H.G.Wells: Aikakone!

 Aikakone

H.G.Wells

Suomentanut Lyyli Vihervaara

Projekti Gutenberg

Aikakone on tieteisfantasia, jossa jonkin tason keksijällä on tapana kutsua päivälliselle erinäisiä henkilöitä eri ammattialoilta. Tarinassa ei ketään oikein mainita nimeltä, ei vieraita sen paremmin kuin päähenkilöäkään. Kertojaminä on kuitenkin joku vieraista, eräs heistä monista ja vaihtuvista, mutta joka kuitenkin on useamman kerran paikalle kutsuttujen joukossa.

Eräillä päivällisillä tämä keksijä sitten kertoo keksineensä aikakoneen ja esittelee sen pienen prototyypin, joka demonstraatiossa katoaa, toiseen aikaan, niinkuin keksijä kertoo. Toisella kerralla keksijä ilmaantuu paikalle ja kertoo matkanneensa itse ajassa vuoteen  kahdeksansataakaksituhatta seitsemänsataayksi (802701) jota hän kuvaa ihmsikunnan Kultaiseksi ajaksi. Aika on kuitenkin kaikkea muuta kuin kultainen. Ensinäkemältä se vaikuttaa hienolta. Hän tapaa tulevaisuuden ihmiskunnan, pienikokoisia, lapsenomaisia ihmisiä, jotka leikittelevät päivin.

"Kaiken aikansa he viettivät hiljaisessa leikissä, kylpivät virrassa, armastelivat puoleksi leikillään, söivät hedelmiä ja nukkuivat. En voinut käsittää, kuinka kaikki saattoi pysyä kunnossa." Aikamatkaaja ystävystyy Weena-nimisen olennon kanssa, jonka hän pelastaa hukkumasta. Ystävyys kestää viikon ja päättyy onnettomasti.

Nämä lapsenomaiset olennot (eloiet) pelkäävät kuitenkin öisin ja syynä on  morlokit, jotka asuvat maan alla.

"Vähitellen valkeni minulle se totuus, että ihminen ei ollut pysynyt yksilajisena, vaan oli erilaistunut kahdeksi, selvästi toisistaan eroavaksi roduksi, että nuo minun suloiset lapseni tuolla ylemmässä maailmassa eivät olleet meidän sukupolvemme ainoat jälkeläiset, vaan että tämä vaalennut, ilettävä öinen olio, jonka olin vilaukselta nähnyt, myöskin oli kaikkien aikojen perillinen". 

Aikamatkaaja kertoo siis tarinaansa päivällisvierailleen, jotka miettivät, onko heidän kuulemansa todellista. En juurikaan ole lukenut science fictionia eikä tämä kirja oikein herättänyt enempiä lukuhaluja genren parissa. Kerronta oli polveilevaa ja hieman sekavaakin. Siitä ei oikein noussut mitään elähdyttävää, eikä tarinassa oikein ollut mitään, mihin olisi samaistunut, ellei pienen Weenan kohtaloa  oteta lukuun. Tämä toi tarinaan hieman tunnetta.

Kerronnallisista keinoista mainittakoon inhimillistäminen: "Vallitsi juuri tuo harmaa hämäränhetki, jolloin esineet paraikaa ryömivät esiin pimeydestä"

Kerronnassa oli ristiriitoja: Kun ensin sanotaan, että "tunsin kädessäni olevaa tulitikkulaatikkoa hiljaa vedettävän pois" ja heti perään kuinka "Päätin sytyttää uuden tulitikun ja paeta sen valon turvin, ei voi kuin ihmetellä, että millä tulitikuilla, jos ne oli vedetty pois.Tai, kun sanotaan, että "tähdet taivaalla loistivat erinomaisen kirkkaina, vaan tuikkivat hyvin heikosti", herää kysymys oliko tähtien valo kirkasta vai himmeää. Mietin myös kuvausta kamfertista, voiko sitä pistää taskuun? 

Ei! Tämä ei todellakaan ollut mikään innoittava lukukokemus, vaikka ajassa matkustamisen idea sinänsä on kiehtova. Jossain määrin tässä kirjassa on nähtävissä myös yhteiskuntakritiikkiä ja varoitusta siitä, mihin kulutusyhteiskunta ja ihmisen itsekkäät elämäntavat voivat johtaa. Loppuratkaisusta en pitänyt lainkaan, niin mielikuvitusta kuin tämä tarina olikin.

--

Tällä mukana Joken runonurkan Gutenberg-haasteessa

Seinäjoen kaupunginkirjaston Aikamatkalla -haaste  kohta 1: Kirja, jossa matkustetaan ajassa