Kenize Mourad
Kuolleen prinsessan puolesta
De la part de la princesse morte
Lyhentäen suomentanut Heikki Kaskimies
WSOY, 1989
526 + 1 s,
Turkin tilanne on viime aikoina ollut uutisotsikoissa. Olikin tältä osin mielenkiintoista ja avartavaa lukea tämä teos, joka vie lukijansa kauas historiaan ja Turkin menneisyyteen.
"Tarina alkaa tammikuussa 1918 Istanbulissa, vuosisatoja kristikuntaa vavisuttaneen ottomaanien valtakunnan pääkaupungissa."
Tarinan päähenkilö on ottomaanien sulttaanisuvun nuorin prinsessa, Selma. Hän on tarinan alussa 7-vuotias. Selmalla on hyvin tiivis suhde äitiinsä sulttaanitar Hatidjeen. Selma on myös hyvin pikkuvanha lapsi, joka uneksii suuria Turkin tulevaisuudesta ja omasta vapaudestaan ja mahdollisuuksistaan vaikuttaa asioihin. Ensimmäinen maailmasota ja sitä seurannut Turkin itsenäisyystaistelu kuitenkin muuttavat tilanteen. Valtaan nousee Mustafa Kemal, joka lakkauttaa sulttaanikunnan ja Selma äitinsä kanssa karkotetaan maasta. Selman isä, Hairid on saanut miehenä valita ja hän tekee oman päätöksensä: lähtee Argentiinaan Turkin edustajana. Selma kaipaa isäänsä, jonka kirjeet äiti myöhemmin pimittää Selmalta eikä Selma enää ikinä tapaa isäänsä. Sulttaanitar Hatidje ja Selma muuttavat Libanoniin, Beirutiin, jossa he elävät yhdessä uskollisen eunukin kanssa. Selma kasvaa, käy koulua Beirutissa ja kaipaa rakkautta.
Selman täyttäessä kaksikymmentä hän muuttaa Intiaan, puolisoksi intialaiselle Rajahille. Intiassa eletään myös murroksen aikoja. Intia haluaa itsenäistyä Englannin siirtomaavallasta ja hindut ja muslimit (Selma ja Amir, hänen puolisonsa ovat muslimeja) tappelevat keskenään.
Selma on Intiassa kaksi vuotta, kun hän alkaa odottaa lasta. Selma ei ole oikein sopeutunut intian muslimiyhteisön sääntöihin ja lapsiavioliitot ja muut seikat saavat hänet miettimään pois pääsyä. Viimeinen pisara on kun hänen nuori suojattinsa poltetaan kuolleen miehensä hautajaisroviolla. Eletään toisen maailmansodan kynnyksellä. Selma saa mieheltään luvan lähteä Pariisiin synnyttämään, sillä tilanne Intiassa on räjähdysherkkä.
Selma lähtee Pariisiin, jonka Hitlerin joukot pian valloittavat. Selmalta loppuu rahat, hän myy korujaan elättääkseen syntyneen tyttölapsen. Apunaan hänellä on uskollinen eunukki Zeynel. Koska on itse huonolla ravinnolla Selma sairastuu ja kuolee vatsakalvon tulehdukseen. Zeynel, joka on valvonut Selman vuoteen äärellä sairaalassa, jonne on hänet vienyt muistaa äkkiä lapsen, joka on ollut kolme päivää yksin rientää tämän luokse, vie hänet Sveitsin lähetystöön, joka on ulkomaalaisten turva ja häviää itse - minne, sitä ei tiedä. Lapsi - Selman tytär on tämän kirjan kirjoittaja. Selma on kuollessaan vain 30-vuotias.
Kuolleen prinsessan puolesta on huikea matka historiaan ja yhteen elämäntarinaan. Se on kertomus naiseudesta ja naisen asemasta, mutta myös paljon enemmän.
Tämä kirja on syvästi koskettava niin hyvässä kuin pahassa.
Kuinka todellinen kirja on kuvauksissaan jää lukijan mietittäväksi. Itse en oikein usko kuvaukseen kaksipäisen kyyhkysen aikaansaamisesta, menee liian utopistiseksi, sanoisin jopa sadunomaiseksi kuvaukseksi, ellei kuvaus brutaaliudessaan olisi liian etova. Myös kuvaukset viiriäistappeluista ja aiemmin mainitsemani leskenpolttokohtaus luovat vähemmän miellyttäviä tunnetiloja. Kir.jan lopussa on kirjailijan epilogi, jossa hän sanoo luottaneensa intuitioon ja mielikuvitukseensa. Täysin mielikuvitusta tämä kirja ei siis ole. Hyvinkin historiaan pohjautuva, mutta kyllä - mielikuvitusta tässä kyllä on käytetty. Teoksen lopussa on selitykset vierasperäisistä sanoista ja termeistä.
Seikka, joka kiinnitti huomiota:
Intian itsenäisyystaistelussa merkittävä rooli oli Gandhilla. Gandhihan on saanut myös Nobelin rauhanpalkinnon. Tämä teos ei kuitenkaan anna yksinomaan mairitttelevaa kuvaa Gandhista, päinvastoin aika tylynkin arvion.
Teoksen kauneimmat tekstilainat:
"Veladetin tedrik ederrim! Siunattu olkoon syntymäsi päivä! Kukkikoot kauan poskiesi ruusut, täyttäkööt paratiisin tuoksut sieraimesi ja olkoon elosi pelkkää hunajaa ja maitoa!"
"Sillä äkkiä Selma ei ole enää 'muukalainen', hän ei tunne enää olevansa 'liikaa', hän on lujasti ankkuroituneena tähän maahan, jonka erottamaton osa hän äkkiä tuntee olevansa, tuhansien juurten kiinnittämä, hän on ruskea maa ja ruoho ja heinä joka taipuu tuulessa, hän on majesteetillinen metsä ja ltapäivän rauhallinen helle."
Suomi-bongaus:
"Pariisissa ei kukaan näytä ottavan
tapahtumia vakavasti. Päinvastoin. Neuvostoliiton sotilaallista
heikkoutta pilkataan, kun siltä kului kolme kuukautta pienen Suomen
nujertamiseen."
---
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti