaneihin. Paremminkin tyttöjen olemus ja vaatetus vievät ajatukseni slaavilaiseen suuntaan. 

Loppupäätelmä:

Tämä oli kuitenkin ihan hauska ja tapahtumarikas tarina. Kirjan kiinnostavuutta lisäsi paitsi intiaaneihin liittyvä teema myös se, että se on julkaistu äitini syntymävuonna. Ostin kirjan nettiantikvariaatista. Kirjan etulehdillä on ilmeisesti kirjailijan itsensä signeeraama tervehdys "Velimiehen perheelle hyvää joulua toivottaen Irja-täti" ja etulehdellä on nimi, joka viittaa kirjailijan sukuun. 

Tällä mukana Kansojen juurilla -haasteessa.