Samanlaisin palkitaan
Karisto, 1971
208 s.
"Oh Eevert ---! --- Siitä aamuhetkestä alkaen, hän, hivenen epäröivin sinisilmin kaupunkilaiseen joukkoon liittyvä maalaisneito, kuusitoistias eikä lainkaan hassumman näköinen oli Eevertti ... Hei Eevertti! Kuule Eevertti! Katso Eevertti! Kukaan ei vahingossakaan - Petteriä lukuunottamatta - kutsunut häntä säädyllisellä kasteessa annetulla nimellä."
Eevertin ja Petterin lisäksi on Pirreä (Eevertin paras kaveri), Pimppanaa, Lullea, Kukea, Yrjölää, Seijaa, Typyä - nuorisoa moneneen lähtöön ja tunnelmaan.
Aspegrenin nuorille suunnattu kirja on hyvin seitsytlukulainen tai no, kuuskytlukulainen, sillä kirjahan on ilmestynyt vuosikymmenen vaihtuessa. Mikään tavallinen nuortenkirja tämä ei kuitenkaan ole. Tässä on paljon pohdintaa, nuorten ajatusmaailman moni-ilmeisyyttä, yhteiskuntakritiikkiä, pohdintoja erilaisuudesta ja samaan muottiin kaavoittumisesta, elämästä ja vähän kuolemastakin - aikuiseksi kasvamisesta.
Epätavanomainen, syvällinen, ajatuksia herättävä teos, joka sopisi hyvin tähänkin päivään. Kirjan teemoissa on monia ajankohtaisia aihealueita. Eevertillä, kirjan päähenkilöllä on ajatuksia, jotka nousevat ja vänkäävät vastaan yhteiskunnan luutuneisuutta ja ohjailuja vastaan. Kuka ja mikä meitä ihmisiä tempookaan kuin pässiä narussa.
"Jotkut muokkaavat meitä mieleisikseen. Väkevät, häikäilemättömät..." Eevertin katse luotasi taivaan syvyytttä, siellä sinen takana loistivat tähdet, hän ajatteli, linnunrata; ja linnunradan takana toisia linnunratoja - ihme. Olemassaolon järisyttävä ihme."
Kirja on ilmestynyt aikana, jolloin kouluissa vielä pidettiin aamuhartauksia. Tätä kirjaa ei voi varsinaiseseti luonnehtia hengelliseksi kirjaksi, vaikka kirjassa on uskonnollisia pohdintoja arvojen ja hengellisten kysymysten äärellä. Kirjassa ei varsinaisesti ole juonta ja kutienkin siinä on löydettävissä eräänlainen draamankaari, joka nousee ja saa päätepisteen Yrjölän pitämään aamuhartauteen, jossa hänen puheensä koostuu varioidusta Isä Meidän -rukouksesta. Aamuhartaus keskeytetään ja Yrjölää uhkaa koulusta erottaminen.
Kirjassa käydään kädenvääntöä uskon ja epäuskon välillä kallistumatta oikeastaan kummallekaan puolelle. Pohdintaa, ajattelemaan herättävää ja ei pilkkaavaa, sanoisin.
,,
Kirjallisuusviitteitä:
"- Harmi, kun Mikki ei ole, joku pöydän ääressä istuva haksahti sanomaan ja vaikeni sitten.
- Minusta meillä on ohjelmaa aivan tarpeeksi, joku toinen ehätti.
- Niin, ja l a u s u j a ainakin on, mitä sinä, Seija, aiot lausua? Juvosta vai Haavikkoa?
- Jotakin vanhaa klassikkoa kevään kunniaksi, Seija sanoi. Filemonkin oli sitä mieltä. Vain harvat modernit runot suosivat lausujaa. Tunne puuttuu, katsokaa. Ajatuksen välittämiseenhän riittää toteaminen, silkka sisältäluku. En tiedä -, Seija empi, miä pidän Baudelairesta, niemenomaan tästä Humaltuneesta venheestä, en sitten tiedä suhtaudutaanko siihen."
Hmm. Ihan kiinnostaisi tietää, millainen se runo humaltuneesta veneestä mahtanee ollakaan.
"Ja milloin jokin kauniin lisäksi oli totta ja oikeaa, se oli j a l o a.
Ja myös: mikä sillä tavalla oli totta, oikeaa ja kaunista, että sen tunsi jaloksi, se oli P y h ä ä."
---
Pieni Helmet lukuhaaste 2018 kohta 15: Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa
Laitan tämän tähän kohtaan, koska aiemmin lukemani Aspegrenin kirjan perusteella osasin odottaa jotain, mikä ei olisi ihan tavanomaista. Kauhupelottavaa en odottanut, mutta juurikin tuo kirjassa esiintyvä aihelueiden käsittely versus omat näkemykset oli seikka, jonka valossa hieman arvelutti, tohdinko lukea tätä kirjaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti