Fabio Geda: Krokotiilimeri!

Fabio Geda

Krokotiilimeri

Italiankielinen alkuteos: Nel mare ci sono i coccodrilli

Otava, 2012

Krokotiilimeri on pienen pojan, Enaiatollahin tarina pitkästä vaelluksesta halki vaarojen ja esteiden Afganistanin Navasta (lähellä Kabulia)  Italian Torinoon. Se on pakolaistarina yhdestä selviytyneestä. 

Alkulause:

"Totuus on, totuus on se, ettei mieleeni olisi voinut edes juolahtaa, että hän lähtisi ihan oikeasti." 

Tarina saa alkunsa, kun on suunnilleen 10-vuotias. Hän ei osaa sanoa tarkkaa ikäänsä. Enaia on tarinan kertoja ja hän kertoo tarinaa Fabiolle (ilmeisimmin kirjailija-Fabiolle), jonka keskustelut Enaian kanssa aina välillä ilmaantuvat Enaian tarinan  lomaan. Enaia on kotoisin Ghaznin provinsista Afganistanissa. Aluetta hallitsee talebanit. Enaian koulunkäynti on keskeytynyt, kun talebanit ampuivat hänen opettajansa oppilaiden silmien edessä.

Enaiatin äiti lähtee pojan kanssa viemään tätä turvaan, mutta palaa itse takaisin kotiin Enaiatin sisaren ja pikkuveljen luokse. Äiti jättää pojalle kolme käskyä, joita tuli noudattaa, ei saanut sotkeutua huumeisiin, ei varastaa, eikä huijata. 

Krokotiilimeri on hyvin lapsenomainen  kirja. Sen kertojaääni on pienen pojan, silti tämä ei ole lastenkirja. Ei tämä ole ihan aikuistenkaan kirja, pelkästään, sillä kerronnallinen tyyli on kuitenkin lähempänä lapsen kuin aikuisen maailmaa, olematta silti naiiivi.  Pieni suuri tarina yhdestä pakolaisesta ja matkasta halki maanosan. Tuolla matkalla Enaia kohtaa monenlaisia vaaroja, joihin vain vihjataan. Tässä kirjassa ei revitellä. Vahvimman vaikutuksen koin, kun Enaia kuulustelussa näyttää sanomalehtileikettä pienestä pojasta talebanien seurassa, vakuuttaakseen että hän on oikeutettu saamaan turvapaikan.

- Minä olisin voinut olla tuo poika.

Tuon yhden kohtauksen vuoksi tämä on vahva tarina, joka on kuitenkin kerrottu ilmavasti. 

Matkalla Turkista Kreikkaan, ennen meren ylitystä: 

-Ne ovat varmaan lehmiä, arveli Rahmat. Varmaankin vuohia, ehdotti Hussein Ali. Eivät vuohet tuolla lailla ääntele, senkin hölmö. Hussein Ali kopautti nyrkillä Rahmatia olkapäähän. Eivätkä sen puoleen lehmätkään, senkin taliaivo.He alkoivat tuuppia toisiaan ja joutuivat käsirysyyn. 

- Olkaa hiljaa, sanoin. Lopettakaa. - Ne ovat varmaankin villilehmiä, Liagat sanoi. Villilehmärotu, jota tavataan vain Turkissa. Mutta me emme ehtineet puuttua Liagatin väitteeseen, koska nuo hänen lehmänsä sukelsivat äkillisesti polulle --- --- Hussein Ali huusi: Juoskaa. Villilehmät ovat tulossa. 

Mitä olivatkaan nuo lapsijoukkoa säikäyttäneet villilehmät jätän kertomatta ja suosittelen lukemaan tämän tarinan. Tarina on nopealukuinen, mutta sisältää vahvan sanoman.

 Lopetussanat:

 -- --- minä olin elossa. 

Muuten vaan kuvaava lause: 

Luurista kuului vain henkäisy, kevyt, kostea suolainen henkäys. Silloin tajusin että myös äiti itki. 

----

Pieni Helmet 2019 -lukuhaaste kohta 10. Kirja käsittelee  sinulle vierasta kulttuuria.