Pirkko Pekkarinen: Aurora ja villikyyhkysten aika!

Pirkko Pekkarinen
Aurora ja villikyyhkysten aika
Kirjapaja, 1995
163 s.

Alkulause:

Kevätmyrsky lähti liikkeelle Niagaralta ja pyyhälsi aallot kintereillään Ontariojärven toiselle puolen Torontoon.

Loppulause:

Mutta vielä vuosia myöhemmin, kun villikyyhkyset olivat jo kuolleet sukupuuttoon, jotkut väittivät nähneensä vaahteroitten laaksossa aina keväisin kaksi sinistä kyyhkyä, jotka kaartelivat aikansa laakson yläpuolella ja hävisivät sitten pilvien tuolle puolen.

Pekkarinen jatkaa Vaahteralaakson tytöstä - suomalaisesta Aurora Koivusta kertovaa tarinaansa, joka on sijoittunut vuoroin Suomeen, vuoroin Kanadaan. Tällä kertaa ollaan Kanadassa, jonne Aurora ja hänen sulhasensa Thomas ovat saapuneet, kun Thomasin isä on saanut vakavan sairauskohtauksen. Kaiken lisäksi kartanon palvelustytöt ovat peloissaan, kun sairauskohtauksen yhteydessä on Palmuhuoneessa nähty kummitus - Valkea rouva.

Valkean rouvan salaisuus selviää lopulta Auroran, Thomasin ja tämän siskon Vanessan yhteistoimin, isä toipuu ja Aurorakin hyväksytään Austenien rikkaaseen sukuun.

Ajankuva:

Eletään 1900-luvun alkuvuosikymmentä. Auroran vaiheiden myötä Pekkarinen  on tuonut esiin Suomen historian ja maailman tapahtumien vaiheita. Tässä teoksessa ei niinkään yksityiskohtina ole historian tapahtumat, ajankuvaa ovat paremminkin luomassa pienet detaljit korseteista ja esiliinoista, joista jälkimmäinen ei toki tarkoita vaatetta, Kodakin kameraan ja San Franciscon maanjäristyksestä Kitchiin. Kitch-sana sai minut lukiessani mietteliääksi (tunnettiinko termi kyseisenä aikana - kyllä)  samoin kuin Thomasin sanat, että paikka, josssa Aurora asui oli täynnä Viktoriaanista romua.  Myös muutamia kirjallisuusviitteitä on sekä yleissivistävää tietoutta kuten viittaus Florence Nightingaleen uraauurtavana sairaanhoitajana. Erikoisin viite oli viittaus Apollinierin runo sähkölle.

Aurora ja villikyyhkysten aika on hieman erilainen  kuin aiemmat sarjan teokset, vaikka jatkaakin  Auroran ja Thomasin vaiheita ja kaipuu Pariisiin kytee edelleen nuorten mielissä. Erilaisuus tulee kummitustarinasta ja lopun jälkisanoista, jotka tavallaan luovat tarinaan legendamaista ja fantasianomaista otetta. Ehkä juuri kummitusten takia tämä osa oli hieman mukavuusalueeni ulkopuolelta. Parasta teoksessa onkin juuri tuo aiemmin mainitsemani ajankuvan ja tilanteiden kuvaaminen pienten detaljien ja arkisten askareiden kautta.

Sarjaan on ilmeisesti vielä joku jatko-osakin, jos olen oikein ymmärtänyt ja kovasti tekisi mieleni lukea sekin kaiken jatkoksi.

Kansikuvasta:

Tämän teoksen kansikuvan on tehnyt Matti Amnell. Henkilökohtaisesti en pidä kansikuvaa oikein onnistuneena, mutta kauneushan on katsojan silmässä ja kukin viehättyy mikä mistäkin. Sitävastoin pidän paljon  sisälehden kyyhkyskuvista, jotka luovat mukavaa tunnelmaa ja johdattelevat sisälle  tarinaan. Lieneekö kyyhkyt saman tekijän piirtämät?

...

100 suomalaista kirjaa