Inkeri Taube: Tunturimajan tyttö!

Inkeri Taube

Tunturimajan tyttö

Gummerus, 1944

189 s

Päähenkilö Anna-Liisa Paja, joka kuvaa itseään seuraavasti: "Olen 160 cm pitkä, vaalea permanenttini on otettu vuoden takuulla ja kenkäkaupasta hankin tavallisesti 37 numeron jalkineita." Ei mikään tavanomainen päähenkilön kuvaus, ei lainkaan. Anna-Liisa on juuri kirjoittanut  ylioppilaaksi, mikä on hänen mukaansa autuaallinen olotila. Ei niin tavanomaiselta kuulostaa myös Anna-Liisan kysymys äidiltään: "Ovatko asiat päin pyttyä, äiti muori?" Äidin mielestä tyttären kieli on huolimatonta ja no, onhan se aika rempseätä.  Anna-Liisan äiti on syntyään Groscreutz ja tullut perheensä hylkäämäksi, koska on avioitunut suomalaisen Kustaa Mauri (vai oliko se Mauri Kustaa) Pajan kanssa. 

Anna-Liisalla on poikaystävä Björn. Anna-Liisa lähtee kesäksi kirjanpitäjän ja talousvastaavaksi Pohjoisen tuntureille, pieneen lomahotelliin, jossa hän tutustuu Gertiin, joka on karannut miehensä luota eikä aio palata, jos mies ei itse tule häntä hakemaan. Tunturihotellia pitää yksinhuoltaja, leskirouva Pörö. Hotelliin saapuu myös Anna-Liisan pikkuserkku, tohtori Georg Grosscreutz, jonka suhteen Anna-Liisa on vähän hakusalla, tykätäkö miehestä vai ei.

 Kirja sijoittuu ajallisesti vuoteen 1939. Viitteitä todellisuuteen on maininta Inkerin veljen Jarmon osallistumisesta Linnoitustöihin ja sodan uhka, mikä kirjan lopussa onkin jo käynyt toteen. En kuitenkaan osaa tätä oikein täysin realistisena pitää miljööltään. No, maantieteellisesti kyllä, tässä mainitaan ainakin Kaunispää, Petsamo, Kolttaköngäs. Anna-Liisan perhe asuu Haminassa ja pikkuserkku, josta lopulta  tulee tuttavallisesti Jyri, asuu  Kulosaaressa. Maantieteen ohella miljöökuvaus luonnon osalta on upeaa.

"Syksy pyrkii valloittamaan Lappia hitaasti, mutta varmasti. Se alkaa tunturien laelta, riipii viimeisistä tunturikukista terälehdet ja riepottelee siemenet pitkin rinteitä palvellen siten luontoa puutarhurina. Sitten se siirtyy laaksoihin ja koskettaa hyisillä sormillaan koivujen latvoja --- --- On niin kevyt ja hyvä hengittää! Yksinäinen retkeilijä unohtuuu keron laelle uneksimaan värien, viivojen ja ajan sopusoinnusta. Vain se, joka kokonaan antautuu luonnon armoille, voi imeä itseensä kaiken sopusoinnun, minkä jumalainen rytmitaju on luonut. Rinnassa herää luomiskaipuu. Olisi suurta voida sanoin ja poljennoin kertoa siitä, mitä silmä, korva ja sieraimet voivat aistia. Mutta kukapa pystyisi pukemaan sanoiksi sen kaipuun, mikä kuuluu kurjen kirkunassa, silloin kun se jättää suosaarekkeella olevan kesäisen kotinsa, tai kurmitsan valituksen, kun sen on levitettävä siipensä ja suunnattava matkansa etelään."

Todellakin pidän tästä luonnon kuvauksesta. Ja tuo määrite, jumalainen rytmitaju on erikoinen. Se tuo aivan uudenlaisen näkökulman jopa raamatulliseen luomiskertomukseen.

Mutta siis se realistisuus. Todenmukainen ja aito miljöö saa pienen kolauksen, kun aletaan puhua kuinka tunturimajalla vierailee Ruotsin (?) prinssi, jonka nimeä ei osaa yhdistää historiaalliseen kuvioon tai Persian prinssin vierailu, mikä kuulostaa vielä utopistisemmalta. Persiaahan ei enää vuonna 1939 tunnettua Persiana vaan Iranina enkä tiedä, onko sieltä tehty vierailuja noihin aikoihin. Nämä pari mainintaa veivät miljöökuvauksen vähän sivuteille. Myös aatelisuuden merkittävyys noihin aikoihin on hieman kysymyksenalainen. Vieläkö sillä oli painoarvoa sodan alla? Kaiken kaikkiaan siis fiktiivinen tarina jota voisi kuvata todella ja pilvilinnoilla. 

Ei kuitenkaan mitenkään huono kirja. Oma teokseni on kirjastonpoistokappale, antikvariaattiostos, josssa ei ollut kansipapereita. Löysin kuitenkin kansipapereista kuvan netistä, tulostin sen ja tuunasin kannet omanlaisikseen. Kansipaperien suunnittelijasta en tiedä, mutta hienoa työtä hän on tehnyt.

Intertekstuaalisuus:

Pajan perheellä on kissa, jonka nimi on Katinka Rabe. Jolla kuitenkin tunnutaan viittaavan historiallisuuteen ei niinkään kirjallisuuteen.

...

Tällä mukana

Pohjoinen-lukuhaasteessa kohta 20: pohjoista luontoa kuvaava kirja

Joken rauhanhaasteessa   Talvisota oli kuitenkin eräällä tavalla toisen maailmansodan sivujuonne