Suomen Kuuset
kirjoittanut Viljo Kajava
Ylitse jäisen maan, ylitse jäisen veen
nään kuuset kotomaani ylväät puut,
nuo tuiman totiset kurkoittuneet ikuiseen:
päin kohtaloa, missä taittuu muut.
Puut ajan tuulta soineet sotasaäin,
te miten kukittekaan vihrein kynttilöin,
kun uudet lehvät soi kuin lehdespäin
maan toivon-keväin, suurin suven öin!
Ja miten kumarrutte taistelijan luo
kun uupuu hän - noin kiertyy kypärään
Kunnian seppel, jonka kuusi suo:
voittajan seppel puhtaan pojan pään!
Te tuimat puut, te suorat Suomen puut,
osanne kansan kohtalossa olla lie:
kotien puina, joissa helkkyy kultasuut,
ja hautain puina, hautain havutie.
Ylevä kuusi, mustaa yötä päin
yhäti loitos avaruuteen aukeaa,
lehväisi seppel, tähtiin ylettäin,
ikuisesti, jonka kohtaloissa keinuu Maa;
ja sieltä ankarasta yöstä tuo
humusi viestin: kyllä kansa jää.
Kun juurtui juuriin kansas juuret nuo,
ajaton armo kiireellä sen kimmeltää.
Viljo Kajava
Hellyys
Runoja
Otava, 1944
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti