Tsizova Jelena
Naisten aika
Suomentanut Kirsti Era
Into, 2018
261 s.
Jevdokia-mummo on avannut sängyn. "Käy nukkumaan nyt tällä erää. Kun tuut sunnuntaina teatterista, niin sitten on heti uus vuos. Kun se alkaa niin meilläpä on kaikki valmista. Äiti lupas piirakoita. Saahaan jauhoja, niin sitten se paistaltaa. Ne piirakat on pehmeitä, pomppii suuhun ihan itsestään. Sitten tulee vielä toinen juhla, joulu..."
Mitä, eikös Joulu ole ennen Uutta Vuotta, ajattelen, kunnes muistan. Niin, tämähän tapahtuu Venäjällä ja siellä Joulua vietetään Loppiaisena eikä niin kuin meillä täällä Suomessa.
Jelena Tsizovan kirja Naisten aika on lämmin, ei niinkään herttaisen lämmin, kuin inhimillisyydessään lämmin ja avaava kurkistus neuvostoliiton aikaiseen elämään ja venäläiseen kultuuriin. Pääosassa kolme mummoa, jotka eivät ole millään tavalla sukulaissuhteessa 6-vuotiaaseen Sofiaan (seitsemättä kirnunhuuhdontavettä -viittaus on kiintoisa) tai tämän äitiin Antoninaan. Sofian isä ei ole kuvioissa mukana. Antonina on yksinhuoltaja tai oikeastaan mummot ovat huoltajia. Erityisesti tämä huoltajuuskysymys nousee pinnalle, kun äiti sairastuu syöpää eikä elinaikaa paljonkaan luvata.
Kerronta on vuoroin mummojen, vuoroin äidin, vuoroin Sofian. Sofia ei puhu, mutta ymmärtää kaiken. Hän on taiteellisesti lahjakas ja piirtää paljon. Mummojen puheet menneisyydestä ja olevista oloista saavat lapsen mielessä omat muotonsa.
Pidin kirjasta paljonkin, vaikka siinä olikin hieman myös sellaisia piirteitä, jotka säikähdyttivät, hui - nopeasti ohi tuollaisista, tai voihan ne olla taikauskoakin, unikuvia, pelon herättämiä miellekuvia, mutta kuitenkin, en halua niihin kiinnitää nyt huomiota, loikin mieluummin nopeasti yli. Pidin siis kirjasta pienistä epämiellyttävistä seikoista huolimatta. Kerronta vei mukanaan, joskin täytyy sanoa, että oli välillä hieman vaikea tajuta, puhuuko tässä mummot, tyttö vai tytön äiti?
Rosoisen elämänmakuinen teos.
---
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti