Juri Koval: Napakettu Napoleon kolmas!

Juri Koval

Napoelon Kolmas

WSOY, 1977

Suomennos saksankielisestä laitoksesta Kaarina Helakisa

159 + 1 s.

Kuvitus Reiner Stolte

Varhain marraskuun toisen päivän aamuna pieni napakettu Napoleon kolmas lähti Msagan turkiseläintarhasta avaraan maailmaan. Se ei karannut yksin, sillä oli seuranaan ystävänsä, pikku sinikettu numero satakuusitoista.

Näin alkaa tarina napakettu Napoleonin pakomatkasta kohti Pohjoisnapaa. Karkumatkallaan se kohtaa niin takaa-ajavat turkistarhan omistajat kuin kylänkoirat, mutta myös koulutulokas Ljoska Serpokrylovin kuin toisluokkalaisen Vera  Merinovin. Pikku sinikettu jää kohta kiinni, mutta Napoleon jatkaa kulkuaan, kunnes se löytää tiensä koulun pihalla olevaan kanakoppiin. Sitä ennen se on ehtinyt asustaa Veran kodin koirankopissa, jossa Merinovien koira Palmu oli ottanut sen hoiviinsa.

En tiedä, mitä tästä kirjasta ajattelisin. Se oli kyllä ihan luettava  ja mukavaakin jutustelua. Neuvostoliittolainen ajattelu ja elämänmeno tulee esille sanoisinko hieman erikoisine, mutta myös lapsenomaisine vivahteineen.  Jälkimmäinen ilmenee erittäin hyvin kohtauksessa, jossa koulutulokas Serpokrylov, joka ei vielä käy koulua kohtaa koulunjohtaja Gubernatorovin ja antaa tälle irtiottamansa maitohampaan sanoen, että se pitää heittää uunintaakse ja sanoa 

hiiri, hiiri, hiironen

Annan maitohampaan sulle,

tuo sä rautahammas mulle.

Kuitenkin, kun on kyse pienen harvinaisen turkin omaavan napaketun karkumatkasta niin miettii, mikä olikaan napaketun kohtalo. Loppu jää täysin lukijan päätettäväksi ja minun lukukokemuksessa se ei ollut hyvä.

Minun on vaikea mieltää tätä ihan lastenkirjana kuitenkaan. Jossain määrin katsoisin tässä olevan vertauskuvia, jotka aikuislukijalle, elämää nähneelle lukijalle avautuvat eri lailla kuin pienille lapsille. 

Tämä kirja herättää kyllä kysymyksiä. Onko turkistarhaus mielekästä? Selviävätkö häkeistä irti päästetyt häkkieläimet vapaudessa? Onko kyseessä satu vai tositarina? Näiden yhdistelmä? Onko kirjailija halunnut verhota jonkin tärkeän teeman, kuten vapaudenkaipuun, lastenkirjan tarinaan?

Lisäksi minua jäi vaivaamaan muuan kohtaus, joka ei mielestäni lainkaan sopinut lastenkirjaan eikä tarinaan kokonaisuutena, outo, omituinen yksityiskohta.

Kirjassa on erikoinen mustavalkoinen kuvitus. Jotkut kuvat ovat hyvin selkeitä, jotkut kuin sikinsokin heiteltyjä oksankarahkoja, joista hädin tuskin otta selvää. Pieni Ljoska Serpokrylov tuo kuitenkin mimeleeni sarjakuvahahmo Ville Vallattoman. Heissä kenties on jotain yhteistä, niin erilaisista maailmoista kuin ovatkin.

Kirjan muiden hahmojen rinnalla Ljoska ja Vera muodostavat tarinan päähenkilöt, joissa on nähtävissä myös kahta erilaista katsomusta. Ljoska edustaa vapautta, joka viimeiseen asti toivoo ja luottaa siihen, että "se karkaa vielä". Ljoskan mielestä napaketun kuuluu elää napapiirillä. Vera olisi halunnut kasvattaa Napoleonista lemmikin. Palmu-koira piti siitä. Vera on kuitenkin kasvatuksen tulos, jo toisella luokalla koulussa.  Hän löytää lopulta Napoleonin koirankopista, jonne tämä oli palannut uudelleen ja Vera alkaa miettiä. Hän miettii, miksi se palasi, kun oli kerta karannut? Ja Vera päättää palauttaa napaketun tarhaan, vaikkakin silmät sumentuvat sitä tehdessä.

"Kyllä se karkaa vielä" Ljoska vakuutti Veralle, joka yritti saada ymmärrystä päätökselleen. Kyllä se karkaa ja sitä jäin minäkin toivomaan, vaikka kuinka ajatuksissa pyöri muunlainen loppu.

Tämä ei todellakaan ollut hauska kirja. Mutta se ei tarkoita, etteikö tämä kirja olisi tärkeällä asialla. Saada ihmiset ajattelemaan asioita eri kanteilta.

Muutama arkisanastosta poikkeava ja kulttuuria kuvaava ilmiö:

Hän laski kiehuvasta samovaarista vettä hiottuun heloitettuun lasiin... Saatan aivan nähdä Tsaikka-lasien tapaisen juoma-astian.

Purga = napapiirin lumimyrsky

...

Tällä mukana Leningrad - Ost - Berlin lukuhaasteessa.