Witi Ihimaera: Valasratsastaja!

Witi Ihimaera
Valasratsastaja
LIKE, 2004
Alkuteos: The Whale Rider
Suomentanut Mervi Hangasmäki
159 s.

Ennen vanhaan, aikana ennen meitä, maa ja meri tunsivat suurta tyhjyyttä, kaipuuta. Vuoret olivat kuin poutama, portaat taivaaseen, ja rehevä vihreä sademetsä väreili monivärisenä kakahuna. Taivas oli kimalteleva paua, tuulen ja pilvien kuvioima kowhaiwhai, ja joskus se heijasti sateenkaaren tai etelän tulien prismat. Meri oli alati muuttuva pounamu, joka välkehtien yhtyi saumattomasti taivaaseen. Tämä oli maailman pohjalla oleva lähde ja kun siihen katsoi, saattoi tuntea näkevänsä ikuisuuteen.

Kuin satua on Witi Ihimaeran tarina Valasratsastajasta. Kuin satua, jossa uusiseelantilaiset legendat ja elämä lyövät tyrskynsä yhteen. Kerronta on kaunista, soljuvaa. Sanojen rytmi ja poljento kuin laineiden liplatusta rantakiviä vasten, välillä nousten, välillä laskien, ei yksitoikkoista, ei unettavaa. Tosin täytyy sanoa, että sadunomaisuuden ja poljennon rikkoo jotkin sanavalinnat, jotka omissa korvissani lyövät pahasti ristiin tarinan yleisilmeen kanssa.

Witi Ihimaeran V,alasratsataja on vaikuttava teos. Koskettava ja kaunis kertomus uhrautuvuudesta toisten hyväksi. Siinä on jotain samankaltaista kuin H.C.Andersenin Pieni merenneito -sadussa, jos kohta loppuhuipennus onkin erilainen.

Kertoja:

Valasratsastajan kertojaminä on nuori poika, Rawiri. Valasratsastaja on kertomus hänen perheestään, suvustaan ,joihin yhteisön legendat kaiken synnystä ja esi-isistä luo vahvan pohjan.

Perhe:

Nanny Flowers ja Koro Apirana ovat aviopari, joilla on kaksi poikaa, Porourangi ja Rawiri. Porourangi on naimisissa Rehuan kanssa. Heille syntyi tytär. Ja tästä tyttärestä kaikki sai alkunsa.

Koro Apirana oli pettynyt, koska perheen vanhin lapsi olikin tyttö. Hän oli odottanut poikaa, jolle olisi voinut periä suvun arvoaseman (manan). Niin Nanny Flowers kuin Koro Apirana olivat vahvoja luonteita, jotka eivät helpolla antaneet periksi. Sitten tytölle annettiin nimi Kahua, joka juonsi  kylän legendaariseen esi-isään Kahua Te Rangiin, joka oli ensimmäinen valasratsastaja.

Kahua kasvoi ja raksti isoisäänsä, tuota vanhaa Pakaa, mutta isoisä Koro ei ollut huomaavinaankaan Kahuaa.

Kun vuodet kuluivat ja Kahu oli kahdeksanvuotias piti hän koulussa puheen maoriksi. Puheen, jonka hän piti rakkaudesta isoisäänsä. Mutta isoisä ei ollut tullut paikalle. Toiset yrittivät lohduttaa Kahua, johon tämä sanoi:

"Ei se ole Pakan syy, Nanny, että minä olen tyttö".

Valaat:

Aurora australis, etelän tulet, leikkivät jäisen maailman yllä ja heijastuva valo oli kuin vangitseva uni ikivanhalle koirasvalaalle. Se alkoi seurata valoa ja kääntyi pois eteläisestä kurssistaan. Niin tehdessään se lisäsi nopeuttaan jasen vanavesi aiheutti jäisiä vesiputouksia merenalaisessa kuningaskunnassa. Koska se oli kaksikymmentä metriä pitkä, se ei enää ollut ketterä uidessaan nopeasti. Parvi seurasi sitä läpi putoilevan jään. Ne näkivät johtajansa nousevan pintaan ja katsoivat, miten pinta muodosti tähtikuvion sen ympärillä. Ne alkoivat surra, koska ne tiesivät matkansa vaarallisille saarille olevan nyt totta. --- --- Viimeinen taivala oli alkanut ja lopussa odotti  Kuolema.

Paitsi pientä Kahu-tyttöä, tarinan keskiössä on meri ja valaat. Jos valaille käy huonosti, käy huonosti kylän asukkaille. Kahu on elänyt tarinoiden ja legendojen ilmapiirissä, hänen sydämensä rakasti. Rakasti perhettä, isoisää ja rakasti merta ja valaita.

Kun kahdeksankymmentä valasta rantautuu Whangaraan ja kuolevat kyläläisten ponnistuksista huolimatta löytää Rawihiri Kahun kallion jyrkänteeltä ulisemasta ja kuu täyttää taivaan yksinäisyydellä.

Tragedia:

Aivan kuin kahdeksankymmenen valaan joukkoitsemurha ei olisi ollut tarpeeksi kylää seuraa uusi katastrofi. Rantaan ui parvi valaita, johtajanaan jättivalas, jolla oli pyhä merkki otsallaan. Koro Apiranalle valas edustaa sitä yhteyttä, joka kerran vallitsi maailmassa. Valas on muistutus menneisyydestä ja tulevaisuudesta ja jos olemme unohtaneet yhteyden, olemme lakanneet olemasta maoreja.

Miehet yrittävät pelastaa valaan takaisin mereen, mutta eivät onnistu. Naiset tulevat apuun, mutta ei heistäkään ole paljon hyötyä. Sitten - Kahu juoksee mereen.

Valasratsastaja on vaikuttava kirja. Se on yhdistelmä satua ja legendaa, mutta sen taustalla voi nähdä todellisuuden. Aika ajoin valaita rantautuu ihan oikeasti. Syytä ei tiedetä. Valasratsastaja ei puhu vain uusiseelantilaisten alkuperäisasukkaiden legendoista, se puhuu luonnon ja ihmisen yhteydestä. Ilman luontoa olemme hukassa. Se puhuu ei vihasta vaan rakkaudesta, ei hävityksestä vaan suojelemisesta. 

Valasratsastaja ei ole helppo kirja. Siinä on paljon maorisanontoja tekstin lomassa. Ne tekevät kerronnasta unenomaisen, sadunkaltaisen, fantasiamaisen. Kirjan lopussa on sanasto, jonka avulla sanoille voi etsiä merkityksen. Aina sanan suomennos ei ole aivan yksi yhteen tekstiyhteyden kanssa, vaan joutuu hieman miettimään, mitä sana tässä yhteydessä voisi merkitä. Niteessä on myös muutamia painovirheitä. Kaikkia maorinkielisiä sanoja ei kuitenkaan suomenneta.

Valasratsastajassa on kaksikymmentäyksi lukua, joista miltei kaikki päättyy lauseeseen:

Haumi e,  hui e, taiki e.

Hui selitetään merkitsevän kokoontumista. 

 Maori dictionary selittää sanonnan liittyvän ryhmän yhtenäisyyteen. 

Witi Ihimaeran Valasratsastaja oli hieno lukukokemus. Loppua lähestyttäessä kyyneleet miltei kumpusivat silmiini. Toivoin toisenlaista loppua -ja loppu tuli. Toivoisinko toisenlaista loppua? Tätä jäin miettimään. 

---

Luin tämän ensisijaisesti Kansojen juurilla lukuhaasteeseen, alkuperäiskansana Uuden-Seelannin maorit.

Valasratsastaja on myös filmattu. En ole elokuvaa nähnyt, kirpputorilla olen kuitenkin katsellut DVD:tä ja miettinyt, ostaisinko. Vielä en ole hankkinut. Kirjasta on siis tehty elokuva, joten otan tällä osaa myös Seitsemännen taiteen tarinat -haasteeseen.