Enid Blyton: Viisikko jälleen yhdessä!

Enid Blyton

Viisikko jälleen yhdessä

Tammi, 1970

Alkuteos: Five are together again

Suomentanut Sisko Pylkkänen

145+1 s.

Viisikko, johon kuuluu Leo, Dick, Anne ja Pauli sekä viisas koirakaveri Tim on kokenut monet seikkailut yhdessä. Kun nyt sain luettua tämän viimeisen Viisikko-seikkailun, on olo hieman haikea  ja toivoisin, että olisipa näitä vielä lisää. Olen viihtynyt hyvin Viisikoiden parissa ihan siitä ensimmäisestä lukukokemuksesta alkaen.

Viisikko jälleen yhdessä sijoittuu Pääsiäisen tienoille. Serkukset ovat palaamassa koulusta Paulin kotiin Kirriniin, jossa heidän on tarkoitus viettää mukava loma hdessä, vaan kuinkas käy. Pauli, joka on ottanut taksin ja mennyt edeltä kotiinsa juoksee itkien toisia vastaan, jotka ovat kävelleet asemalta. Ilmenee, että keittäjätät Joanna on sairastunut tulirokkoon ja Paulin vanhemmat ovat joutuneet karanteeniin. Lapset eivät voi jäädä Kirriniin. Mikäs nyt eteen? Ratkaisuksi saadaan Paulin isän tiedemiesystävä professori Hayling, jolla on Hurina-niminen poika. Hurina on tuttu  Viisikko vanhassa majakassa teoksesta. Majakkaan he eivät voi kuitenkaan mennä, vaan Haylingien kotiin, jonne ei ole kovinkaan pitkä matka.

Viisikko on sijoittumassa Haylingien talon takana olevalle niitylle telttailemaan. Sinne sijoittuu myös Tapperin sirkusseurue, johon Viisikko kohtaa tekee tuttavuutta. Sirkuksessa on paitsi Vanhaa herra Tapperia ja hänen lapsenlastaan Jereä luuton mies, tanssivat hevoset, klowneja, Charlie-simpanssi ja taikuri Wooh.

Hurinan isä tkee tieteellistä työtä korkeassa tornissa, jonne lapsia kielletään menemästä. Hurina vähän kerskailee sirkusillallisella ja seurauksena on, että tornissa käy varkaita. Mutta kuinka he ovat päässeet sinne kolmen erilailla lukitun oven läpi? 

Tässä Viisikko-seikkailussa on paljon samoja teemoja, kuin aiemmissa seikkailuissa. Esimerkiksi Haylingin korkea torni tuo mieleen seikkailun Kirrinin saarella, jonne Paulin isä oli rakentanut korkean tornin. Sirkuksia on ollut useammassakin seikkailussa. Aasi, joka olikin puku löytyy Viisikko merellä -seikkailusta.

No, juonesta en sen enempää.

Tässä kirjassa minua hieman mietitytti eräs loogisuusjuttu aiempiin kirjoihin verrattuna. Alussa lapset ovat siis palaamassa kotiin ja kerrotaan:

- Olemme jo melkein Kirrinissä - melkein kotona! Pauli sanoi. - En voi sille mitään, että olen niin rauhaton. Minulla on ollut niin ikävä Timiä tänä lukukautena, etten millään malttaisi enää odottaa. On ihana katsella ikkunasta ja nähdä Kirrinin tulevan yhä lähemmäksi ja lähemmäksi. Luuletteko, että Tim on asemalla meitä vastassa?

Siis mitä! Yleensähän Tim on ollut kaiken aikaa matkassa. Ihan alkupään jossain kirjassa jopa mainitaan, että Pauli ja Anne kävivät sellaista koulua, jossa sai pitää lemmikkinsä. Onko lapset vaihtaneet koulua? Onko tässä viittaus siihen, että lapset  ovat käyneet vanhemmiksi? Kyllä rivien välistä voi lukea niin paljon tai niiden väliin voi jäädä niin paljon ajateltavaa.

Ruoka: Tässä seikkailussa ei puhuta kovin paljon ruoasta verrattuna joihinkin muihin teoksiin, mutta aivan ilman ruokalistoja ei selvitä tästäkään seikkailusta. Tällä kertaa tarjolla oli: porkkanamuhennosta, herneitä, nakkeja, kastiketta ja perunoita. Lisäksi löytyy vaniljakastiketta ja vanukasta, josta Hurinan Ilkimys-marakatti nyppii rusinoita. 

Kerronnasta sen verran, että Blytonilla on todella omintakein tyyli viedä tarinaa eteenpäin. Hän liikkuu ajassa ja tarinassa aivan omalla lailaan. Välillä hän kertoo tarinaa kaikkitetävän kertojan näkökulmasta sellaisena kuin se tapahtuu,  preesensissä. Välillä hän kääntää katseen ja alkaa puhua kirjanhenkilöille käyden vuoropuhelua hahmojensa kanssa ja välillä hän käy vuoropuhelua lukijan kanssa. Imperfektiä hän ei juurikaan käytä, mutta sitä vastoin futuuria. Blytonin kaltaista kerrontaa en ole juurikaan tavannut muilla kirjailijoilla. 

Viisikko-kirjoja, Enid Blytonin kirjoittamia on kaksikymmentäyksi (21). Sattumaako, että ensimmäisen ja viimeisen Viisikko-kirjan julkaisuväliä on myös kaksikymmentäyksi (21)  Viisikon jäsenet eivät juurikaan ole vanhentuneet, ainakaan samassa tahdissa.

Hieman tutkailin englanninkielisten teosten sivumäärää ja näyttäisi siltä, että niissä on joitakin kymmeniä sivuja enemmän. Vaikuttaisi siis siltä, että näitä tarinoita olisi lyhennetty ainakin jonkin verran. Olisi mielenkiintoista lukea Viisikot alkuperäisinä, niistä voisi löytyä, kuka tietää, kiintoisia yksityiskohtia.