Aliza Barak-Ressler
Itke, tyttö pieni- Erään slovakianjuutalaisen perheen selviytymistarina
Suomentanut hepreankielisestä alkuteoksesta: Virpi Leino
Päivä, 2017
253 s.
Kansi: Jonatan Mellin
"Michalovce on Itä-Tsekkoslovakiassa sijaitseva pieni kaupunki. Tuolloin noin kolmasosa sen 15000 asukkaasta oli juutalaisia."
Tässä kaupungissa asui myös Zippora ja Moshe Ressler kolmen tyttärensä kanssa. Vanhin heistä oli Aliza. Aliza kertoo perheensä tarinaa lapsenlapselleen alkaen lapsuudestaan ja koulunkäynnistä, siirtyen kuvaukseen sodan ja natsihallinnon mukanaan tuomista rajoitteista, pakoilusta ja piilottelusta milloin ullakolla, milloin maissipellossa, välillä ystävällisten kyläläisten taloissa sekä huimasta pakomatkasta vankilasta, josta ei yksikään ollut päässyt pakoon.
Jännittävä, koskettava teos, jonka typografiset ratkaisut ovat toimivia. Kerronnassa vuorottelee Alizan muistelmat ja lapsenlapsen ajatukset jotka on painettu kursiivilla. Kerronta on myös mukaansa ottavaa. Pienen Alizan ja hänen perheensä tarinaan on helppo samaistua, elää myötä ja pelätä, toivoa, tuntea epätoivoa. Mitään viihdekirjallisuutta tämä ei kuitenkaan ole, jos ei kohta täysin dokuntemtaaristakaan. Kirjassa on kuvaliite, joka tuo perheen lähemmäksi lukijaa,tekee heistä elävämpiä ja niitä historiallisia faktojakin mukana on. Mikä kuitenkin herättää epäilystä, on se, voisiko syys/loka/marraskuulla löytää metsästä mansikoita? Kuten Aliza kuitenkin itse mainitsee, tässä vaiheessa hänen kertomuksensa on tarkka vain osittain ja "monet asiat saattaneet saada erilaisen muodon" ja että "jotkin tapahumat ovat tietysti unohtuneet, sillä onhan parempi, että kauhua ja pelkoa herättävät muistot jäivät haudatuiksi jonnekin alitajuntaan, ehkä se on siunauskin".
Mikä myöskin herätti ajatuksia on teoksen kansikuva. Nukke on toki oma pieni yksityiskohta teoksessa, mutta tämä nukke tässä kannessa ei tuo itselleni mieleen juutalaista lasta sen paremmin kuin sitä kyseistä nukkea, joka teoksessa mainitaan. Niin oudolta kuin se saattaa kuulostaakin, niin tämä nukke tässä tuo mieleeni lähinnä natsihallinnon jämeryyden - joten siinä mielessä se kyllä jollain tasolla ilmentää teosta, mutta ehkä väärästä suunnasta. Joku toinen voi olla toista mieltä, makuasioista kun ei voi kiistellä. Minulle vain jostain syystä syntyi tällainen mielikuva tästä kannesta, joka sinällään on kyllä vahva ja asemoinniltaan selkeä.
"En tiedä, nukkuivatko vanhempani ollenkaan tuona ensimmäisenä metsässä viettämänämme yönä, sillä en koskaan kysynyt heiltä asiasta. Seuraavana päivänä, kun olin herännyt lintujen viserrykseen ympärillämme vallinnutta hiljaisuutta rikkoivat vain metsän äänet. Auringonsäteet tunkeutuivat vastustamattomasti puiden lomitse. Koin, että jatkossa elämme oli erilaista: meistä tulisi villieläinten kaltaisia, jotka yrittävät piiloutua saalistajiltaan."
Villieläimiä, jotka kuitenkin säilyttivät inhimillisyytensä keskellä epäinhimillistä maailmaa.
----
Kirjallinen maailmanvalloitus: Slovakia
Tuo nukke vetää puoleensa, se on hyvin vaikuttava. En saanut sellaista mielikuvaa kuin sinä, vain että tuo on sen aikakauden nukke, totinen, ja vähän murtunut otsasta.
VastaaPoistaTällaisia omakohtaisia kirjoja elämästä vaikeissa olosuhteissa on kiinnostavaa lukea. Kiinnostavaa on myös se, että kirjan alkukieli on heprea. Pistän muistiin.
Miksei mansikoita olisi voinut olla Tsekkoslovakiassa vielä syksyllä, onhan se aika etelässä.
Kiitos viestistä. Totta kyllä, itsekin huomasin, että otsassa on vaurio ja jollain tavalla tämä kansikuva kuitenkin vetosi minuun, koska kirjan lainasin. Jostain syystä vain se herätti myös toisenlaisia mielikuvia. Jossain toisessa hetkessä, tilanteessa se voi alkaa herättää toisenlaisia mietteitä. Minä ajattelin Suomen mansikka-aikaa enkä osannut ajatella slovakia etelämmäksi, mutta kirjoitinkin tuon mansikkapohdinnan vain, koska se herätti kysymyksen lukiessa, en siksi, etten uskoisi tähän tarinaan.
Poista