Aino Kallas: Valitut teokset 1 - Valkea laiva!

Aino Kallas
Va.litut teokset I
Valkea laiva
Otava, 1938
192 s,

Teos sisältää T. Vaaskiven kirjailijakuvauksen lisäksi novvellit Tarina nuoresta Odelesta ja   pitaalisesta, Gerdruta Carponai, Pyhän joen kosto, Imant ja hänen äitinsä, yksi kaikkien edestä sekä Lasnamäen valkea laiva.

Novellit ovat kerronnaltaan taattua Aino Kallasta, jos ne eivät kohta saavutakaan samanlaisia korkeuksia kuin aiemmin lukemani novellit Reigin pappi ja Barbara von Tisenhusen. Novelleja yhdistää kuitenkin historiallinen athmosfääri ja  haikeus. Tarinat eivät ole iloisia tai auringonpaisteisia, päinvastoin näissä tarinoissa on syvää surua ja kohtalokkuutta.

Tarina nuoresta Odelesta kertoo nuoresta äidistä ja spitaalisesta. Tarinassa on legendamaisia sävyjä, mutta se loppuu jännästi eikä loppu ihan kerralla minulle auennut. Ehkä siinä kuvastui jokin arjen ja unelmien ristiriita, joka estää olemasta täysin tyyyväinen ja onnellinen vailla huolia ja pelkoja. 

Gerdruta Carponai kertoo tytöstä, joka jää yksin eloon, kyläläistensä kuollessa ruttoon ja kuinka hän sitten kuljeksittuaan tapaa toisen selvinneen ja kuinka koko maailmassa "ei ollut muita kuin he kaksi"

"Mutta tämä yö oli valkia, sillä valo viipyi mailla vielä auringon alettuakin, ja niituilta tuli kukkanunnujen tuoksu."

Kallaksen vanha ja arkaainen ilmaisu on kauneimmillaan syvälle käyvää ja ilahduttavaa. Eihän kukaan tosin näin puhu eikä kirjoita enää, mutta juuri siksi että se on niin erilaista ja runollista se puhuttelee.

Pyhän Joen kosto on tarinoista kaikkein pisin. Se kertoo miehestä, joka saapuu rakentamaan myllyä Vohandu-joelle. Joelle, jota kyläläiset pitävät pyhänä. Mylly valmistuu ja sen rakentajan Adam Dörffen mielen jokeen rakentama pato paisuttaa. Tarinassa on taikauskon sävyttämiä virtauksia, mutta niiden vastavoimana on maallinen valta ja Jumalan lait, jotka ovat ihmiseltä salatut.

"Vaan ihmisen henki, joka toukkana maisen elämäsi ajan niinkuin laudan likistyksissä tongit, mistä tiedät sinä? Taidatkos valtamerien kuljut kuivaksi laskea ja sen loukkaat tutkiskella? Taidatkos maankuoren niinkuin napakairalla puhki porata ja sen nieluun kuristaa? ..."

Kallaksen teksti lähentelee tässä Jobin kirjan syvyyksiä. Pyhän joen kosto sijoittuu 1600-luvulle ja Liivinmaalle.

Imant ja hänen äitinsä on tarina 1300-l uvulta. Mare, jolla on ollut kuusi poikaa, joita kaikkia oli tuho kohdannut, paitsi yhtä, joka vietiin luostariin kaipaa vielä saada yhden pojan vanhoilla päivillään. Ja tapahtuukin kuin saduissa ainakin.

"Vaan yhtenä varhaissuven ehtoona Mare seisoi mökkinsä kynnyksellä, ja hänelle näkyi, niin kuin olisi hänen päänsä päällä taivaan kansi äkkiä auennut, ja pitkä ja tulinen piirto kulki idästä länteen. Ja katso! keskelle humalatarhaa putosi taivaasta kullainen kerä, niinkuin olisi itse auringon ahjosta seäen singahtanut." 

Mutta ei Maren käsiin mitään tarttunut hänen kahmaistessaan, mutta Mare, jolle "kristillisyys oli ohut kuin ohraleivän kuori" taikauskoisessa mielessään piti tätä luapauksena pojasta, jonka hän saisi ja joka olisi saava erinomaisia aikaan.Niin saavat Mare ja Valdeko pojan, joka kasvaa kuin ilvespentu ja Mare, pakana, ohjaa tämän pakanan tavoille ja esi-isien uroteoilla tämän mieltä ohjailee. Niin alkaa poika Imant kaivata urotekoihin ja kun Sakalamaan rahvas  alkaa kapinoida Ordolinnan väkeä  vastaan on poika Imant ensimäisenä menossa taistoon. Mare-äiti haluaa kuitenkin pelastaa poikansa, ja ilmiantaa rahvaan juonet. Tarina on synkkä ja surkea, mutta siinä on vahvana "synnyttäjän murhe sikiönsä takia raskaampi kiviriippaa", eli äidinrakkauden merkitys.

Yksi kaikkien edestä on lyhyt tarina kalastajasta, joka sairastuu spitaaliin ja mitä kyläläiset päättävät hänen kohdallaan tehdä.

Lasnamäen valkea laiva on  kertomus uskonnollisesta joukkoliikkeestä, joka pohjautuu todelliseen tapahtumaan, jossa joukko talonpoikaisväestöä leiriytyi Tallinan lähelle järvenrantaniitylle odottamaan valkeaa laivaa, joka veisi heidät "Kaanaan maahan".Heihin liittyy Kallaksen tarinassa Maie Merits, joka jättää kauppiasmiehensä ja kaksi lastaan ollakseen "ei kukaan, ilman nimeä ja kotia". 

Kaiken kaikkiaan pakanuuden ja kristinuskon ristiaallokossa nämä tarinat lukijaansa kuljettavat, ihmismielen syvyyksistä jotain tärkeää ja merkityksellistä ammentavat ja jakavat.