Aira Kokki: Ankkurin salaisuus!

Aira Kokki

Ankkurin salaisuus

WSOY, 1964

113 + 1 s.

Kansikuvitus: Aimo Virtasalo

”Eräänä hohtavan helteisenä päivänä Topi näki Alin ensimmäisen kerran Turusen kioskin kohdalla.” Näin alkaa Aira Kokin sekä tytöille että pojille suunnattu lastenkirja. Paitsi Alia, joka asuu Mikko Kellerin luona Topi tutustuu toiseenkin vieraaseen poikaan – Kariin. Kari onkin vähän erikoinen tapaus, voittaa Topin tappelussa tuosta noin yksinkertaisella heittotekniikalla, mitä Topi ei voi ollenkaan ymmärtää ja Alinkin, joka sentään on melkoinen kaveri. Erinäisissä seikoissa Kari vaikuttaa myös olevan ihan lyömätön, kuten juoksussa, mutta Topi ja Alipa ei tiedä, että Karilla on kaksoissisko Sari, joka on ihan samannäköinen ja, että Kari ja Sari, jotka asuvat vanhassa taloröttelössä nimeltä Ankkuri yhdessä merimiesisän tuttavan, Petterin kanssa, isän ollessa merillä, jekuttavat kaksoset poikia ilmestymällä esille vuorottain. Lisäksi tuo tuttava, joka pitää heille jöötä on opettanut lapsille judoa.

”Koko iltapäivän Ankkurin asukkaat ahersivat pihassa. Petteri katkoi katajat ja pajut multarajasta poikki. Kari raahasi oksat ja Sari haravoi roskia. Peipposet viheltelivät ja aurinko räkitti helteisenä ja kullan värisenä poutaisella taivaalla.”

No, sitten alkaa tapahtua ja salaisuudet selviävät, kun Ankkuriin ilmestyy kaksosten ”sukulainen” ja Ankkurin pihalla olevaa kaivoa aletaan lähemmin tutkia. Kesäinen seikkailu voisi ”tehdä selvän” kaikesta, mutta kaikki päättyy ilman haavereita pelkkään varoitukseen.

Aira Kokin omintakeinen tyyli pilkistää tässäkin kertomuksessa, vaikka ei ehkä ihan samalla tavalla kuin muutamissa aiemmin lukemissani teoksissa. Pirteä ja raikas kesäseikkailu tämä kuitenkin on ja sopii siis yhtä lailla tytöille kuin pojille.

Looginen päätelmä ja maalaisjärki:

”Ei iso mies suotta juokse kenenkään kaivoja kurkkimassa, se on selvä.”