Aira Kokki: Tyttö kertoo itse!

 t

Aira Kokki

Tyttö kertoo itse

Gummerus, 1952

130 s.
Kansikuva: Heli Ojanperä

"Hilman ja minun riisuutuessa nukkumaan menoa varten tuli Elli tupaan. - Joko isäntä kerkisi kamariinsa? Olisin tarvinnut rahaa, sanoi hän."

Tarinan alku on vie ajatukset, ainakin se minun ajatukseni vei, ensin ihan eri suuntaiseen kertomukseen, kuin mitä kirja loppujen lopuksi oli. Aira Kokin tyyli on valloittanut minut täysin. Se on jotenkin niin erilainen, kuin mikään, mitä olen lukenut keneltäkään toiselta.

Tyttö kertoo itse on tarina Erjasta, puoliorvosta tytöstä, jonka äiti on kuollut synnytykseen ja isä matkustanut Amerikkaan. Erja asuu äitinsä sukulaisten luona. En nyt ole ihan varma, oliko Hilma Erjan täti vai Kustaa Erjan eno, ei, ei eno, sillä Erja kutsuu tätä sedäksi. Olisiko hän sitten Erjan isän veli? Joka tapauksessa, Erja asuu Kustaa-isännän talossa Hilma-emännöitsijän hoivissa. Minkä ikäinen Erja on ei kerrota, mutta ilmeisesti hän ei ole vielä koulussa. Tarinassa ei ainakaan puhuta mitään koulunkäynnistä. Erjan, joka on siis kirjan minäkertoja kerronta on sellaista, että siitä voi ymmärtää, että tyttö ei vielä ymmärrä kaikkea, mitä aikuiset puhuu, mutta kerronta ei ole kuitenkin naivistisen lapsekasta, vaan enemmänkin pikkuvanhaa, joka saakin miettimään, minkä ikäisestä lapsesta onkaan kysymys. 

"- Kas kun tuo isäntä on jäänyt vanhaksipojaksi? kuului Miljan ääni. - Joo. Se on semmoinen hiljainen. Heinät kahisivat. Seisoin rehuladon ulkoseinustalla. Päivän lämpimyyden tähden kehoitti Hilma minua 'menemään ulos kun siellä paistaa noin tavattomasti aurinkoa.' Ja kyllä aurinko paistoikin! Se oli kuumentanut seinänkin, johon nojasin."

Kuinka elävää kerrontaa. Aivan vie ajatukset omaan lapsuuteeni ja auringonpaahtamaan navetanseinään, joten vasten nojailen. Kokin kerronnassa on myös lystikkäitä, omintakeisia sanayhdistelmiä - tavattomasti aurinkoa. Arkista ja kuitenkin lähelle tulevaa ja eläväistä. Sanoilla leikittely on Kokille aivan omaa laatuaan muutenkin, mikä ilmenee  tässäkin tarinassa..Se on sellaista  sanojen merkitysten ja arjen sattumusten oivaltavaa yhdistelmistä.

"...miksi ei hän nai Hilmaa, likkakin olisi reerassa! - Jaa Erja? - Niin tietenkin! Niinhän se näkyy Hilmalle olevan kuin oma vasikka. Passaa ja syöttää sitä ruipeliinia - --- ----

En ole koskaan ennen huomannut, että Hilma ja Kustaa-setä voisivat mennä naimisiin! Mutta että minä olen vasikka ja reerassa ja ruipeliini... Tähän asti olin tuntenut etten pidä Miljasta, mutta nyt minä tiesin sen ihan varmaksi."

Kirja on ilmestynyt viisikymmenluvun alussa. Tarina sijoittuu maaseutuyhteisöön. Eletään maanviljelys ja karjatalousaikaa. Talossa on piikoja ja renkejä, jotka tulevat ja menevät. Yhdestä nuoresta piikatytöstä Erja saa ystävän, jonka kanssa hän pohtii taivasasioita sen jälkeen, kun naapuriin syntynyt pikkutyttö kuolee pian syntymän jälkeen. Hengellisestä aspektistaan huolimatta kirja ei kuitenkaan ole lainkaan saaarnaava. Tarinassa on niin vakavuutta kuin huumoria hyvässä harmoniassa.

Myös tihentyvää jännitystä kirjasta löytyy:

- Katsos, minä olen jo lihonut! Teutori nyökkäsi. Ei hän olisikaan saanut puhuttua kun suu oli niin täynnä. - Tiedätkö mistä se johtuu! Jatkoin. - En ole kenellekään kertonut mutta kerron nyt sinulle, jos vannot ettet sano sitä koskaan ainoallekaan joka hengittää. Sinä et voisi ikinä edes aavistaa mikä minusssa oli...

- Mikä - ?

Vilkaisin ympärilleni: - Minä, ajatteles, minä olin sisältäpäin melkein syöty - .

Tarinan käänne tapahtuu, kun Erjan isä palaa Amerikasta. Antaako anteeksi isälle, joka hylkäsi, vai eikö? Siinä on Erjalla pohtimista. Pienen ihmisen  suuri päätös.

Hieno pieni tarina, jokaon kirjoitettu päiväkirjamuotoon, mutta toimisi ihan yhtä hyvin ilman päiväyksiäkin.

Sinikka Soila: Tuulikki Tuuliainen!

Sinikka Soila
Tuulikki Tuuliainen
Gummerus, 1948
136 s.

Koko suven alkupuolen myrsky kaihtoi Suomen rannikkoja - mutta se olikin vain 'tyyntö myrskyn edellä' , kuten vanha kalastajavaari Tuomo oli ennustanut harmaapartaista päätään pudistellen. Heinäkuun lopulla myrsky puhkesi yllättäen. Koko vuorokauden ajan vihan voimat olivat vallalla merellä, joka näytti liikehtivän pohjamutiaan myöten. Rannalla tuuli raastoi puista oksia ja tupien  katoista päreitä, se tuntui haluavan pyyhkäistä kaiken elämän saarelta ja tehdä siitä aution kallioluodon. Sei kuitenkaan onnistunut aikomuksessaan, ja aamun tullen se väsyi riehumaan, tuli katumapäälle ja puhalsi mustat myrskypilvet pois.

Päiväkirjamuotoon kirjoitettu tarina, joka muistuttaa pieneltä osin Martha Sandwall-Bergströmin Gulla-kirjoja, mutta vain pieneltä osin, löytölapsitarinan osalta. 

Tarinan päähenkilö on Meri Tuulikki Saarikko, joka on löydetty myrskyisenä päivänä pienestä veneestä jossain päin Suomenlahden rannikkoa. Tuulikki alkaa pitää päiväkirjaa 16-vuotiaana, mutta kirjoittaa päiväkirjaansa ensin myös vuodentakaiset tapahtumat, jolloin hän 15.vuotispäivänään saa kuulla kasvatusvanhemmiltaan että hän onkin löytölapsi. 

Tuulikilla on sisko Elsi, joka on viimeisellä luokalla yhteiskoulussa. Elsi tähtää lääkäriksi. On vakaa ja harkitseva luonne. Tuulikki on unelmoiva taiteilijaluonne, joka opiskelee koulun ohessa musiikkia. Tuulikilla on myös ystävä, Irina ulkomailla, joka on palaamassa Suomeen ja aloittamassa opiskelut toisessa koulukaupungissa kuin aiemmin. Tuulikki haluaisi myös vaihtaa koulua samalle paikkakunnalle ja kuinka ollakaan, asiat järjestyvät. Tuulikki ja Elsi saavat täysihoitopaikan Vaahteramajassa, jonka naapuristossa on autio talo. Tämä autio talo näyttelee sittemmin tärkeää roolia Tuulikin elämässä, mutta ennen sitä Tuulikki tutustuu Annikki Nuotioon ja ehtii tapahtua kaikenlaista.

Tuulikki Tuuliaisessa on pientä ennalta-arvattavuutta, mutta ei niin pahasti, että lukuhalut menisivät. Koululaistarina, jossa ei kuitenkaan juuri kuvata koululaiselämää, vaan sitä, mikä tapahtuu koulun ulkopuolella, yksityiselämässä ja ajatuksissa.

Muutamia huomioita:

Päiväkirjan pitäminen on miellyttävä tapa kehittää kirjallista ilmaisukykyä.

Veljeke, outo sana, ilmaisu kun puhutaan veljestä, vaikka tässä vaiheessa Tuulikki jo tiesi, että kyseessä ei ollut oikea verisukulainen, mutta ensilukemalta tämä muoto kuulosti minulle uudelta ja oudolta.

Hirn Eva: Helin Kesä!

Eva Hirn

Helin kesä

WSOY, 1950

155 + 2 s.

Alkulause: 

- Etkö vieläkään ole saanut ainettasi valmiiksi? kysyi Heli Tauno-veljeltään.

Loppulause:

- Eikä maa ole kantanut tällaista tyttöä siitä saakka, sanoi Jori.

Päähenkilö Heli on viimeisen vuoden abiturientti. Eletään 20-luvulla (kirja on ilmestynyt ensimmisen kerran 1927). Kolme ensimmäistä lukua kertova kertovat kirjoituskeväästä, ei kovin syvällisesti, vaan pintaa raapaisten. Sitten neljännessä luvussa siirrytäänkin jo kahden vuoden päähän, jolloin Heli on yliopisto-opiskelija. HÄn opiskelee luonnon-/kasvitiedettä. Isä ei tykkää Helin opiskelusta, hänen mielestään tyttöjen ei tarvitse opiskella samalla lailla kuin poikien. Heli saa kuitenkin opiskella, jos hän hankkii opiskelukuluihin rahat itse. Ja Helihän hankkii. Hän antaa muun muassa yksityistunteja. Nyt on tulossa kesä ja Heli on hankkinut itselleen sisäkön paikan Ahvenamaalta. Se ei kuitenkaan ole yksinkertainen juttu, sillä Heli on hyvästä perheestä, jos ei kovin rikkaasta eikä aatelisesta niin sellaisesta kuitenkin, että ei ole selvää, että menisi sisäköksi. Jonkinlainen herrasväki versus työläiset -asetelma tässä on. Heli menee siis sisäköksi tekeytyen alempisäätyiseksi kuin mitä on.

Perhe, johon Heli menee kuuluu  isä,joka on konsuli,  tämän rouva, kaksi tytärtä, joista vanhempaa, noin kolmikymmpistä neitiä isä on naittamassa jollekin liikemiehelle, nuorempi taas on salaa rakastunut perheen autonkuljettajaan, joka pyytää Heliltä tunteja, koska haluaa sivistää itseään tullakseen tytön arvoiseksi. Lisäksi on poika.Sitten on palvelusväkeä, erityisesti Aliina, joka kieltää Heliä "heittämästä lampaansilmiä" Svenssonia (autonkuljettaja) kohti. Helillä ei ole aikomustkaaan tehdä sellaista.

Perhe on vähän riitaista porukkaa. Perheen poika huomaa heti, että Heli ei ole oikein sitä, mitä hän esittää, mutta ei paljasta tätä. 

Heli keräilee harvinaisia kasveja työn touhussa. Paikalle saapuu myös tohtori Jori Reini, joka on myös kiinnostunut kasveista ja erityiseseti Helistä. Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu ja lopulta riidat selviää ja hieman vetelysmäinen poikaksin saa ainakin hieman ryhtiä itseensä.

Outoja sanoja:

Fanerogaami ja kryptgaami

Tämä kirja oli kyllä ihan hauska ja omintakeinen, persoonallinen tyttökirja, vaikka onhan tässä näitä tuttuja teemoja. Tuleepa mieleeni jopa L.M.Montgomeryn Anna-sarjakin, sillä kirjassa on Helin tyttöystävä Eila, joka on hieno ja kaunis ja ihokin kuin valkoista lanellia. Eila on rakastunut saklaisiin kaksosiin, jotka ovata tulleet polkupyöräliikeasioissa Suomeen. HÄn ei vain osaa päättää kumpi heistä on se oikea. Lopulta hän ei päädy kumpaakaan, vaan nolaa iitsensä pahasti kummankin kosiessa häntä eräissä naamiaisissa. Nolaaminen ei ole tuttu Montgomeryltä, mutta yhdessä Anna-kirjassa oli se tyttö, jolla oli kaksi ihailijaa, joista hän ei osannut päättää, kumman ottaa ja lopulta hän ei ottanut kumpaakaan. Muuten tässä ei ole juurikaan montgomeryläisyyttä. Muutamia kirjallisuusviitteitä teoksesta löytyy kasvien ja erityisesti orkideoiden lisäksi.

----
Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaaste kohta 21: Kirjassa liikutaan vesillä

Miia Kontro: Portilla - Suomalaisia kuolemanrajakokemuksia!

Miia Kontro
Portilla
Suomalaisia kuolemanrajakokemuksia
Atena, 2018
223 s.

Näin leveän portin ja kapean portin. Menin kapeammasta portista ja siitä se tunneli alkoi. Ihana, sinertävä ikuisuuden tunneli, jonka päässä loisti kirkas valo.

Miia Kontro on kirjoittanut kirjan, tehnyt tutkimusta suomalaisten kuolemanrajakokemuksista. Onko kyse hallusinaatioista, happivajeesta, kuoleman rajalla käynnistä vai kenties unista? Kokemukset ovat hyvin yksilöllisiä. Kontron kirja on hyvin mielenkiintoinen. Kaikkia yhdistää jokin selittämätön, läsnäolo jossain muussa kuin tässä lihallisessa ruumiissa oleminen. Monissa on ollut kyse sairauskohtauksesta. Joillekin kokemus on vaikuttanut hengellisen heräämisen, toisilla se ei ole vaikuttanut samalla lailla. Kaikille kertomuksille on kuitenkin yhteistä: näistä ei halua puhua kenen kanssa tahansa, ei näitä ymmärretä, pidetään höpsönä.

Paitsi kuolemanrajakokemuksia, kirjassa oli muutamia mielenkiintoisia detaljeja.  Esimeriksi sana löyly. Sehän on suomalaisille tuttu saunasta. Kontron mukaan "suomalais-ugrilaisten kansojen keskuudessa käsitys ihmisen olemuksesta oli pitkälle kehittynyt: fyysisen ruumiin lisäksi ihmisessä ajateltiin olevan ruumissielu löyly ja vapaasielu itse. Ruumisielu oli yhteydessä fyysiseen ruumiiseen. Viimeisen henkäyksen myötä ruumissielu hävisi, mutta vapaasielu sen sijaan siirtyi ruumiin kuoltua kuolleiden valtakuntaan odottamaan, kunnes joku suvun lapsista nimettäisiin hänen mukaansa. Vapaasielu ei kuitenkaan kiertänyt loputtomasti, vaan katosi vainajan muiston unohtuessa.

Jaa jaa.Mitähän tästä ajattelisi. Menee vähän yli minun uskoni. Kirja oli toki mielenkiintoinen, vaikka en kaikkea allekirjoitakaan.

Eleonor H. Porter: Kadonnut tyttö!

Eleonor H. Porter

Kadonnut tyttö

K.J.Gummerus Oy, 1924

Alkuperäisteos ?

Suomentaja ?

125 s.

Eleonor H. Porterin iloinen tyttö, eli tarina orvosta Pollyannasta on varmaankin hänen tunnetuimpia teoksiaan. Itse olen lukenut Porterilta myös aikuisten romaanin Rakkaus ratkaisee. Kuinka yllätyinkään, kun löysin tämän vanhan ennestään tuntemattoman tyttökirjan, josta en ollut kuullutkaan. 

Kadonnut tyttö alkaa New Yorkin keskusrasemalta

Pitkä pohjoisesta tuleva juna höyrysi Isolle Keskusasemalle seisahtuen äkillisesti nytkähtäen. Eletään joko 1800-luvun lopulla tai mahdollisesti 1900-luvun alkuvuosikymmentä. New Yorkin asemalla junasta astuu nuori äiti 5-vuotiaan tyttärensä Margaretan kanssa. Margareta on sievä, hyvin kasvatettu, pikkuvanha neiti. Äiti, joka on leski sanoo tyttärelleen, että hän tatoisi käydä tuolla vastapäisessä liikkeessä, mutta ei tahtoisi ottaa tytärtä mukaansa. - Odota sinä tässä sohvalla sen aikaa, minä en viivy kauaaa. Margareta jää kiltisti odottamaan. Sitten käy niin, että äiti ollessaan paluumatkalla asemalle jää hevosvaunujen alle ja loukkaantuu vakavasti. Loukkaantumisen näkee pieni poika, joka ei tunne tunnontuskia viedessään naisen kadulle tipahtaneen käsilaukun ja siellä olevat rahat. 

Ja Margareta odottaa ja odottaa, saa ihmisilltä kummastuneita katseita, johon vastaa, että hän odottaaä äitiään. Sitten Margareta lähtee sohvalta äitiä vastaan, hän eksyy kadulla ja lähtee kävelemään väärään suuntaan ja tapaa tuon pikkupojan. Poika ohjaa Margaretan takaisin asemalle, tajuaa, että kyse on loukkaantuneen naisen tytöstä ja vie tytön sitten omaan kotiinsa. Pojan äiti yrittää pitää tytöstä huolta, mutta pojan isä puolestaan on juomari. Tämä vie Margaretan hienot vaatteet panttikonttoriin ja Margareta viedään miehen tutulle ompelemaan nappeja vaatteisiin. 

Kadonnut tyttö on pieni vakava, mutta myös herttainen tyttökrija New Yorkin katulapsista reilut sata vuotta sitten. Margaretasta tulee erinäisten vaiheiden jälkeen Katu-Maggie. Hän kantaa kuitenkin kaiken aikaa mukanaan nenäliinaa, johon on kirjailtu hänen ninensä Margareta Kendal. Vaikka Margaretan muistot haalistuvat vuosien mittaan, hän muistaa, että hänen oikea nimensä on Margareta Kendal.

Kuinka Margaretan käy ja kuinka kävi äidin. Pollyanna-tarinan mukaan tarinalla on onnellinen loppu, vaikka tämä tarina on kyllä karumpi kuin Pollyanna.

Mielenkiintoinen löytö nettiantkivariaattia tutkiessa. Näköjään sitä ei voi koskaan tietää, mitä yllättävää ja hauskaa sieltä voikaan löytää.

...
Pieni Helmet -lukuhaaste kohta 12: Lue kirja, joka kertoo paikasta, jossa et ole käynyt

Armas J. Pulla. Jeanne D'Arc neitsytsoturi!

Armas J. Pulla

Jeanne D'Arc neitsytsoturi

Gummerus, 1938

108 s.

Minulla on kaksi Meidän Herramme antamaa tehtävää. Toinen on pelastaa Orlean's, toinen johtaa kuningas kruunattavaksi Reimssiin. - Jeanne.

Jeanne D'Arc- Orleanssin neitsyt on yski kiehtovimmista historian henkilöistä. Olen aiemmin lukenut hänen haastatteludokumentteihinsa perustuneen Mark Twainin teoksen. Armas J. Pullan teos lähestyy aihetta hieman erilaisin näkemyksin. Siinä, missä Twain korosti Jeannen puhdasta mieltä, Pullan lähestymistapa on inhimillisempi. Pullan Jeanne on sotaisampi kuin Twainin. Molemmissa teoksissa tuodaan esiin Jeanneen liittyvät legendamaiset ja historialliset piirteet.

Ehkäpä tyttö puhui totta. Kirkkoherra Fournier oli ottanut selvää asioista ja saanut kuulla paljon Jeannen hurskaudesta ja viisaudesta. Tytön syntyessä oli koko kylä joutunut kummallisen hurmion valtaan. Tuuli oli tuoksunut maidolta. Ja kukot olivat kiekuneet kaksi tuntia yhteen menoon. Muutakin merkillistä oli tapahtunut. Tottahan tuollainen tiesi ja ennusti jotaikin. 

Siinä, missä Twain näki Jeannen pyhimksenä, korosti hänen puhdasta mieltään, Pulla lähestyy Jeanne sotapäällikkönä. Pullan Jeanne on taistelununhaluisempi, sotaisampi kuin Twainin.

- Ah, ranskalaisten veri vuotaa, ja siitä ei ole ilmoitettu minulle! huusi hän vihastuneena. - Aseeni, lippuni, hevoseni - nopeasti.

vaikuttaa siltä, että Twainille Jeanne oli pyhimys, mutta Pullalle vähän tavallisempi lihaa ja verta oleva, vääriäkin päätöksiä tehnyt hahmo. Pulla tarkastelee asioita nykyisyyydestä historiaan päin, Twain historiasta nykyisyyteen päin. Ero tulee esille siinä, miten kirjailijat näkevät Kuningas Kaarlen, jota Jeanne piti ranskan oikeutettuna hallitsijana. Kaarle ei suostunut kaikkiin Jeannen pyyntöihin, esimerkiksi Pariisin valloittamiseen. Pulla näkee tulevien historiantapahtumien valossa, että Kaarle näki jotain, mitä Jeanne ei. 

Jeanne D'Arcin kohtalo on julma. Oli hän sitten pyhimys tai ei. Pullan teos korostaa Jeannea Ranskan isänmaallisuuden symbolina. Sanotaan, että Jeannen rovion savuavista jäännöksistä olisi löytynyt Jeannen palamaton sydän. Mene ja tiedä. Jeanneen liittyy totta ja tarua - kiehtovaa joka tapauksessa. Jeannen alkuperäiset kuulustelupöytäkirjat ovat ilmestyneet hiljattain suomenkielisenä. Tekisipä seuraavaksi mieleni tutustua tähän Polttoroviolla-teokseen.

Sari Näre: Helsinki veressä. Naiset, lapset ja nuoret vuoden 1918 sodassa!

Sari Näre
Helsinki veressä
Naiset, lapset ja nuoret vuoden 1918 sodassa
Tammi, 2018
-391 s.

Sisäsllissotatutkimus, jossa nostetaan esille tähän mennessä vähälle huomiolle jäänyt Helsinki-aspekti. 

Minua tämä kirja kiinnosti sikäli, että sukututkimuksen yhteydessä olen yrittänyt saada valoa erään sukuhaarani vaiheisiin sisällissodan aikoina. Perhe, kun nimenomaan oli helsinkiläinen. Odotin tältä kirjatla enemmän henkilökuvauksia, ihmiskohtaloita, joita toki joitakin olikin. Sukututkimusongelmaani tämä tosin ei antanut muuta, kuin erään kirjavinkin, johon voisin tutustua, jos jossain vaiheessa sen käsiini saisin. 

Tietoteoksena ja tutkimuksellisesta otteestaan huolimatta teos oli vavahduttava kuvaus tapahtumista sata vuotta sitten. Tapahtumista, joiden ei toivoisi toistuvan ja joista toivoisi, että kumpa olisi käynyt toisin eikä tätä verenvuodatusta olisi tapahtunutkaan. 

Katsellaan vain tuota tulipalon punaista hehkua, sehän on suorastaan kammottavan kaunista. Kuvitellaan, että tämä on unta ja huomenna heräämme omassa sängyssämme.

---
Tällä mukana Ompun 1918 luhaasteessa.

Ursa Aspegren: Sininen seikkailu!

Ursa Aspegren
Sininen seikkailu
Karisto, 1958
209 s.

Mitä! Ellu kääntyi pohjapaperi kädessään, ja pulpetinkansi sulkeutui pamahtaen kuin koiranpommi. - Ettenkö selviydy! Hän katsoi Carsteniusta tiukasti.

Ellu heikurainen, jota Cartenius kutsuu Eroliinaksi, syynä Ellun nimenhuudossa käynyt sattumus, jossa hän oli sanonut nimekseen Heloisa Kallen Eroliina kun olisi pitänyt sanoa  Heloisa Ellen Karoliina. Sattumus oli ilmeisen tahaton, mutta opettaja ei ehkä ollut aivan varma, oliko se tahaton vai ilkikurinen lapsus.

Ursa Aspegrenin Sininen seikkailu on erikoinen nuortenkirja ollakseen tyttökirja. No, tavanomaista on toki se, että kyseessä on koululaiskertomus. Eletään viisikymmenlukua ja Ellu on yksi monista yhteislyseolaisista, jotka odottavat kesälomaa Ellun parhaat ystävät ovat Maija Boman ja Inkku, eli Inkeri Kataja. Yhdessä heidän kanssaan hänen tarkoituksensa on lähteä kesän aikana moottoriveneellä merelle.

Sinä iltana he olivat puhuneet kaikenlaista. Tulevaisuudesta ja muusta. Ellu tietenkin Firenzestä ja Roomasta, jonne Tekla oli luvannut matkan sitten kun - . Inkku oli sanonut, ettei hän oikeastaan tietänyt mitä aikoi, sitten. Ooh, sinä menet naimisiin, tietenkin! Maija oli ehättänyt. Jonkun kuuluisan muusikon kanssa. Niin - ellet itse aio? Sinähän voisit pyrkiä Sibelius-Akatemiaan, koulun paras pianisti. - Ei, en minä musiikkia ole ajatellut - sillä tavalla. Eihän musiikilla elä, ellei sitä itse ryhdy litistämään. Ja naimisiin, voi ei! Elämässäon niin paljon ihania mahdollisuuksia! Inkku oli tuijottanut häikäistyneenä mustaa ikkunaruutua, jonka takana vesi läiski. - Esimerkiksi mitä? Maija oli katssonut häntä pitkään, kummissaan. - No, esimerkiksi ... lähetystyö. Olen ajatellut hiukan teol -

- Lähetyss - ! Afrikkaanko? Maija oli ollut aivan tyrmistynyt. - Tai jonnekin toisaalle. Intiaan - tai. En tiedä. Inkku oli ravistanut vaaleaa päätään. Katsokaas elämähn on oikeastaan paljon ihanampaa kuin mitä siitä yleensä tehdään. Se on äärettömän paljon s u u r e m p i asia kuin mitä oikeastaan on lupa ajatellakaan.

Tässä vaiheessa Ellun nyrkki oli jymähtänyt pöytään. - Paukku ja pöläys, Inkku Kataja, kun sinä sanoit keskelle otsaa! Elämä, se on niin jymy juttu että - hah-haa! Hän oli siepannut algebran ja kirkkohistorian ja alkanut paukuttaa niitä päänsä päällä ja tanssia hurjaa hyppyä ympäri huonetta. - Sitähän-minä-olen-ainah-yrittänyt-sanoah että elämäh on jymy juttuu - ! hän oli laulanut tangon säveltä, laulanut ja loikannut. Yhtäkkiiä hän oli paiskannut kirjat pöydälle: - Tytöt, elämä on seikkailu! hän oli puhunut matalalla äänellä, kiihkein silmin, suu totisella töttteröllä. - Se on suuri seikkailu eikä siitä saa tehdä töskää!

Ellu on aikoinaan asunut Carteniuksen eli Kaarle Juhani Carleniuksen naapurissa. Heillä on eräänlainen viha-rakkaussuhde. Toinen poika, joka tarinassa esiintyy on Veka, eli Veikko Antero Aaltonen, Carteniuksen kaveri, jotka myös lähtevät vesille. 

Ellu on kaikkea muuta kuin perustyttö. Hän on käynyt sorsametsällä kerran, mutta se  kerta riitti. Toisen kerran hän täytti isänsä hylsyt perunajauhoilla, niin että pöllähdys vain kävi, kun tämä kavereineen oli sorsametsällä. Ellu ei ole kuitenkaan ole kaino eikä tyttömäisen sääliväinen. Hän on taiteellinen, tykkää savenvalannasta, lukee varmasti paljon ja ideoita hänellä riittää. Oikeastaan hän on täydellinen poikatyttö, vaikka hänestä onkin upeampaa katsella sorsien siivensulkien väriloistoa elävissä kuin kuolleissa sorsissa.

Sulkien vasemman silmänsä Ellu katsoa tiirotti nenänvartaan. - jussi... jaa-a, kelpaa sitä ihmisen olla jussi. Minä sen tiedän, joka olen kaksitoista vuotta ollut jussina. Niin kauan kun ei jussia ollut, oltiin jussina, käytiin isän kanssa kalassa ja metsällä ja - , jeh! Ellu ojentautui niin että vanha korituoli rouskui: se on jotakin se!  Joka on päivänkään ollut jussina, ei hevin rupea maijaksi. Niin se on , Miaja. Aah, saa ajatella honkien huminaa eikä koskaan kurisevia vatsoja! tra-alla-tralla-tumppapump! hän paukutti kengänkorkoja permantoon ja työnnälsi pikkuleipävadin Maijalle. - pliis. - Kii-ojoj-tos! Maija kikatti. Siksikö sinä olet sellainen? Millainen? Ellu katsoi Maijaa kulmiensa alta, hiukan karsaasti. - No, tuommoinen, tarkoitan semmoinen mimmoinen. -

Kirjassa on monia epätyypillisyyksiä ja raikkaita ilmaisuja. Eletään aikana, jolloin kodeissa oli vielä talousapulaisia, ainakin paremmissa ja rikkaammissa. Niitä vain alkoi olla vaikea saada. Rouva Heikurainenkin, monen lapsen äiti yritti sellaista saada, mutta vaikeaa tuntui olevan, kunnes hän keksi ilmoittaa: hyvän palkan lisäksi puolitusinaa kultasaumaisia nailoneita. Ja se tepsi, neljä riuskaa tyttöä tuli heti kohta hakemaan paikkaa. Nailonit olivat miehen messutuomisia eikä rouva Heikurainen itse niitä oikein arvostanut, mutta kotiapulasiongelman ne ratkaisi.

Mielenkiintoista oli myös ilmaisu, että niiaaminen farmareissa on mahdotonta. Yritin nähdä sen silmissäni: Tytön niiamassa farmarihousut jalassa ja kyllähän se auttamatta kuulosti täysin koomisen mahdotttomalta, typerältä. 

Kaikkein erikoisinta tyttökirjamateriaalia on kuitenkin Maijan järkyttävä näky moottoriveneretkellä, näky, jota Ellu väittää uppotukiksi (itse sitä näkemättä), mutta ei se uppotukki ollutkaan ja pian poliisit vierailevat tyttöjen kalamajalla.  Seikkailua Ellu on toivonut ja seikkailu noista muutamista kesäviikoista tuleekin, mutta sellainen seikkailu, jota he eivät aivan osanneet odottaa. 

Muutama  pieni yksityiskohta, jotka muikistivat suuta mukavasti.

Mosse, koska on nuortenkirjassa mainittu autoa, jonka merkkinä on mosse. Mosse tuntui mukavalta, sillä omaan lapsuuteeni se kuului hyvin vahvasti.

Genotyyppi. Geeneistä ei taidettu juurikaan puhua 50-luvulla.

Muutama kuvaava lausahdus:

Pelko alkoi tihkua hänen suoniinsa kuin kylmä vesi.

Toistensa näköiset kuin silmäpari

---
EDIT:  Kirjan tyyliseikoista on Matti Punttila kirjoittanut aikoinaan perusteellisen selonteon Virittäjä-lehdessä.

Stina Lindeberg: Inkeri!

Stina Lindeberg
Inkeri
Otava, 1947
194 s.

Suomentanut Helmi Krohn
Kansikuva: E. Mether-Borgström

Rehtorin oli hyvä sanoa siten, tuumi Inkeri, kun hän pysähtyi luokan oven taakse sydämen ankarasti tykyttäessä. Hän oli tuntenut suurta kevennystä, kun rehtori sanoi uskovansa hänen vakuutukseensa, mutta jälkeenpäin tuntui jälleen jomottavaa kipua rinnassa. Mitä hyötyä oli siitä, vaikka rehtori luottikin häneen, jos kaikki muut luulivat häntä varkaaksi! Mutta avatessaan oven hän tunsi helpostusta. Luokkahuone oli pimeä. Vain skioptikonkoneesta virtasi leveä valojuva valkealle kankaalle.

Inkeri on 14-vuotias, juuri muuttanut toiselle paikkakunnalle ja vaihtanut koulua. Äiti on mennyt uuteen avioon leskeytensä jälkeen. Asessori Berg, jota Inkeri ei suostu kutsumaan asessoria isäksi vaan kutsuu tätä Erkki-sedäksi. Asessorin ja Inkerin välit ovat hankauksessa ja Inkeristä tuntuu, että äitikään ei enää välitä hänestä samalla lailla kuin ennen. Inkeri kokee olonsa yksinäiseksi ja hylätyksi.

Eikä hänellä ole isää eikä rahaa eikä yhtään mitään! Toverit kerääntyivät Sonjan ympärille. Äkkiä hän oli muuttunut kiintoisaksi. Puhtuttiin, selitettiin ja näytettiin. Mutta kaiken takana väijyi uteliaisuus kuin petoeläin.

Sonja on tanskan juutalainen pakolainen. Rehtorin ajatus Sonjasta on "hieman hallanpanema, mutta ehkä hän siitä tointuu". Sonja on pari vuotta vanhempi kuin Inkeri, mutta kielivaikeuksien takia hänet laitetaan ensin samalle luokalle kuin Inkeri. Sonjasta ja Inkeristä tulee ystäviä.Ystävyys uhkaa kuitenkin kariutua, kun Inkeri kutsutaan hienostoperheeseen juhlavieraaksi yhden vieraan tulon peruuntuessa, ja koska perheen tytär haluaa tasaparit tyttöjä ja poikia. Isäntäperheen tyttären alkaessa puhuessa Sonjasta 'juutalaiskakarana' Inkeri häpäisee itsensä huutamalla vastalauseen ja ryntäämällä tiehensä. Sonjakin, kun kuulee tapauksesta on harmissaan. Hän ei haluaisi että hänen juutalaisuudesta tehtäisiin numeroa.

Kaikki muuttuu, kun Inkeri lähtee asessorin kanssa kahdestaan Ulvarydiin. Inkeri alkaa nähdä asessorin toisin silmin, tämäkin on joskus ollut hänen ikäisensä nuori.

Ei yhtään hassumpi tyttökirja. Koulumiljöö, nuoruuden kasvukivut ja perhedydamiikka - siinä tämän teoksen vahvoja teemoja.

Tämä teos  on saanut 1. palkinnon kustannusliike Raben & Sjögren järjestämässä ruotsalaisessa tyttöromaanikiilpailussa vuonna 1944.
---
Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaaste kohta 57: lue kirja, joka on suunnattu nuorille.