Anna Heinämaa: Iira Moskovassa!

Anna Heinämaa

Iira Moskovassa

Tammi, 1992

Kansikuva: Markko Taina

145 s.

Pidin paljon Heinämaan kirjoittamasta Iira-kirjasta. Siksi oli mielenkiintoista lukea kirjan jatko-osakin. Tosin tämä ei ollut aivan samalla tavalla raikkaan epätavanomainen kuin aloitusosa, mutta ei huono kuitenkaan, ei huono ollenkaan.

Iira on kahdentoista tai neljäntoista, en ole nyt oikein varma muistikuvastani. Hänen kesälomansa on alkanut ja paras ystävä Jenni on maalla kesänvietossa. Sitten Iira innostaa Marusja-tätiään lähtemään Moskovaan sisartaan tapaamaan. Marusja tuntuu olevan kahden vaiheilla, mutta innostuu lopulta.

"Minä vien minun kummityttöni Bolšoi-teatteriin katsomaan Joutsenlampea. Tai jos Joutsenlampi ei ole ohjelmassa niin sitten jotain muuta balettia - Pähkinänsärkijää tai Prinsessa Ruususta tai Giselleä."

Niin, Marusja on Iiran kummitäti ja Iiran on määrä lähteä Marusjan kanssa Moskovaan, mutta kun matkapäivä lähenee, niin Marusja-täti ei pääsekään lähtemään, koska hänen täytyy olla emäntänä ulkomaisille museovieraille. Mutta Iira voi lähteä yksinkin.

Iira Moskovassa kertoo paitsi baletti-harrastuksesta myös ystävyydestä ja ihmissuhteista. Iira tutustuu paitsi Marusjan Valja-sisareen ja tämän Kolja-poikaan, joka vähät välittää Iirasta, myös Zenja-nimiseen balettia harrastavaan tyttöön. Zenjasta ja Iirasta tulee hy

vät ystävät ja kun kesäloma loppuu ja Iiran on palattava Suomeen on ero haikea. 

Iira Moskovassa kirjan rivien välissä on paljon sanomatonta, joka luo omat jännitteensä. Kirjassa ei sanota kaikkea, mutta esimerkiksi Marusjan ja Valjan- noiden kahden sisaruksen väleissä on jotain, mikä hiertää eikä loppujen lopuksi ole sanottua, että Marusja on jäänyt pois matkalta ulkomaisten vieraiden takia. Iira on kuitenkin, niin lapsi kuin onkin, sovinnonvälittäjä noiden kahden välillä. 

Iirasta olisi mielenkiintoista lukea enemmänkin. Valitettavasti vain tähän ei taida enää olla jatkoa.

Kirjailijaan littyen YLE:llä tuli taannoin Klaus Härön ohjaama Miekkailija, johon Anna Heinämaa on tehnyt käsikirjoituksen. Katsoin sen eilen Areenasta ja oli koskettava elokuva. Tähän kirjaan liittyen tämä on eräänlainen aasinsilta sikäli, että kirjailija tuntee ja tietää taustat, on tutustunut niihin. Iiran ajankuva on 1980-90-luvun taite, siinä Neuvostoliiton hajoamisen ajoissa. Hajoamista ei suoraan mainita, lieneekö se vielä  tapahtunutkaan. Venäläinen elämäntapa kuitenkin on luettavissa riveillä ja rivien välissä. Leningradin asemakaan ei ole enää Leningradin asema vaan Pietarin asema.

Mielenkiintoinen detalji kuvauksessa, voiko sellaista ollakaan,  kysyn lukiessani yritän nähdä silmissäni Zenjan:

"Tukka oli kihara ja tummanpunainen, melkein musta."

Todellakin, tämä oli viehättävä nuortenkirja. Se epätavanomaisuus ensimmäiseen Iira-kirjaan ei ollut yhtä selkeä tässä, mutta ei tämä kovin tavanomainenkaan ole. Voin lämpimästi suositella tutustumista Iiraan ja Iiran maailmaan.

---

100 suomalaista kirjaa