Helena Liikanen-Renger: Maman Finlandaise - Poskisuukkoja ja perhe-elämää Ranskassa!

Helena Liikanen-Renger
Maman Finlandaise - Poskisuukkoja ja perhe-elämää Ranskassa
Atena, 2016
Kansi ja kuvitus Elina Warsta
244 s.

Mitä tulee mieleen, kun puhutaan Ranskasta ja ranskalaisuudesta.. No, ainakin Pariisi ja rakkaus, Bretagne, taiteilijat ja boheemius. Ja niin - tottakai ruoka.  Pikkiriikkisen sitä ja paljon muuta on myös Maman Finlandaise. Kertomus suomalais-ranskalaisesta avioliitosta ja pienen perheen asettumisesta  välimerelliseen ilmastoon Antibesiin, lähelle Ranskan ja Italian rajaa.

Helena Liikanen-Renger uneksi lapsena kirjeenvaihtajan työstä. Hänestä tuli toimittaja ja toimittajan ammattitaito näkyy myös tässä teoksessa sujuvana sanojen ryöpsähtelynä aiheesta toiseen. 

Tie Mikkelistä Yhdysvaltoihin ja sieltä Ranskaan kerrotaan savolaisen jouhevasti. Sanoissa on sekä , sulavaa leikkisyyttä (älkää lukeko turhan vakavalla naamalla) että rivien välistä kurkistavaa arkielämän vakavuutta (kuinka tästä selvitään). Elämä välimerimaastossakaan ei ole aina kadehdittavaa.

Ihanan kiva ja hauska teos! Näin luonnehtisin Maman Finlandaisea. Kirjan lukee nopeasti ja lukiessa on kuin pienellä promenadella katsellen  ranskalaista elämäntapaa kuin näyteikkunoista, elämäntapaa joka vaikuttaa näin suomalaisen silmin sekä kummalliselta että kadehdittavan rennon boheemilta. Tämä boheemius ei tosin näy leikkikentillä, jonne lapset puetaan kuin juhliin ainakin.

Pian opin myös, ettei ranskalaisella leikkikentällä tarvinnut pelätä ykisnäisyyttä. - Siihen liukumäkeen ei saa mennä, se on likainen! Pieni suloinen ranskatar tuli komentamaan tytärtäni jo ensimmäisinä päivinä. Tyttö tarrasi kylkeen. - Tietysti siihen saa mennä, sen kuin menet, sanoin nauraen. Niinpä tyttö meni, toisin kuin muut lapset, tuli onnellisen likaiseksi ja meni vielä uudestaan. Olin pukenut lapseni - ja itseni - halpaketjun sortseihin ja t-paitaan, kuten kalifornialaispuistoissa oli ollut tapana. Nyt se näytti junttimaiselta. Etelä-Ranskassa leikkipuistot olivat kuin coctail-kutsuja: oli kynähametta, paljettikenkää ja pikkutakkia, gladiaattorisandaaleja ja minikorkkareita. - Kun sinulla on nyt tuo mekko, niin et sitten mene leikkimään, yksi äiti komensi kovaan ääneen. Katsoin pikkuneitiä, joka hopeisessa pitsimekossaan pyöri ympyrää leikkipuiston asfaltilla. Tunsin oloni epävarmaksi. Näittenkö ihmisten joukkoon halusin?

Eksoottisen monikulttuurinen ja persoonallinen elämä solahtaa uomiinsa, ranskalaiset käytöstavat liimautuvat  metsäsuomalaisellakin osaksi selkärankaa. Kaksi suukkoa, mutta kumpi poski? -luku loksahduttaa suun auki. Mitä! Ei voi olla totta! Ihanko siitä on tehty tilastoja, kuinka monta suukkoa pitää poskille antaa ja kumpi puoli suudellaan ensin? 

Vaikka Maman Finlandaisessa välittyy ensisijaisesti rento ja hauska asenne kohti loppua myös vakavoidutaan. Kirja päättyy vuoteen 2015 ja Pariisin traagisiin tapahtumiin. Itse jään pohtimaan, perhe kun asui lähellä Nizzaa mitä sitten tapahtui? Rakensiko mies sen saunan sinne kiiwi-pensaiden kainaloon?

Kirjan ulkoasusta sen verran, että kirja on hyvin käteen sopiva, tuntuu mukavalta sormiin. Kansikuva on raikas ja värit sointuvat hyvin yhteen. Typografia onnistunut ja Elina Warstan lukukuvitukset virkistävät mukavasti kokonaisuuksia. Myös sisäkannen värikkyys ja graafisuus saa minulta lisäpisteitä. Tämä teos on syntynyt lämmöllä ja rakkaudella.

----

Yllättäen saan tällä kuitattua Helmet-lukuhaaste 2016 kohdan 43: Kirjassa on mukana Pablo Picasso.