Cecilia Lindqvist
Matkalla Aronin kanssa
K.J.Gummerus Oy, 1970
Alkuteos: Resa med Aron
Suomentanut Ulf Erik Qvickström
221 s.
Raikas, persoonallinen, viehättävä, ihastuttavan erilainen lukukokemus, jossa äiti Cecilia, Isä Sven ja vajaa 3-vuotias Aron matkaavat halki Etelä-Amerikan poliitti sesti kuohuvalla 60-luvulla. Löysin tämän kirjan joskus muinoin kirpputorilta ja löysin nyt hyvän syyn lukea tämän kirjan, kun olen kahlannut Helmet lukuhaaste 2016 parissa.
Aron on siis noin 3-vuotias pojanpallero Ruotsin Älvsjöstä. Hänen äitinsä on kirjannut poikansa sanomisia ja kehittymistä päiväkirjoihin hyvinkin ahkerasti. Aronin kasvatus on ollut hyvin liberaalia vai mitä pitäisi ajatella siitä, että hänelle jo naperoiässä on luettu Odysseyn retkiä ja Ekelöfin runoja.
"Me olemme kaikkien muiden tapaan lukeneet Elsa Beskowia ja laulaneet Alice Tegnériä Aronin kanssa. Mutta miksi lukisin hänelle Aku Ankkaa kun on olemassa kertomuksia Odysseuksesta? Miksi me laulaisimme kaupallisia lastenlauluja kun on olemassa Almqvistin Songesia? Isä Meitä pidetään sopivana lukea lapsille, mutta ei Ekelöfiä - miksi? Lasten on saatava leikkipyssyjä ja muovisotilaista - mutta he eivät saa kuulla mitään Etelä-Afrikasta tai Vietnamista."
Tämä kirja todella tuulettaa ennakkoluuloja ja näyttää välähdyksiä siitä, miltä tämä ennakkoluulojen hajottaminen käytännössä näyttää.
Aronin lapsenomaiset leikit joihin maailmanpoliittiset tapahtumat seikoittuvat ovat jännä yhdistelmä. Ne ovat sekä kiehtovia että mieltä järisyttäviä. Aron on persoonallisuus, joka kasvaa hyvin kulttuurispainotteisesssa ja valveutuneessa ympäristössä, hän imee lapsenomaisella mielenkiinnolla vaikutteita ympäriltään, mutta myös lapsenomaisesti sekoittaa joskus vanhempiensa spasmat laukomalla totuuksia mielenosoituksista väärissä paikoissa.
Aron on yhtäaikaa pieni kasvava pikkupoika, joka on kiinnostunut rautakamoista tai kaipaa kadonneita pehmolelujaan, sekä pikkuvanha maailmanmatkaaja, joka yrittää ymmärtää ympärillään olevia asioita.
...jossakin kaukana, kaukana, kaukana
ja siellä on kaikenlaisia koneita!
jyriä ja traktoreita ja kaikkea hienoa!
Se talo on suunnilleen näin iso
ja siellä on valtavasti lehmiä ja sikoja
ja härkiä ja hirviä
ei! hirviä siellä ei ole!
Hirvittävästi erilaisia koneita
ja eläimiä ja rautakamoja ja työtavaroita.
Siellä on hirmusen paljon koneita.
Niistä mä olen - kiinnostunut!
Sinne voi ajaa bussilla ja taksilla ja junalla
mutta mieluiten Volvo Duettilla!
ja sen nimi on -
sen nimi on Plaiskanteripaikka.
Ja sitten siellä on tuhatmiljoonaa heinää
ja heinän päällä on yksi talja
ja siellä me istutaan aamulla
ja juodaan kahvia, hirmu hyvää lastenkahvia!
Ja sitten mä pyydän Nallelta
että kaataisi lisää
ja silloin se sanoo
että mun pitäs rauhoittua....
Matkalla Aronin kanssa on matkakertomus ja seikkailu halki Etelä-Amerikan. Se on minulle myös uusi näkökulma 60-luvun politiikkaan. Oliko todella niin, että koko Etelä-Amerikka kuohui vallankumouksia 60-luvulla? Peru, Bolivia, Peru, Chile, Argentiina, Uruguay, Paraguay....kaikkialla tuntuu olevan jännitteitä puhumattakaan Kuubasta.
Eletään vuotta 1967. Che Guevaran ruumis ammuttujen gerillasotilaiden kanssa lojuvat bolivialaisen hotellin katolla, helikopterit pörräävät kattojen yllä ja kaiken keskellä Aron leikkii isännän pojan kanssa. Myöhemmin yli vuoden kestäneen matkan ollessa jo lopuillaan Aron kysyy näimmekö me Che Guevaran ruumiin ja äitinsä pohtii, miksi hän suojeli lasta tältä näyltä. Eikö ollut sen aika?
Matkalla Aronin kanssa oli todellakin lukukokemus, joka sekä sai minut hyrskähtelemään naurusta yön hetkinä lukiessani, että mietteliääksi.
Mitä nyt tätä postausta kirjoittaessani jäin miettimään, oli se, oliko Aron äidilleen tutkimuskohde? Äiti Cecilia, Cilla, niin kuin Aron häntä kutsui, kertoo esipuheessaan kuinka häntä
"alussa kiinnosti ennen muuta kielen kehittyminen. Koetin laatia täydellisen listan niistä sanoista, joita Aron käytti kesällä 1966. Halusin saada selville miten hän oppii uusia sanoja, miten hän alkoi liittää niitä yhteen lauseiksi, miten hän idiomaattisilla sanonnoilla ja metaforilla hapuillen pyrki eteenpäin."
Aronin metafora: - Koko maailma on kuin vesimeloni! kuvastanee hyvin tätä tilannetta ja maailmanpoliittista tilannetta. Vesimeloni on helppo särkeä, mutta kuka sen saa ehjäksi kun se on hajonnut? Ja Aronin mielestä on keljua, kun isompi käy pienemmän päälle. Nyksyinä koulukiusaamisen aikoina erittäin hyvä ja ajankohtainen pointti.
Tämä on siis hyvin 60-lukulainen kirja, sanankäyttö kuvaa aikaansa ja kaikkia käytettyjä sanoja ei nykyään hyväksyttäisi. Mikä minua erityisesti suivaannutti, mutta myös kuvauksena järkytti oli maininta Cucutan kääpiöistä. Kääpiö on satuolento. Ihmiset, jotka on mahdollisesti varreltaan lyhyempiä kuin muut ovat lyhytkasvuisia ei kääpiöitä. En pitänyt kääpiösanan käytöstä, vaikka kuvaus heistä sinällään puhui ihmisyyden puolesta. Äiti Cilla näki ihmiset, Aron ei sitä ymmärtänyt.
Matkalla Aronin kanssa on kerronnallisesti äidin ja Aronin vuoropuhelua. Äidin huomiot ja Aronin leikit kulkevat käsikädessä. Matkalla Aronin kanssa oli hieno lukukokemus. Suosittelen
tutustumaan, jos jostain löydät tämän teoksen. Tämä on paljon muutakin
kuin "lasten suusta" kuultua.
---
Tällä kuittaan Helmet lukuhaaste 2016 kohdan 2: matkakertomus
Tällä saan myös uuden kasvin kirjaherbariooni Lindqvist on suomennettuna lehmuksenoksa, siis Lehmus (Tilla cordata)---
Kirjasta on kirjoitettu myös täällä:
Kirjoja äärestä laitaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti