Ursa Aspegren: Sininen seikkailu!

Ursa Aspegren
Sininen seikkailu
Karisto, 1958
209 s.

Mitä! Ellu kääntyi pohjapaperi kädessään, ja pulpetinkansi sulkeutui pamahtaen kuin koiranpommi. - Ettenkö selviydy! Hän katsoi Carsteniusta tiukasti.

Ellu heikurainen, jota Cartenius kutsuu Eroliinaksi, syynä Ellun nimenhuudossa käynyt sattumus, jossa hän oli sanonut nimekseen Heloisa Kallen Eroliina kun olisi pitänyt sanoa  Heloisa Ellen Karoliina. Sattumus oli ilmeisen tahaton, mutta opettaja ei ehkä ollut aivan varma, oliko se tahaton vai ilkikurinen lapsus.

Ursa Aspegrenin Sininen seikkailu on erikoinen nuortenkirja ollakseen tyttökirja. No, tavanomaista on toki se, että kyseessä on koululaiskertomus. Eletään viisikymmenlukua ja Ellu on yksi monista yhteislyseolaisista, jotka odottavat kesälomaa Ellun parhaat ystävät ovat Maija Boman ja Inkku, eli Inkeri Kataja. Yhdessä heidän kanssaan hänen tarkoituksensa on lähteä kesän aikana moottoriveneellä merelle.

Sinä iltana he olivat puhuneet kaikenlaista. Tulevaisuudesta ja muusta. Ellu tietenkin Firenzestä ja Roomasta, jonne Tekla oli luvannut matkan sitten kun - . Inkku oli sanonut, ettei hän oikeastaan tietänyt mitä aikoi, sitten. Ooh, sinä menet naimisiin, tietenkin! Maija oli ehättänyt. Jonkun kuuluisan muusikon kanssa. Niin - ellet itse aio? Sinähän voisit pyrkiä Sibelius-Akatemiaan, koulun paras pianisti. - Ei, en minä musiikkia ole ajatellut - sillä tavalla. Eihän musiikilla elä, ellei sitä itse ryhdy litistämään. Ja naimisiin, voi ei! Elämässäon niin paljon ihania mahdollisuuksia! Inkku oli tuijottanut häikäistyneenä mustaa ikkunaruutua, jonka takana vesi läiski. - Esimerkiksi mitä? Maija oli katssonut häntä pitkään, kummissaan. - No, esimerkiksi ... lähetystyö. Olen ajatellut hiukan teol -

- Lähetyss - ! Afrikkaanko? Maija oli ollut aivan tyrmistynyt. - Tai jonnekin toisaalle. Intiaan - tai. En tiedä. Inkku oli ravistanut vaaleaa päätään. Katsokaas elämähn on oikeastaan paljon ihanampaa kuin mitä siitä yleensä tehdään. Se on äärettömän paljon s u u r e m p i asia kuin mitä oikeastaan on lupa ajatellakaan.

Tässä vaiheessa Ellun nyrkki oli jymähtänyt pöytään. - Paukku ja pöläys, Inkku Kataja, kun sinä sanoit keskelle otsaa! Elämä, se on niin jymy juttu että - hah-haa! Hän oli siepannut algebran ja kirkkohistorian ja alkanut paukuttaa niitä päänsä päällä ja tanssia hurjaa hyppyä ympäri huonetta. - Sitähän-minä-olen-ainah-yrittänyt-sanoah että elämäh on jymy juttuu - ! hän oli laulanut tangon säveltä, laulanut ja loikannut. Yhtäkkiiä hän oli paiskannut kirjat pöydälle: - Tytöt, elämä on seikkailu! hän oli puhunut matalalla äänellä, kiihkein silmin, suu totisella töttteröllä. - Se on suuri seikkailu eikä siitä saa tehdä töskää!

Ellu on aikoinaan asunut Carteniuksen eli Kaarle Juhani Carleniuksen naapurissa. Heillä on eräänlainen viha-rakkaussuhde. Toinen poika, joka tarinassa esiintyy on Veka, eli Veikko Antero Aaltonen, Carteniuksen kaveri, jotka myös lähtevät vesille. 

Ellu on kaikkea muuta kuin perustyttö. Hän on käynyt sorsametsällä kerran, mutta se  kerta riitti. Toisen kerran hän täytti isänsä hylsyt perunajauhoilla, niin että pöllähdys vain kävi, kun tämä kavereineen oli sorsametsällä. Ellu ei ole kuitenkaan ole kaino eikä tyttömäisen sääliväinen. Hän on taiteellinen, tykkää savenvalannasta, lukee varmasti paljon ja ideoita hänellä riittää. Oikeastaan hän on täydellinen poikatyttö, vaikka hänestä onkin upeampaa katsella sorsien siivensulkien väriloistoa elävissä kuin kuolleissa sorsissa.

Sulkien vasemman silmänsä Ellu katsoa tiirotti nenänvartaan. - jussi... jaa-a, kelpaa sitä ihmisen olla jussi. Minä sen tiedän, joka olen kaksitoista vuotta ollut jussina. Niin kauan kun ei jussia ollut, oltiin jussina, käytiin isän kanssa kalassa ja metsällä ja - , jeh! Ellu ojentautui niin että vanha korituoli rouskui: se on jotakin se!  Joka on päivänkään ollut jussina, ei hevin rupea maijaksi. Niin se on , Miaja. Aah, saa ajatella honkien huminaa eikä koskaan kurisevia vatsoja! tra-alla-tralla-tumppapump! hän paukutti kengänkorkoja permantoon ja työnnälsi pikkuleipävadin Maijalle. - pliis. - Kii-ojoj-tos! Maija kikatti. Siksikö sinä olet sellainen? Millainen? Ellu katsoi Maijaa kulmiensa alta, hiukan karsaasti. - No, tuommoinen, tarkoitan semmoinen mimmoinen. -

Kirjassa on monia epätyypillisyyksiä ja raikkaita ilmaisuja. Eletään aikana, jolloin kodeissa oli vielä talousapulaisia, ainakin paremmissa ja rikkaammissa. Niitä vain alkoi olla vaikea saada. Rouva Heikurainenkin, monen lapsen äiti yritti sellaista saada, mutta vaikeaa tuntui olevan, kunnes hän keksi ilmoittaa: hyvän palkan lisäksi puolitusinaa kultasaumaisia nailoneita. Ja se tepsi, neljä riuskaa tyttöä tuli heti kohta hakemaan paikkaa. Nailonit olivat miehen messutuomisia eikä rouva Heikurainen itse niitä oikein arvostanut, mutta kotiapulasiongelman ne ratkaisi.

Mielenkiintoista oli myös ilmaisu, että niiaaminen farmareissa on mahdotonta. Yritin nähdä sen silmissäni: Tytön niiamassa farmarihousut jalassa ja kyllähän se auttamatta kuulosti täysin koomisen mahdotttomalta, typerältä. 

Kaikkein erikoisinta tyttökirjamateriaalia on kuitenkin Maijan järkyttävä näky moottoriveneretkellä, näky, jota Ellu väittää uppotukiksi (itse sitä näkemättä), mutta ei se uppotukki ollutkaan ja pian poliisit vierailevat tyttöjen kalamajalla.  Seikkailua Ellu on toivonut ja seikkailu noista muutamista kesäviikoista tuleekin, mutta sellainen seikkailu, jota he eivät aivan osanneet odottaa. 

Muutama  pieni yksityiskohta, jotka muikistivat suuta mukavasti.

Mosse, koska on nuortenkirjassa mainittu autoa, jonka merkkinä on mosse. Mosse tuntui mukavalta, sillä omaan lapsuuteeni se kuului hyvin vahvasti.

Genotyyppi. Geeneistä ei taidettu juurikaan puhua 50-luvulla.

Muutama kuvaava lausahdus:

Pelko alkoi tihkua hänen suoniinsa kuin kylmä vesi.

Toistensa näköiset kuin silmäpari

---
EDIT:  Kirjan tyyliseikoista on Matti Punttila kirjoittanut aikoinaan perusteellisen selonteon Virittäjä-lehdessä.