K.A. Pohjakallio: Vaakalaudalla!

K.A. Pohjakallio

Vaakalaudalla

Kuva ja Sana, 1947

217 s.

Alkulause:

Suuren sotasairaalan edustalla oli linja-auto lähtövalmiina.

 

Loppulause: 

Ja hän kuuli korvissaan tuon tutun äänen lämpimän kuiskauksen: "Jumala sinua siunatkoon, rakas lapseni!"

Päähenkilöt:

Eino Vuori, nuori voimistelunopettaja, luutnatti

Irja, orpo tyttö, joka asuu sukulaissetänsä, Vaarin, luona

Vaari, vanha Rantakylässä asuva vanhus, joka on jotakin sukua Einolle. 

Sekä opettajatovereita että kylänväkeä niin Rantakylässä kuin kaupungissakin

Ajankuva: 

Ennen ja jälkeen jatkosodan.

Teemat:

Sota, avioliitto, Hengellinen herääminen

Juoni:

Luutnantti Eino Vuori on haavoittunut talvisodassa ja hän saapuu toipumislomalle Rantakylään sukulaistaloon. Hän rakastuu talossa asuvaan orpoon tyttöön, Irjaan, mutta miettii, tohtiako mennä naimisiin kun uusi sota on kynnyksellä eikä tiedä mitä melskeitä tässä seuraa. Nuoret päätyvät kuitenkin naimisiin. Sota alkaa uudestaan ja Eino katoaa. Hänet julistetaan kuolleeksi, vaikka ruumista ei ole löytynytkään.

Irja alkaa miettiä hengellisiä kysymyksiä. Vaari, jonka luona hän on elänyt, on vakaa kristitty, joka on pannut elämänsä turvan Jumalaan. Irja alkaa kulkea kirkollisissa tilaisuuksissa, joissa puhuu myös vapaiden suuntien kristittyjä. Perinteisen kirkon opin ja tradition sekä lahkolaisuuden ristitulessa oman näkemyksen näihin asioihin löytäminen on  vahvana motiivina teoksessa. Irja löytää rauhan sielulleen. Sitten sota Suomen osalta päättyy ja Eino palaa sotavankeudesta, jossa on ollut. Eino, joka on aikoinaan myös pohtinut hengellisiä, näkee Irjan ystävineen rukoilemassa polvillaan ja kädet kohotettuina ja häneen iskee jonkinlainen katkeruus, mikä lie. 

Hänen äänensä oli jäätävä ja sattui kuin miekanpisto Irjan sydämeen. Toisetkin valahtivat kalpeiksi, ja rouva Poutala riensi rauhoittamaan Einoa kykynsä mukaan.

Mutta Eino työnsi hänetkin luotaan ja sanoi: "Kun en ole vuosikausiin nähnyt vaimoani, niin en välittäisi seurustella nyt virkatovereitteni kanssa.

Ilta on kaamea niin Irjalle kuin Einolle. Vieraat ovat lähteneet kysyvinä ja kalpeina. Seuraavana päivänä Eino jättää Irjalle viestin, että 'harkitsee asioita' ja lähtee Rantakylään. Vaari ei enää elä, mutta naapuritalon Savelan isäntä neuvoo Einoa, että tällä on kuitenkin 'hyvä vaimo'. Eino palaakin seuraavana päivänä Irjan luo.

- Ethän sinä enää ole susi, joka on tullut syömään punahilkkaa? kuiskasi Irja, joka oli kätkeytynyt vuoteeseen niin, että ainoastaan kirkkaat silmät näkyivät lakanan takaa. - Voi oma kultani, minä uskonn, etten ole enää milloinkaan susi, vaan tahdon ja osaan rakastaa sinua niin, ettei sinun tarvitse enää koskaan itkeä noita suloisia silmiäsi turvoksiin, sanoi Eino hellästi. 

Ja hän tunsi sisimmässään kuin uuden rakkauden puhkeavan. - Me menemme nyt Rantakylään, aivankuin uudelle häämatkalle, eikö niin? hän kuiskasi onnellisena.

Vaakalaudalla on paljolti teologis-filosofista pohdintaa kaunokirjallisessa muodossa.  Minulle tämä oli eräänlainen löytö, jossa syksyn aikana opiskelemani teoriat tulivat uudella ja käytännöllisellä tavalla esille. Eräällä tavalla tämä oli myös suomalaista ajankuvaa ja historiaa. Tällaista se on joskus ollut ja voi olla vielä tänäänkin, jos ei ehkä ihan samalla tavalla, mutta perusajatukseltaan. 

...

100 suomalaista kirjaa