Seitsemännen taiteen tarinat - KOONTIPOSTAUS!

 

Margaret O'Brien Mary Lennoxina F.H. Burnetin Salainen puutarha -elokuvassa

Marika Oksan hyllyltä antoi alkuvuodesta mielenkiintoisen lukuhaastee:  SEITSEMÄNNEN  TAITEEN TARINAT. Luulin, että aikaa olisi ollut vuoden loppuun, mutta olinkin lukenut säännöt huonosti ja haasteaika loppuu jo 5. lokakuuta.

Ehdin kuitenkin lukea seuraavat teokset:

1. F.H.Burnet: Salainen puutarha 


Salaisen puutarhan olen nähnyt myös  elokuvana, jossa oli maanmainiot lapsinäyttelijät, pääosassa Mary Lennoxina Margaret O'Brien.

2. Witi ihimaera: Valasratsastaja

Tästä olen nähnyt DVD:n kirpputorilla ja mietin pitkään ostaako se, vai ei, mutta päätin sitten olla ostamatta. Youtubepätkiin tutustuin ja niiden perusteella en ollut kovin ihastunut. Kirjanakin teos herätti kahtalaisia tunteita.

 

Joan Fonataine ja Orson Welles 

Kotiopettajattaren romaani 

Tämän elokuvan olen joskus nähnyt. Mustavalkoinen elokuva oli kyllä tumma, synkkä ja kohtalonomainen, mutta kirjaan verrattuna siinä oli kyllä oiottu mutkia tavalla, joka ei ollut ihan minun makuuni.

Näiden kahden lisäksi olen lukenut myös kirjat:

3. Johanna Spyri: Pikku Heidi.
4. Wilkie Collins: Valkopukuinen nainen
5. Jane Austen: Emma
6. Charlotte Bronte: Kotiopettajattaren romaani 

Nämä sopinevat myös tähän haasteeseen, vaikka en niistä postatessani olekaan tätä haastetta tullut ajatelleksi tai olen lukenut ne muita haasteita silmällä pitäen. Mikäänhän ei kai estä ottamasta niitä mukaan tähän haasteeseen.

Tätä postausta varten pengoin hieman teosten taustoja ja  löysin tuon vanhan elokuvasovituksen tuosta Valkopukuisesta naisesta. Ilmeisesti kirjasta on tehty muitakin filmatisointeja, jotka olisi kiintoisia nähdä. Emma-elokuvaakan en ole nähnyt, mutta vaikka kirja ei suuria tunteita herättänytkään niin ehkä elokuvasovitus antaisi enemmän.

Kirjat laitan kategoriaan kolme: kirja, josta on tehty elokuva.

Kuriositeettina otan mukaan vielä seitsemänneksi  Mark Twaini: Johanna D'Arc kirjan, koska taria on kyllä filmattu, mutta en tiedä perustuuko elokuva tähän tai johonkin muuhun kirjaan vai yleensä historiallisiin seikkoihin.

Kiitos Marika kiintoisasta haasteesta.

Mark Twain: Johanna D'Arc!

Mark Twain

Johanna D'Arc

Kertomus hänen elämästään ja marttyyrikuolemastaan

Muistiin kirjoittanut hänen käskyläisensä ja kirjurinsa, 

Sieur Louis De Conte

Vapaasti suomentanut Lilli Rainio

WSOY, 1910

Ainoa laatuaan on Johanna D'Arcin luonne. Sitä saattaa arvostella jokaisen aikakauden näkökannalta ja kuitenkin on tulos aina yhtä ihmeteltävä. Hän näyttää aina yhtä viattomalta, yhtä ihanteelliselta, hän on ylevin henkilö kuolevain joukossa.

Ja kun ajattelee, että tavat hänen aikanaan olivat niin raakoja, kurjia ja alhaisia kuin historiaan pimeimpinä aikoina, niin on mielestämme ihme, että moinen maaperä voi kasvattaa niin ihanaa kukkaa. Hän pysyi totuudessa, kun valhe oli ihmisissä tavallista; oli rehellinen, kun rehellisyys oli melkein kadonnut avu; hän piti lupauksensa, vaikka lupauksia tavallisesti rikottiin; hänen mielensä oli täynnä suuria ajatuksia ja se tähtäsi suurta päämaalia, kun toisten  mieli viihtyi turhamaisissa haaveissa ja itsekkäässä kunnianhimossa, hänen käytöksensä oli kaino ja arvokas aikana, jolloin kevytmielisyys ja  tapainturmelus oli vallalla; hän oli armelias aikana, jolloin säälimätöntä julmuutta harjoitettiin, hän oli luja, rohkea ja pelkäämätön .....

Mark Twain esipuheessaan ylistää Jeania maasta taivaaseen. Oliko hän pyhimys? Olivatko hänen näkynsä hallusinaatioita vain näkikö hän uskon kautta taivaallisiin? Mene ja tiedä, mutta kiinnostava persoona Jean D'Arc on. Maria Stuartin ja Marie Antoinetten rinnalla hän on minulle historian hahmo, jonka elämä ja persoona kiinnostaa hyvin paljon ja ehkä juuri siitä syystä, että he joutuivat kohtaamaan kuolemantuomion. 

Jean D'Arc eli 1400-luvun loppupuolella.  Hän oli ranskalainen maalaistyttö Donrémystä. Ranskan ja Englannin välillä oli käynnissä 100-vuotinen sota. Ranska oli ilman hallitsijaa, oikeudesta kuninkaan kruunuun käytiin polemiikkia. Jean D'Arc oli kolmentoista, kun hän muuttui leikkisästä iloisesta tytöstä haaveksivaksi ja miettiväksi.

Saat nähdä. Ranska tointuu vielä.

Tointuu, vaikka se on Englannin vallassa ja englantilaisten sotajoukkojen piirittämä?

Tuon taakan Ranska vielä kerran heittää niskoiltaan ja tallaa jalkainsa alle. Tämän hän sanoi omituisen innokkaasti.

Ilman sotajoukkoa ja sotilaita.

Ne kokoontuvat sotarummun kaikuessa - ja menevät taisteluun -

Ja lähtevät pakoon - niin kuin ennenkin.

Ei ei - taisteluun - voittoon - yhä voittoon - saat nähdä.

Ja kuningas?

Hän nousee valtaistuimelleen - hän on kantava sitä kruunua, joka hänelle kuuluu.

Päätä alkaa pyörryttää, kun kuulee sinun puhuvan, Johanna. Jos saattaisin uskoa, että maamme neljässäkymmenessä vuodessa voisi vapautua Englannin ikeestä ja - -.

Sinä saat nähdä sen tapahtuvan jo ennen - kahden vuoden kuluttua.

Ja kuka nuo ihmeet on toimittava?

Jumala.

Tuo lausuttiin hiljaa ja juhlallisesti, mutta selvään.

Kuudentoista ikäisenä Jean D'Arc pääsee kuninkaan eteen, ja erinäisten vaiheiden jälkeen hän saa sotajoukon komennukseensa. Jean D'Arc johtaa joukkonsa voitosta voittoon ja vihdoin myös johtaa Kaarle-kuninkaan kruunattavaksi Rheimsiin. Jean D'Arcilla oli myös vihollisia. Englantilaiset pitivät tätä noitana. Myös Ranskassa oli englantilaismielisiä ja muita valtapyrkyreitä, kuten Burgundin herttua. Kruunattunakin kuningas Kaarle oli heikko ja neuvonantajiensa johdateltavissa. Petettynä Jean D'Arc joutuu englantilaisten vangiksi ja inkvisition eteen kuulusteltavaksi. Tuomio on tyly: poltetaan roviolla.

Jean D'arcin  tarina on koskettava vastakohtaisuuksissaaan. Rohkeus vastaan pelkuruus, usko vastaan epäluottamus, uskollisuus versus petturuus. Jean D'Arcin tarina on myös filmattu useammankin kerran. Olen nähnyt siitä mykkäelokuvaversion, jonka YLE Teema esitti joitakin aikoja taaksepäin sekä muistelen, että olisi nähnyt myös Hollywood-version, jossa Ingrid Bergman esitti pääosaa. Ingrid sai osastaan toisen Oscarinsa.

Ingrid Bergmanista tuli dokumentti Ylen ruotsinkieliseltä kanavalta. Katsoin sen Areenasta muutama päivä sitten. Siinä ilmeni, että Ingridille Jean D'arc oli tärkeä hahmo. Hän esitti Jean D'Arcin tarinaa myös näyttämöllä. Pojalleen Roberto Rosslinille nuo teatteriesitykset olivat ilmeisesti traumaattisia, kun hän niitä lapsena joutui näkemään. 

Viimeisin elokuvaversio Jean D'arcin tarinasta tehtiin 1999 ja siinä pääosassa nähtiin Milla Jojovich. Tätä elokuvaa en ole nähnyt. 

Mark Twain kirjasta vielä sen verran, että etulehdellä mainitaan sen pohjautuvan Ranskan valtionarkistossa oleviin vanhoin asiapapereihin. Onko Sieur Louis De Conte todellinen historianhahmo vai Mark Twainin kertojaminä on hieman epäselvää. Kallistuisin siihen, että Mark Twain on hänet luonut.  Johann D'Arc on kaunokirjallista historiankirjoitusta. Siinä on sekä todellista, että mielikuvituksen luomaa aineista sitomaan tarinasta yhtenäisen. Mark Twain tunnetaan satiirikkona ja ironistisena kirjoittajana. Hieman jäin pohtimaan onko tässä satiirista ainesta. Tarina on kaunis, koskettava ja hyvin erilainen kuin Mark Twainin Prinssi ja kerjäläispoika, jonka joskus olen lukenut, vaikka sekin pohjaa historiaan. Kenties Jean D'Arcin tarina kiehtoi Twainiakin erityisellä tavalla ja hän on tahtonut kirjoittaa hänen tarinansa niin totuudenmukaisesti kuin mahdollista. Kuitenkin jäin pohtimaan, onko kaikissa ylistävissä sanoissa sittenkin hieman kirpeyttä mukana. Niin tai näin, tämä kirja oli Twainin kirjoittamaksi todella herkkä ja voisi sanoa jopa lyyrinen.

---

Tällä mukana Läpi historian 1400-luku (sopisi myös 1800-luvulle, koska kirjailija eli silloin).

Ajattelin myös, että voisin tällä olla mukana Seitsemännen taiteen tarinat -haasteessa, mutta en tiedä käykö tämä siihen, sillä vaikka Jean D'Arcin tarinasta on tehty elokuvasovituksia, niin en tiedä pohjautuuko ne tähän kirjaan tai yleensä mihinkään kirjaan. Tässä nyt tuli kuitenkin vähän sekä kirjasta että Jeaniin liittyvistä elokuvista.

Naisten aakkoset - H!

Tarukirja laittoi liikkeelle kivan haasteen: naisten aakkoset, mikä nyt osaltani jatkuu osaltani kirjaimella : 

1. Kuka on suosikkikirjailijasi?

Kathryn Hulme

Tähän olisi kyllä löytynyt suomalaisiakin  kirjailijoita, kuten Leena Härmä, jonka Tuittupää-kirjoista pidän paljon, Kaarina Helakisa, jonka Satukirja kuului ensimmäisiin omiin kirjoihini sekä herkkä ja lyyrinen Saima Harmaja, jonka elämäntarina ei voi olla koskettamatta.

Kathryn Hulmen Nunnan tarina on kuitenkin kirja, joka on kolahtanut todella syvälle sisimpääni. Olen lukenut sen ainakin kolmasti ja uskon, että kirja kestää vielä monet lukukerrat.


Kathryn Hulme on kirjoittanut myös muita teoksia, minkä seikan vastikään sain selville. Niitä ei kuitenkaan ilmeisesti ole suomennettu. Mielenkiintoista olisi kuitenkin tutustua hänen muihinkin teoksiinsa.

Nunnan tarina on myös filmattu. Pääosaa esitti Audrey Hepburn, jota en voi olla mainitsematta, vaikka valitsinkin kakkoskohtaan toisen nimen. Audreyn lahjakkuus näyttelijänä oli ilmeinen ja Hulmen Nunnan tarinasta kun puhutaan, kuuluu Audrey tähän kuin nenä päähän.

2. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Maarit Hurmerinta

Olen aina tykännyt Maaritin persoonallisista lauluista. Niissä on sanojen syvyyttä ja sävelten soljuvuutta.

3. Vaihtoehtoiset kysymykset (myös muut alueet, kuin kulttuuri käyvät)

a. Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin. 

 

Kristiina Halkolaan 

Maailman- ja elämänkatsomuksellisesti ja luonteen perusteella hän on aivan toisessa ääripäässä kuin minä. En ole koskaan nähnyt hänen elokuviaan enkä halua niitä nähdäkään. Kristiinan lauluja olen kuullut ja niissä on tietynlaista nostalgisuutta ja hyvääkin touchia, täytyy sanoa. Miksi siis Krstiina Halkola - hän on kiinnostava persoona.

b. Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille?  

Johanna Spyrin pikku Heidin, herttaisen lämminsydämisen luonnonlapsen, joka on valloittanut sukupolvia jo yli sata vuotta.

Helen Wells: Ursula kouluhoitaja JA Ursula tavaratalossa!

Helen Wells
Ursula kouluhoitaja
Tammi, 1977
Alkuteos: Cherry Ames - Boarding School Nurse
Suomentanut Lea Karvonen
142 + 1 s.

Helen Wells
Ursula tavaratalossa
Tammi, 1977
Alkuteos: Cherry Ames, Department Store Nurse
Suomentanut Lea Karvonen
135 s.

Nuori pirteä sairaanhoitaja Ursula jatkaa uusissa tehtävissä. Ursula kouluhoitaja kertoo, niin kuin nimestäkin voi päätellä, koululaiselämästä sisäoppilaitoksessa. Sairaanhoidollisten tehtävieln (joihin kuuluu muun muassa käsivamma, liikasyönti ja lähistöllä tapahtunut auto-onnettomuus) ohella nuoren Lisette Gauthierin avustaminen tämän isoisän salaisten hajuvesitutkimusten loppuunsaattamisessa. Romantiikkaa edustaa lähistön nuori lääkäri Alan Wilcox. Sota-aikaan tutuksi tullut poikaystävä Wade Cooper taitaa olla mennyttä elämää sillä hänestä ei puhuta sanaakaan.

Ursula kouluhoitajana päättyy Kiitospäivän tunnelmiin ja Kiitospäivän tunnelmissa allkaa myös Ursula tavaratalossa kirja. Kirja ei kuitenkaan jatka suoraan edellisestä, vaan välissä on ehtinyt kulua kuukausia, sillä Ursula ei ole enäää kouluhoitajana vaan ystävänsä Ann Evans Powellin sijaisena new yorkilaisessa tavaratalossa, jossa nuori osastopäällikkö Tom Reese saa Ursulan sydämen vipattamaan hieman nopeampaan tahtiin. Ursula tavaratalossa on enempi selkeä salapoliisitarina kuin sairaanhoidollinen, vaikka hoitoa tarvitseviakin löytyy. Tavaratalosta varastetaan kallisarvoinen Ming-maljakko ja kohta perään suuri ruusupuinen kaappi. Voisiko nuori arka rouva Julian olla varas? Ursula ei usko tätä ja alkaa oman salapoliisityönsä.

Ursula tavaratalossa kirjasta voisin mainita sen verran, että se ei ollut ihan yhtä hyvä kerronnallisesti kuin Ursula kouluhoitaja. Juoni oli liian arvattava ja lisäksi minua alkoi ärsyttää ne stereotyyppiset rikolliskuvaukset, joissa rikolliset pääsääntöisesti kuvattiin huolimattomiksi, turpeiksi ja epämiellyttäviksi jo ulkonäöllisesti. No, poikkeuskin löytyy. 

Niin Ursula kouluhoitaja  ja kuin Ursula tavaratalossa on ihan näpsiä kirjoja. Lukisin mielelläni ne suomentamattomatkin Ursulatkin. Tammelta olisi hienosti tehty, jos näkisi vaivaa uusien käännösten aikaansaamiseksi tekijäpari Wells/Tatham sarjasta, minulla kun on tunne, että näidenkään kääntämisessä ei ole nähty kovin paljon vaivaa. Suomennos, mikä kuulosti oudoimmalta jommassa kummassa kirjassa esiintynyt sana autonohjaaja. Ohjaaja viittaa minun mielessäni ulkopuolelta tapahtuvaa ohjaamista. Kyse oli nähdäkseni kuitenkin autonkuljettamisesta, jolloin autonkuljettaja olisi ollut oikeampi valinta. 

Timo Malmi: Äyräpään luutnantti!

Timo Malmi

Äyräpään luutnantti

Sotavankien matka Neuvostoliittoon ja takaisin

Into, 2016

En ajattele kauheuksien kautta.

Öisin vangiksi jäämisen hetki ilmestyy minulle unessa ja se on aina sama kuva. Joko venäläinen luutnantti tai sotavankileirin nälkään kuolleet tuijottavat minua.

Luutnanttti juoksee läpi tykistökeskityksen savun ja ravan, melun ja pauhu. Mitään ei kuulu, mutta luutnantti lisää vauhtia, etenee yhä kovempaa kohti ja huutaa uraata pistooli kädessä. Hänen suunsa on auki.

Ammun otsaan, toisen kerran, kolmannen. Luutnantin hiusrajaan syntyy reikiä. Punainen piste erottuu selvästi, mutta hahmo jatkaa tuloaan minua kohti. --- --- (Erkki Aukio, luutnantti, sotavanki)

Sota on julmaa. Sota syö ihmistä ulkoa ja sisältä. Miksi minä kaunosielu, joka inhoan väkivaltaa, rienaamista ja kirosanoja tartuin tähän teokseen, joka ei ole mitään kaunista kerrottavaa? Sotavankeus liippaa läheltä. No, läheltä ja läheltä. Oman isäni pikkuserkku joutui sotavangiksi ja oli koko jatko-sodan ajan vankina. Siksi uskaltauduin tutustumaan tähän teokseen - sukututkijan näkökulmasta. 

Paljoa lisävaloa tämä teos ei ehkä omiin pyrkimyksiini löytää lisää tietoa kyseiseen henkilöön liittyen ei tuonut, mutta avasipa ainutlaatuisella tavalla sitä ilmapiiriä, mikä maailmassa noina aikoina vallitsi. 

Suomettuminen on sana, jota en oikein ole ymmärtänyt. Sillä kai kuvattiin sodanjälkeisen Suomen tasapainottelua Idän ja Lännen välillä. Tässä kirjassa sille löytyi minun ajatuksissani synonyymi: Kun palasimme kotiin, tunsimme, että maa oli 'henkisesti miehitetty'.  Teki kipeää katsella omaa rakasta maata ikään kuin toisin silmin, pelon silmin, jossa koko ajan oli uhkana tulla vieraan vallan alaiseksi. Sota on julmaa, se syö ihmistä sisältä ja ulkoa.

Timo Malmi on kirjoittanut teoksen, joka pohjautuu sotavankien omiin kokemuksiin ja muistoihin. Takakansiteksissä sanotaan, että Äyräpään luutnanttia lukee kuin romaania. En aivan yhtyisi tähän määritelmään. Itse koin tämän puolidokumentaariseksi tarinaksi, jossa yhdistyy tietokirjailijan taito tarinankertojan ääneen.

Ompas sinne matkaa, sano kana kun kuuta  katseli. tuumii muuan sotamies yrittäen sananlaskuin lievittää vankeuden piinaa. Pitkä oli matka myös Tserepovetsiin, vielä pidempi Karakandaan. Toisille se matka oli liian pitkä.

--

Cecilia Samartin : Nora & Alicia!

Cecilia Samartin
Nora& Alicia
Bazar, 2011
Alkuteos: Broken paradise ja Ghost Heart
Suomentanut Tiina Sjelvtgren
390 s.

Täällä minä synnytin kauniin Lucindani ja täällä me vietimme ensimmäiset viikkomme yhdessä perheenä. Tyttö nukkui välissämme ja me katselimme tähtiä. Ja jokaisen uuden tähden ilmestyessä taivaalle me lausuimme hiljaisen rukouksen tyttäremme puolesta. (Alician kirjeestä Noralle)

Nora ja Alicia on kertomus kahdesta tytöstä ja heidän perheistään. Se on kertomus rakkaudesta paitsi ystäviin ja perheeseen myös maahan ja kansaan. Se on kertomus maanpakolaisuudesta ja kotiin paluusta.

Tarinan kertoja on Nora, jonka paras ystävä on hänen serkkunsa Alicia. He asuvat Kuubassa, josta Nora perheineen joutuu lähtemään maanpakolaisuuteen, kun Castro ottaa vallan. Alicia jää Kuubaan.

En pitänyt tästä kirjasta yhtä paljon kuin Senor Peregrinosta. Tässä oli liikaa parapsykologiaa ja pakanuutta minuun makuuni ja vakaumukseen. Ei tämä silti aivan huono kirja ollut. Pidin siitä vahvasta siteestä, mikä Noralla ja Alicialla oli, se  oli ystävyyttä kauneimmillaan. Myös kiinnostuksen Kuuban historiaan ja Karibialle tämä kirja minussa herätti.

Eivätkö kaikki rannat ole samanlaisia?

Eivät suinkaan. Siellä vesi on viileää, jopa kylmää. Se on väriltään tummanvihreää ja pohja on niin syvällä, ettei aurinko pysty valaisemaan ja lämmittämäään sitä niin kuin täällä. Jos merellä olisi luonne, Kaliforniassa meri olisi synkkä ja vakava, täällä se taas olisi leikkisä, melkeimpä turhamainen. Se on rakastunut omaan taivaalta heijastuvaan kauneuteensa. Mutta kuka voisi moittia merta? Kukaan ei voi vetää vertoja sen kauneudelle. (Nora Alician tyttärelle Lucindalle)

Sananlaskuksi sopiva ote:

On paljon helpompi nukkua kaiho sydämessään kuin nälkä vatsassaan.

...

Tällä kirjalla saan  kuitattua Helmet lukuhaaste 2016 kohdan 41; Kirjassa lähetetään kirjeitä.

Kirjallinen maailmanvalloitus: Kuuba

Pablo Neruda: Maremoto!

Pablo Neruda

Maremoto

Pall.adium-kirjat, 2013

Suomennos Timo Malmi

Maremoto tarkoittaa Tsunamia. Kuin meri ja aallot, meren mesi ja myrä vyöryvät tässä pienessä kirjasessa tsunamin lailla  tajuntaan. En sano, että ymmärtäisin Nerudaa. Runojen sanavyöry on liian monitahoinen minun käsityskyyvylleni. Tässä kuitenkin esimerkki runosta, jonka jollain tasolla tajusin. 

Jos Delfiini putoaisi kokasta, 

vaipuisi se pohjaan 

kultaisen painonsa mukana. 

Aidot kalat

pitäisivät sitä vieraana valaana

sieluttomana ja kielettömänä kummajaisena.

Meren nielussa

nakertuisi rikki sen ylpeä pronssi 

ja muuttuisi meren pohjan hiekaksi.

 

Mielenkiintoisinta antia tässä teoksessa olikin Timo Malmin esi- ja jälkisanat, joissa taustoitettiin teoksen syntyä ja Nerudan persoonaa. Myös Chilen väkivaltainen historia tuli tutuksi. 

Ruotsalaisen Karin Oldfelt Hjertonssonin puupiirrokset luovat merellisen tunnelman ja ovat pohjana runoille.

...

Tällä kirjalla kuittaan kuitenkin Helmet lukuhaaste 2016 kohdan 47 Etelä-Amerikkalaisen kirjailijan kirjoittama teos.

Kirjallinen maailmanvalloitus: Chile

Kuvitettu Klassikko: Jane Porterin Skottipäälliköt!

Jane Porter
Skottipäälliköt
KUVITETTU KLASSIKKO
Sovitus: John H.O. Rourke
Kuvitus: Alex A. Blum


Kuvitetut klassikot ovat mielenkiintoisia vanhoja sarjakuvalehtiä, joiden kautta voi tutustua maailmankirjallisuuden tunnettuihin tai vähemmän tunnettuihin teoksiin. Jane Porterin Skottipäälliköt on kertomus Sir William Wallacesta, joka taistelee Skotlannin itsenäisyyden puolesta Englannin kuningas Edvard I joukkoja vastaan. Eletään 1200-lukua.







En muista, mistä tämä lehti on minulle kulkeutunut, kannetkin tästä puuttuu, onneksi kuitenkin kaikki tarinalliset sivut ovat tallessa ja löytyy lehdestä myös kirjailijan esittely.

Skotlanti on kiehtova maailmankolkka. Kiehtovuutta on myös tässä tarinassa, jonka haluaisin lukea ihan kirjanakin, vaikka kovin taistelujen täyteinen tämä vaikuttaa kyllä olevan. Juonia ja petoksiakin mukaan mahtuu.

Annika Thor: Saari meren keskellä!

Annika Thor
Saari meren keskellä
Alkuteos: En ö i havet
Suomentanut Marja Kyrö
Tammi, 2001
233 s.

"Saavat kelvata minulle, Steffi ajattelee. Vanhat rikkinäiset kirjat kelpaavat kyllä vieraalle lapselle. Vanhat rikkinäiset kirjat ja rumat tätiuimapuvut kelpaavat pakolaislapselle, joka joutuu elämään toisten armoilla. Jos Märta-tädillä olisi oma lapsi, lapsen ei varmastikaan tarvitsisi huolia jonkun toisen vanhoja kirjoja."

Märta ja Alma ovat serkuksia. He asuvat Ruotsin rannikolla, kalastajayhteisössä, Eletään 1940-luvun taitteessa. Hitler on valloittanut Itävallan ja kohta hänen näpeissään on myös Tanska ja Norja. 

Steffi on 12-vuotias juutalaistyttö, jonka vanhemmat on "jossain", Steffi ja hänen pikkusiskonsa Nelli on lähetetty Ruotsiin turvaan. Vanhemmat toivovat, että he saisivat viisumin ja pääsisivät muuttamaan Amerikkaan turvaan. Toivo perheen yhdistämisestä elää Steffin mielessä.

Pakolaisuus saariyhteisössä ei ole Steffille helppoa. Hänelle ja pikkusiskolle oli luvattu, että he saavat olla yhdessä, mutta kuinkas käy. Heitä ei ensiksi olla vastassa, vaan heidät laitetaan vain laivaan kohden tuntematonta. Saareen saavuttuaan heidät ottaa vastaan ensin Alma, jolla on omiakin lapsia. Alma on ystävällinen ja kotoinen naisihminen. Nelli jää Alman hoiviin, kun Steffi taas joutuu Märta-tädin luokse jonkin matkan päähän. Märta on tiukka täti-ihminen, uskonnollinen, joka ei turhia hempeile.

.

Ensi alkuun Nelli pelkää jäädessään isosiskon turvaa vaille, lopulta kuitenkin Nelli on se, joka ajanmittaan sopeutuu nopeasti uusiin oloihin. Steffille tilanne on vaikeampi. Nelli saa ystäviä, Steffi jää yksin. 

Saari meren sylissä on hieno nuortenkirja. Pakolaisteeman lisäksi siinä on tärkeää sanottavaa ihmisarvosta, että lapsillakin on ihmisarvo ja tarve tulla kunnioitetuksi. Steffiä kiusataan koulussa, jossa opettaja kuitenkin näkee Steffin mahdollisuuudet. Pahin kiusantekijä on kauppiaan Sylvia, joka lienee saanut vaikutteita vanhemmiltaan.

"Kello helähtää aina kun kaupan ovi aukeaa tai menee kiinni. Kauppias seisoo tiskin takana ja punnitsee kahvia ruskeisiin paperipusseihin. Hyllyillä hänen takanaan on säilyketölkkejä, pulloja ja paperipinoja. Lattialla on puinen sillitynnyri ja jauho-, kahvi- ja sokerisäkkejä. Kahdessa suuressa lasipurkissa tiskillä on nekkuja ja karamelleja. 

Steffi on ainoa asiakas.

- Hyvää päivää, hän tervehtii kohteliaasti. Kauppias nyökkää ja jatkaa kahvin punnitsemista.

Steffi odottaa. Vasta kun kaikki pussit ovat täynnä kauppias sanoo:

- Jaaha? Ja mitä saisi olla?

Steffi ottaa ostoslistan ja alkaa luetella:

- Pullollinen etikkaa, neljänneskilo kahvia, kilo kauraryy...

Kauppias ottaa etikkapullon hyllyltä ja nostaa sen tiskille eteensä. Sen viereen hän panee yhden kahvipussin. 

Ovi aukeaa.

Ja mitähän rouvalle saisi luvan olla? kauppias kiiruhtaa sanomaan sisään tulleelle naiselle.

- ...ryynejä... Steffi sanoo ja vaikenee.

Riipaisevia tapahtumia Steffin elämän on mahtunut jo Itävallassa natsien noustua valtaan. Riipaisevat tilanteet jatkuvat yhä. Sotakaan ei ole enää kaukana, vaan tulee lähemmäksi, kun Hitler valtaa Tanskan ja Norjan.

Saari meren keskellä on koskettavasti kirjoitettu tarina sopetumisesta elämään oudoissa oloissa. Kertoja on kaikkitietävä ulkopuolinen, silti kerronnassa soi vahvasti Steffin ääni. Mikä minua jäi hieman kaihertamaan on kuvaus Märtan (ja mahdollisesti Alman)  hengellisestä kodista, helluntaikirkosta. Itse helluntaiuskovana en osaa samaistua kirjan kuvaamaan yhteisöön. En tuntisi sitä kodikseni sellaisena kuin se kuvataan. Se, että Steffiä ja Nelliä ollaan kovin nopeasti käännyttämässä juutalaisuudesta "pelastuneiden" joukkoon aiheuttaa minussa antipatioita, eikä heidän kristityiksi kastaminen ole minusta oikein, nämähän tuskin ymmärtävät mistä on lopulta kyse.

Saari meren keskellä -kirjaa ei voi kuitenkaan luokitella hengelliseksi kirjaksi. Siinä vain tuodaan esiin ne ristiriidat, mitkä vallitsee kulttuurien välillä. Elämä  toisen maailmansodan aikoihin on varmasti ollut toisenlaista kuin nykyisin ja seurakunnatkin muuttuneet, mikä parempaan, mikä huononpaan, jos niin voi sanoa. Ja ihmisiähän on monenmoisia.

Steffin perheeseensä ottaneet Märta ja Evert ovat vähän kuin Montgomeryn Marilla ja Matthew Cuthberg. Märta on Marillan tavoin tiukka kasvattaja, Evert Matthewin tapaan näkee tytön sieluun. Ja niin kuin Marilla osoittautuu lopulta hyväsydämiseksi  kasvattajaksi, osoittaa Märtakin, että vieraskin lapsi voi olla kuin oma lapsi. Tarinassa on tavallaan avoin loppu - Loppu, jossa toivo elää vielä silloinkin, kun kaikki tuntuu toivottamalta.

Saari meren keskellä on lukemisen arvoinen teos, kirja, jonka sanoma on elävä ja ajankohtainen tänäkin päivänä.  Hieno pieni teos tärkeästä aiheesta. 

....

Helmet lukuhaaste 2016, kohta neljä (4): maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja

Enni Mustonen: Jääleinikki!

Enni Mustonen
Jääleinikki
Otava, 2011
255 s.

Äkkiä raikas tuuli puhalsi ylitseni. Mies oli avannut rautaoven, joka johti kannelle. Olin kompastua korkeaan kynnykseen, kun aurinko häikäisi silmät. Ensin en tajunnut muuta kuin lokkien huudot. Sitten näin sinisen taivaan ja harmaat kivimuurit, jotka näyttivät melkein raapivan laivan kylkeä. Kun käännyin kiittämään opastani, mies oli kadonnut. Vähän kauempana näkyi muitakin matkustajia kurottelemassa kaiteen yli.

En koskaan unohda, miltä ne tuntui, meren tuoksu, aurinko ja aava meri, joka alkoi häämöttää edessäpäin, heti kun Kustaanmiekasta oli selvitty. Kun kurottui kaiteen yli, tuuli tuiversi tukan silmille. Puristin olkalaukun sankaa kaksin käsin, ettei tuuli olisi vienyt sitä mennessään.

Äkkiä pelko katosi. Minä olin minä. Eliisa Hetta. 

Matkalla omaan elämään.

Jääleinikki on jatkoa Enni Mustosen Pohjatuulen tarinoita trilogiaan. Pääosakertojana on Annikki Hetan, o.s. Hallavaaran tytär Eliisa, joka on valmistunut sairaanhoitajaksi. Ystävänsä Sirkan lähtiessä Saksaan töihin seuraa Eliisa perässä. Hänen äitinsä äidin äiti, Ämmi on kuollut "saappaat jalassa ja ämpäri kädessä". Eliisa on löytänyt pinkan kirjeitä selvitellessään Jäälinvaaran mökillä jäämistöä ja saanut tietää totuuden isästään. Hän ei olekaan poromies Nils-Aslakin tytär, vaan saksalaisen  upseerin Heinrich Salzmayerin avioton tytär.

Syynä lähteä Saksaan ei ole kuitenkaan tieto syntyperästään, vaan töiden saaminen. Pohjoisessa on vaikea saada töitä ja ystävän houkuttelut. Kaiken lisäksi sydäntä käpristää pettymys ihastuksen kohteen seurustelusta toisen kanssa,

No, juonesta ei sen enempää.

Jääleinikki oli ihan luettava tarina nuoren sairaanhoitajan tiestä Pohjoisen perukoilta Saksaan, rakkauden löytymisestä. Tarina kulminoituu tyttären - Heidin - syntymään. Kerronta oli elämäntäyteistä. Ajankuva kuusikymmenlukua. Rakkaus maaseutuun on kertojalla syvä. Vaikka Eliisa matkaa siis Pohjoisen luonnon keskeltä kaupunkioloihin on kerronnassa kuvattu enemmän luonto- kuin kaupunkinäkymiä. Myös erilaiset ihmisluonteet ja yhteiskuntaluokat tulevat esiin hienosti kuvattuina. 

Mikä toi elävyyttä ja kosketuspintaa omiin muistoihin lapsuudesta ja eletystä oli kahvihetki, kun Eliisa on miehensä kanssa lomamatkalla Suomessa ja matkalla Pohjoiseen heidän autonsa pakoputki särkyy. He löytävät miehen, joka lupaa korjata putken ja siinä emäntä tulee kutsumaan kahveelle. Mitä! Ihmettelee mies. Meidät vieraat ihmiset! Siinä kuvauksessa oli jotain tuttua ajalta, jolloin ihmiset kävivät vieraisilla, sellaista kotoisen lämmintä ja vieraanvaraista. 

Mitä ihmettelin oli kynsisammakko. Mitä tekee sammakot sairaalassa? Miten niillä voi testata onko raskaana? Hyvin on kirjailija läksynsä lukenut, täytyy sanoa googlailun jälkeen.

....

Tällä kirjalla sain taas uuden kasvin Kirjaherbariooni: Jääleinikki (Ranunculus glacialis)

George McDonald: Kalastaja ja kartanon neito & Markiisin salaisuus!

George Mc Donald

Kalastaja ja kartanon neito

Alkuteos: Malcolm 

Michael R. Philipsin editoimana The Fisherman's Lady

Suomentanut Juhani Nieminen

RV-kirjat, 1985 

George McDonald

Markiisin salaisuus

Alkuteos: The Marquis of Lossie

Michael Philipsin uudistamana The Marguis' secret

RV-kirjat, 1985

"Minä pidän hyvästä kertomuksesta. Tuleehan sitä luetuksi monenmoisia kirjoja ja mitä erilaisimmista syistä, mutta tuskimpa mikään lukukokemus vetää vertoja kiehtovan romaanin lukemiselle. Se on kuin jännittävä seikkailu. Kun löytää hyvän romaanikirjailijan työn, löytää aikamoisen aarteen - niin suuri on lukunautinto"

Näin kuvaa Michael Phillips esipuheessaan (Markiisin salaisuus) innostustaan McDonaldia kohtaan. George McDonald on 1800-luvun skotlantilainen kirjailija, joka on ollut esikuvana myös C.S.Lewisille (Narnia-kirjojen luoja). Lewis, joka alkujaan oli ateisti, kertoo omaelämäkerrassaan, että McDonaldin teokset ovat johdattaneet hänet kohti uskoa. Harvoja McDonaldin teoksia on kuitenkin enää nykyaikana saatavissa ja tämä harmitti Michael Phillipsiä, jonka uudistamina tämä kirjakaksikko on siis ilmestynyt. McDonaldin teokset ovat ollet pitkiä, runsassivuisia ja skotlantilaisella murteella kirjoitettuja ja Phillips on siis yrittänyt tuoda omalla laitoksellaan McDonaldia lähemmäksi nykypäivää (80-luvun lukijaa). 

Itseäni Skotlanti maanosana ja paikallisena kulttuuriympäristönä kiehtoo. Kalastajaan ja kartanonneitoon syventyminen alkoi hieman hitaaskosti, mutta kun pääsin sisälle maisemaan ja tutustuin ihmisiin, jo alkoi vauhti kiihtyä niin, että hurjimmillaan pelonväristykset kävivät ihollani.

En lähde juonta sen paremmin purkamaan, kerron vain, että pääosassa kirjassa on nuori kalastajapoika Malcolm, joka asuu isoisänsä Duncan MacPhailin kanssa, joka soittelee vanhaa säkkipilliään ja uhoaa vihaa Campbellin klaania kohtaan. Tarina sijoittuu Portlossien pieneen kalastajayhteisöön, mikä kuuluu Markiisi Lossien alaisuuteen. Tarina alkaa erään naisen hautajaisilla ja päättyy toisiin hautajaisiin. Jatkoa Kalastaja ja kartanon neito saa kirjassa Markiisin salaisuus. 

Pidin juonesta. Siinä oli niin vauhtia ja jännitystä, yllättäviä juonenkäänteitä arjen vakauden rinnalla. Hengelliset aspektit olivat juonen kannalta oleellisia eivätkä irrallisia, eivätkä aina niin yksiselitteisiä vaan sellaisia, joita joutui pohtimaan. Täytyy kuitenkin myöntää, että Markiisin salaisuudessa loppua oli turhaan venytetty ja vanutettu. Se olisi voinut olla jämäkämpi. 

Niin kalastaja ja kartanon neito kuin Markiisin salaisuus oli täynnä kiehtovia värikkäitä persoonallisuuksia, joista mainittakoon Lady Florimel, kätilö Catanach, kalastaja Sininen Peter ja rouva Horn, jolla ei ollut tunteita. Kuinka ollakaan, nyt, kun kirjoitin tuon määritelmän rouva Hornista tuli mieleeni äkkiä  L.M. Montgomery ja Pieni runotyttö, sen kakkososa, jossa Emily tapaa vanhan skotlantilaisen naisen, joka kertoo tarinan siitä, kuinka hän pieksi kuninkaan. Eikös hänestä mainittu, että hänellä ei ollut tunteita? Onkohan Montgomery lukenut McDonaldia? Hänhän kuitenkin oli sitä ikäluokkaa, jolle McDonaldin kirjat lähinnä olivat tuttuja. 

Jännitystä ja romantiikkaa siis tarjosi tämä teospari.

Tällä mukana Läpi historian -haasteessa: 1800-luku