Rasavillien kerho
K.JGummeruss Oy, 1957
Alkuperäisteos: Kamratklubben villervallan
Suomentanut Ilkka Puro-Levälahti
127 s.
- Rasavilleissä ei ole enää yhtään mukavaa, kun ei Ville ole joukossa, sanoi Kaisa.
- Niin, Ville juuri keksi kaikkea kivaa jatkoi Gitta. - Åke alkaa käydä mahtavaksi ja Olle ajattelee nykyään vain urheilua. Ja Lasse ei ikinä keksi mitään kivaa omasta aloitteestaan.
Kaisa heilautti tyytymättömänä koululaukkuaan. Tytöt olivat kotimatkalla koulusta.
Rasavillien kerho on lapsijoukon yhteinen puuhastelu ja touhukerho, jossa tytöt ja pojat olivat samanvertaisessa asemassa, jossa, vaikka joskus kinasteltiinkin ja tapeltiin, niin tosipaikan edessä seisoivat kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta.
Kerhoon kuului Kaisa, Gitta, Ville, Äke, Olle ja Lasse sekä Gittan pikkusisaret 5-vuotias Sissi ja 6-vuotias Pulla. Kouluvuoden lähestyessä loppuaan oli Ville kuitenkin sairastunut polioon eli lapsihalvaukseen ja joutui olemaan sairaalassa saamassa kalliita hoitoja, eikä siinä olisi ikävyyksiä tarpeeksi, niin Villen äitikin oli saanut jonkun käsivamman joka vaati hoitoja ja kuntoutusta. Lapset päättävät jollakin tavalla auttaa Villeä ja tämän äitiä ahdingossa.
Lapset ovat pikkutyttöjä lukuunottamatta 11-13-vuotiaita.
Tulee kesäloma ja Kaisa ja Gitta lähtevät Smoolantiin, Suurtaloon pikkupiioiksi. Muut lapset sitten seikkailevat kukin tahoillaan, Tukholman lähellä tai vähän kauempana kaupungista. Olle lähtee rengiksi Vuorelmaan, Åke menee tutun sedän toimistoon apulaiseksi ja Lasse on laivapoikana setänsä huviveneellä. Pikkuiset Siss ja Pulla puolestaan menevät kuninkaisiin. Kaikki kesänansionsa he antavat yhteiseen kassaan, joka sitten lahjoitetaan Villelle ja tämän äidille.
Rasavillien kerho on kesäinen, rehellisyyttä ja suoraselkäisyyttä kunnioittava nuortenkirja, jossa arvot ovat kohdallaan. Raamatun kultainen sääntö, tee toiselle niin kuin toivoisit tehtävän itsellesi nousee ydinajatukseksi lasten kesätoimissa.
Lapset joutuvat kukin tahollaan erilaisiin seikkailuihin, yksi ja toinen huomaa, että työnteko ei ole vain leikkiä ja monenlaisia houkutuksia on ympärillä, mutta kukin ratkaisee ongelmat omallla tavallaan ja saa palkan, josta kannattaa olla ylpeä.
Luin tämän kirjan osana naistenviikon lukuhaastetta eilen, Saran-päivänä. Olle, Vuorelman pikkurengin isäntäpari on nimiltään Anders ja Sara. Ensialkuun isäntä kutsuu Ollea pikkunatiaiseksi, joka tuskin ansaitsee ruokansa ja asuntonsakaan, mutta ensimmäisen seikkailunsa jälkeen Olle saa alkaa kutsua heitiä Anders-sedäksi ja Sara-tädiksi ja isännästä ja Ollessa tulee rehdit toverukset. Seikkailu ei kuitenkaan pääty ensimmäiseen koitokseen, vaan kohta kylästä karkaa muuan poika, jota tämän hoitopaikassa pidellään pahoin ja siitäkös Olle joutuu tosi paikan eteen.. En kuitenkaan kerro juonta sen enempää, vaan kehoitan kaikkia lukemaan tämän hauskan ja reippaan tytöille ja pojille suunnatun kirjan.
Sitävastoin, koska nyt on naistenviikko, niin voisin hieman tähän loppuun puhua naiseuteen liittyvistä määritelmistä. Ensinnäkin minua ihmetyttää Kaisan ja Gitan palveluspaikan, smoolantilaisen Suurtalon emäntä, Greta-muori. Miksi häntä kutsutaan muoriksi? Gretalla on pienet lapset, ei hän kovin vanha voi olla. Muorista tulee mieleen lähinnä mummot ja isoäidit. Ollen palveluspaikan Sara-rouvaa koko kylä kutsuu tädiksi, vaikka tämä ei ole kenenkään täti. Ollen palveluspaikkaan tulee vieraaksi Mia Larsson, muutaman lähitalon emännän kanssa. Emäntä on sellainen muhoileva sana, mutta Mia Larsson ei ole muhoileva. Hän on häijynoloinen naisihminen, jonka luota siis karannut se hoidokkipoika.
Tosinaisellisia ovat pikkuiset Pulla ja Sissi matkallaan kuninkaisiin.
- Oikeastaan meidän olisi pitänyt olla oikein hienoina, hän sanoi mietteliäästi. - Meillä olisi pitänyt olla paremmat kyläilymekkomme päällä, kun mPenemme kuninkaan luo.
- Minun suojapukuni on ihan puhdas, muisti Sissi, ja lisäksi se on p u n a i n e n. - Punainen oli kauneinta mitä Sissi tiesi.
- Minun on sininen, niin että ehkä me näytämme joka tapauksessa ihan mukavilta, arveli Pulla. - Vaikka onhan tässä kyllä joitakin likatahroja masun päällä.
- Voithan panna kätesi masun pääle, kun nousemme linnan portaita ylös, neuvoi Sissi.
Vaikka kirjassa on aika vakaviakin teemoja, niin kyllä hymyilyttääkin.
Täti-määritelmän lisäksi kirjasta löytyy vielä yksi naisellinen titteli - rouva. Nykyään kaikkia miltei kutsutaan rouvaksi olivat he naimisissa vai ei. Sen vastakohta, neiti tuntuu tykkänään kadonneen käytöstä. Minua tämä hieman häiritsee, en tykkää, että minua kutsutaan rouvaksi, kun en sellainen ole, mutta toisaalta ei oikein jaksaisi aina asiasta käydä mittelemäänkään.
Vielä yksi huomio.
Pulla ja Sissi eivät päädy lopulta kuninkaisiin vaan erään talon pihamaalle, jossa istuu sokea tyttö, Vera. Sitä, että tämä on sokea, tytöt eivät heti tajua, mutta kun tyttö kysyy, saisiko hän tunnustella, miltä nämä näyttävät, niin tytön äiti, Elsa kertoo, että Vera on sokea. Tämän pienen episodin vuoksi tämä kirja sopii myös Aistittavat kirjat -haasteseen, näköaisti/tuntoaisti.
...
Naistenviikon lukuhaaste. 19.7. Sari, Saara, Sara, Sarita, Salli ja Salla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti