Ainon erilaiset blogit!

Sivut

09 lokakuuta 2016

Boris Polevoi: Anjuta!

Boris Polevoi
Anjuta
Kustannusliike Progress, Moskova 1982
Suomentanut Marja-Leena  Raunio
188 + 2 s.







Huoneessa puhua purpatti radio: luettiin uutisia. Metsetnyi kuunteli niitä puolella korvalla ajatellen samalla omiaan: 'On otettu käyttöön tehtaan ensimmäinen jakso  - - täyttäneet suunnitelman niin ja niin monella prosentilla - - iskutyöllään kyntötöissä turvanneet kunnon sadon - - .' Yhtäkkiä niiden tuttujen ja tavanomaisten uutisten joukosta jotka vain hipaisivat tajuntaa jättämättä siihen jälkeä, Metsetnyin korva erotti sukunimen johon huomio kiintyi heti. Lihobaba. Metsetnyi hätkähti, herkistyi ja jopa tarttui parvekkeen kaiteeseen. Kuuluttaja luki loppuun Korkeimman Neuvoston Puhemiehistön asetuksen: ' Lihobaba Anna Aleksejevna palkitaan kunnianmerkillä Znak Potsota.' Mistä ansioita, sitä Metsetnyi ei voinut enää kuulla. Kuuluttaja oli siirtynyt urheilukatsaukseen.
Lihobaba, Lihobaba - - , Anna Aleksejevna Lihobaba - - Anna - - Anjuta ....

Vladimir Onufrijevits Metsetnyi on matkalla lentokentälle matkatakseen Gagraan lomalle ja viimeistelläkseen tohtorinväitöksensä, kun hän kuulee uutisen, joka ei jätä häntä rauhaan. Nainen nimeltä Anna Aleksejevna Lihobaba on saanut kunniamerkin. Myöhemmin selviää, että kunniamerkki on annettu kahdeksan lapsen pelastamisesta vedestä jossain arktisella alueella, jossa nainen on toiminut geologina.

Metsetnyi on insinööri, entinen  sotilas. Toisen maailmansodan aikaan hän on hyökännyt ensimmäisenä Oderin yli ja sokeutunut. Hänen uskoaan toipumiseen ja tulevaisuuteen on pitänyt nuori ylikersantti Anjuta, lapsenääninen sairaanhoitaja, joka on valehdellut ikänsä pestautuessaan armeijaan.

Metsetnyi rakastuu nuoreen tyttöön, vaikka ei ole koskaan oikein nähnyt häntä. Metsetnyi pääsee silmälääkärille, joka edustaa huippuosaamista, menettää toisen silmänsä, mutta saa näön toiseen. Hän on jo tehnyt päätöksen, että kosii Anjutaa, kunhan näkö palautuu. Käy kuitenkin niin, että yllättäen tapahtuu jotain ja Anjuta katoaa.

Metsetnyi palaa opiskelemaan korkeakouluun, päättämään opiskelunsa, jotka sota keskeytti, saa töitä ja arkiintuu. Vuodet kuluvat. Kunnes uutinen palauttaa hänen mieleensä nuoren lapsenäänisen naisen ja rakkauden... Metsetnyi keskeyttää matkansa Gagraan ja lähtee aivan toisaalle, arktiselle alueelle etsimään onneaan.

Boris Polevoin Anjuta oli ihan mukava lempeä, lämminhenkinen, hieman haikeakin tarina Neuvostoajan elämästä ja oloista. Kahden ihmisen kohtaamisesta ja yhteydestä, siitä ikiaikaisesta rakkauden siteestä, joka voi olla kovin hauraskin. Tarina on kerrottu miehen näkökulmasta,kuitenkin minulle tuli lopussa mieleen, että tämä on neuvostonaisen tarina.

Suomi-Bongaus:

Et näköjään ole unohtanut meitä Aleksandr Fjodorovits: muistat vielä tapamme. Olen saanut paraikaa valmiiksi suomalaisen saunan.

Hauskalta kuulostava sanonta:

Jos otatte sen pois, koko työni menee kissan häntään.

Outoja sanoja:

Presenninkinen
Pirunnahkatakkinen. Tästä ajattelin, että olisiko kyseessä painovirhe, ja tarkoitettaisiin poronnahkatakkia, mutta kun sama sana esiintyy peräti neljästi, niin pistää miettimään, mistä oikein on kyse?
---- ---- ----

Tällä mukana Leningrad - Ost - Berlin -lukuhaasteessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti