Lugovskaja Nina: Haluan elää!

,
Nina Lugovskaja
Haluan elää - Venäläisen koulutytön päiväkirja 1932-1937
WSOY,  2004
Suomentanut Arja Pikkupeura
 502 + 1 s.

 8, lokakuuta 1932

Vapaapäiväni, siis lokakuun kuudentena ženja ja Ljalja päättivät lähteä ratsastamaan. He hankkivat minule puvun. Kun menimme kolmisin sitä hakemaan erääseen asuntoon, jouduin kuulemaan melkoisen litanian neuvoja ja komentoja. No, ei se mitään. 

ženja ja Ljalja ovat Ninan kolme vuotta vanhemmat kaksossiskot, oikeilta nimiltään Jevgenia ja Olga. Nina on 14-vuotias aloittaessaan päiväkirjansa.

Ninan päiväkirja on täynnä nuoren ihmisen ajatuksia ja pohdintoja, elämästä, koulunkäynnistä - ajasta ja ympäristöstä, ja rakkaudesta. Niitä samoja aiheita kuin kenen tahansa nuoren ajatuksia. Nina asuu Moskovassa. Hänen isänsä on vangittu vastavallankumouksellisesta toiminnasta ja sama kohtalo odottaa myös muuta perhettä vuosien vieriessä. Ninan päiväkirja ei ole vain nuoren ihmisen kasvutarina, jollainen se toki on, vaan tutkimus Stalinin ajan vainoissa vangitun nuoren elämästä. Miksi tätä päiväkirjaa pidettiin nin vaarallisena? Kirjahan on täynnä nuoren itsetunnto-ongelmia ja tavallista kasvavan lapsen elämää. Se, että 14-vuotiaana tuntee tuskaa ja ahdistusta vangitun isänsä vuoksi, mutta kuten Nina yrittäessään saada rehabilitointia kirjoittaa Hruštševille, kuinka  isän pidätys "vammautti kipeästi laspen sielun jättäen jälkeensä vuosia kestäneen katkeruuden" ja kuinka tämä "aiheutti päiväkirjan Stalinin julmuutta koskevat katkerat rivit".

Ninan päiväkirjassa korostuu hyvin vahvasti itsetunto-ongelmat. Ninan silmissä oli jotain vikaa, minkä vuoksi hän karsasti. Tätä yritettiin korjata leikkauksella, mutta leikkaus epäonnistui. Nina koki olevansa ruma. J Kuitenkaan en lukinana näe häntä rumana (valokuvaliite on mukana). Ja älykkyyttä Ninalla oli, sen osoittaa jo hänen kirjoitelmansa. Itse en nelitoistavuotiaana pystynyt tällaiseen ajatteluun ja itseilmaisuun. Ja kunnianhimoakin Ninalla oli. Tosin se kunnianhimo hieman vuosien myötä karisee ja Ninan on vaikea löytää paikkaansa. Vasta vankeuden jälkeen hän löytää taiteelliset lahjansa (elämänkerralliset tiedot kirjan lopussa).

Typerä kohtalo ei suonut minulle mitään: ei ulkonäköä, ei kyvykkyyttä, ei mitään lahjoja, mutta itserakkautta, ylpeyttä ja halua olla parempi se kyllä jakeli runsain mitoin. Se on julmaa. Lisäksi olen päästä varpaisiin nainen. On pilkanteko jättää nainen vaille kauneutta ja viehätysvoimaa, sillä sanotaanpa mitä tahansa, naisen keskeinen ominaisuus on  miltei tiedostamaton ja häntä kaikkialle seuraava miellyttämisen halu...

Ah Nina, Nina. Kuinka tahtoisinkaan sanoa sinulle, että sinä olet älykäs, lahjakas ja et lainkaan ruma. Eikä todellakaan tarvitse olla äärettömän sopusuhtainen ja kauneudella kruunattu voidakseen elää sydämellään. Tekstisi sen osoittaa, että sinulla on kyllä sydän. Mutta nämä sanat eivät voi sinua tavoittaa. Sanonpa ne siis kaikille Ninan lailla tunteville nuorille ja miksei vanhemmillekin, lahjakkaille, älykkäille, jotka vertaavat itseään muihin kadehtien (kateus ei kaukana minustakaan), älkää verratko itseänne muihin! Se voi olla vaikeaa, mutta ei hyödytä. Sinä olet sinä ja minä olen minä ja niin on hyvä.

Nuoren tavallisten ongelmien ohella päiväkirjan myötä avautuu kolmikymmenluvun neuvostoarki, ajan ilmiöt hyvässä ja pahassa. Jotkin pienet yksityiskohdat mielipiteissä ja muussa pistää hieman mietteliääksi, ja en ehkä ole ihan kaikkea nielemässä, omimassa. 

Mutta se, mitä tapahtuu 4. tammikuuta 1937 muuttaa Ninan elämän. Silloin Ninan kotiin tehdään ratsia, Ninan ja Olga-siskon päiväkirjat takavarikoidaan ja perheenäiti tyttärineen viedään kuulusteluihin. 

Minä vain en ymmärrä, mitä niin kauheaa tässä päiväkirjassa oli, että nuori ihminen sen vuoksi joutuu pidätetyksi? Ajattelun vapaus on kaikilla, mutta ilmaisunvapaus, se pistää miettimään. Mitä on hyvä ilmaista ja mitä ei! Loppujen lopuksi kaikkien niiden alleviivausten, joita kuulustelijat ovat päiväkirjasta alleviivanneet merkityksekkäinä on ainoa vakavampi kohta tuo 14-vuotiaan katkera purkaus, josta on kulunut jo viisi vuotta. Sitä vastoin ne kohdat, joita itse pidän hälyttävinä nuoren ihmisen kasvussa ja kehityksessä ovat aivan vailla huomiota, eikä nekään ole sellaisia, joiden takia pitäisi vankileirille joutua, päinvastoin, ottaa tyttö puhutteluun ja ohjata ajatuksia terveempään suuntaan. Mutta millaista ohjausta lapset saivat kolmikymmenluvun Neuvostoliitossa. 

Kaiken kaikkiaan tämä kirja on kiintoisa ja pohtimaan pistävä ajankuva vuosien takaa ja eräästä historian ajanjaksosta.

...

Helmet lukuhaaste 2017 kohta 12: Politiikasta tai politiikosta kertova kirja