Annelin häälahja
WSOY, 1921
134 S.
Luulo ei ole tiedon arvoinen. Se on tosi sananparsi. Kaj ei nukkunut. Hän istui pöydän ääressä ja ajoi partaansa. Minua kauhistuttaa aina kun miehet ajavat partaansa! He vääntävät kasvonsa niin kaameaan irvistykseenn, että tulee ehdottomasti ajatelleeksi heidän kadottaneen järkensä ja olevan itsemurha-hommissa. Nytkin minusta tuntui että yllätin Kajn itse teossa!
Sitäpaitsi peloitti minua niin, että tuuli kääntyisi! Olisihan se näyttänyt niin viheliäiseltä juuri häätilaisuudessa!
Annelin häälahja jatkaa nuoren Annelin ja hänen ystävänsä Porin (jonka seuraneitinä hän aiemmassa kirjassa oli) vaiheita. Anneli on ehtinyt avioon edellisen osan päätteeksi, nyt on vuorossa Porin (oikealta nimeltään Ingeborg) häät Leijonan kanssa. Anneli on päättänyt antaa Porille häälahjan myöhästyneenä. Se on päiväkirjan nuoren avion alkuvaiheista.
Annelin häälahja jatkaa samalla hersyvällä ja humoristisella tavallaan kuin Anneli seuraneitinä. Kuitenkin minulla on tuntuma, että tämä ei enää ole yhtä raikas kuin aloitusosa, jos kohta ei vastakohtaisesti kuvattuna tunkkainenkaan. Vauhtia kyllä riittää sen verran paljon, että pölyt karisee, Annelin häälahja koostuu muutamasta kirjemuotoon kirjoitetusta luvusta ja sitten Annelin päiväkirjamaisesta kerronnasta.
Anneli ja Kaj, Pori ja Leijona ovat kumpikin aika vasta-avioituneita. Annelilla on käytännöllisyyttä, muttta hän on nuori ja sen mukaisesti hän tekee ennen kuin ajattelee. Pori on rikas kartanonneito ja sen mukaisesti hänellä on palvelijat apunaan, mutta erinäisiin ongelmiin ja uusavuttomuuteen hän joutuu esimerkiksi kun pitäisi keittää kahvia vieraille. Kahvi, joka pitää ensin paahtaa, sitten jauhaa ja sitten vasta saa pannuun laitettavaksi on liian vaikeeaa nuorelle rouvalle puhumattakaan lahnasta, jonka Pori tulee ostaneeksi.
Siinä se lahna lohotti keittiön pöydällä auringon paisteessa. Minusta oli niinkuin siitä olisi levinnyt sukkelan kumma haju.
Sukkelan kumma haju on yksi lystikkäimpiä ja kuvaavimpia lauseita kerronnassa, josta muuten puuttuu samanalainen tuore vivahteikkuus, minkä koin ensimmäisessä osassa. Ei sillä, ei tämä kerronta jämähdä paikalleen, kyllä se vie tarinaa eteenpäin ja kyllä tässäkin on ilmeikkäitä ilmauksia, kuten tarjottimen leijailu ovesta sisälle tai että "veri nousi Leijonan tukkaan". Ehkä tuo tuoreuden puuttumisen tunne johtuu juurikin sitten siitä, että tämä on jatko-osa ja olen jo tutustunut kirjailijan kerrontaan.
Kun sitten Leijona näkee nuoren vaimonsa Kaj seurassa ja kertoo siitä Annelille on sotku selvä, varsinkin kun mukaan tulee vielä täti Augusta, joka lisää vettä myllyyn. Anneli alkaa Watsoniksi Leijona-Sherlockille. Nuoren rakkauden, epäilysten ja arjen solmukohdissa yritetään päästä selville vesille.
Koska teos on ilmestynyt niinkin varhain kuin 1922 edustaa se aikansa ajatuksia. Naisen asemasta ja ajatuksista, miehen ja naisen tasa-arvosta, rikkaiden ja köyhien eroista voi lukea rivien välistä jos ei ihan suoranaisesti.
Mikä minua hieman pisti piikkinä oli maininta hääseurueesta. "Minusta tuntui, että siellä oli vallan koko maailma. Pakanoita lukuunottamatta, ainakin niitä värillisimpiä." Ilmaisu tuntui jotenkin irralliselta tai ainakin se ponkaisi kerronnasta jotenkin ilmaan, tai sitten se kiinnitti huomiota vain siksi, että lukija on nykyajan ja nykytiedotuksen ympäröimä. Samalla lailla ilmaus kiharasta tukasta viittaamalla bantuihin kimposi ilmoille niin ensimmäisessä kuin tässäkin teoksessa. Anneli myös koko ajan viittaa Porin lihavuuteen, mutta toisaalta kuvaa tätä ruhtaalliseksi. Vaikka teoksessa ei siis suoranaisesti voi sanoa olevan mitään rasistista tai kenenkään ihmisarvoa loukkaavaa en voi olla miettimättä, missä määrin tuon ajan poliittiset ja intellektuellit ajatukset ovat piilovaikuttamassa tekstin lomassa. Suomi oli hyvin erilainen vuonna 1922 eikä vain Suomi vaan ympäröivä maailmakin. Loppujen lopuksi tämä on aika viatonta kerrontaa, josta on löydettävissä mielenkiintoisia näkökohtia eikä vain nuoren avio-onnen täyttämästä elämänpiiristä.
...100 suomalaista kirjaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti