R.D.Blackmore: Rosvolaakson tytär!

R.D.Blackmore

Rosvolaakson tytär

Alkuperäisteos: Lorna Doone

Suomentanut Kai Kaila

2.  painos

WSOY, 1954

Kansikuva: Ami Hauhio

"Jos ketä huvittaa lukea koruttomasti kerrottua vaatimatonta tarinaa, niin minä John Ridd, Oaren seurakkunnan jäsen Somersetin kreivikunnasta, vapaa talonpoika ja kirkonisäntä, olen kokenut ja ollut osallisena erinäisissä näillä tienoin saattuneissa tapauksissa jotka tässä tahdon esittää aikajärjestyksessä, jos Jumala suo minulle elonpäiviä eikä muistini tee tenää."

Näin alkaa tämä 1600-luvun Englantiin sijittuva tarina, jonka kertoja on väkivahva John Ridd. Tosin häntä kutsutaan välillä Jackiksi ja välillä Janiksi. Tarina alkaa Tivertonista, englantilaisesta poikakoulusta, sisäoppilaitoksesta, jossa nuori Ridd on ollut opiskelemassa.Iältään hän on kahdentoista. Häntä tulee hakemaan kotiin John Fry niminen Riddien apumies joka on hieman välttelevä sanoissaan, mutta piankin pojalle selviää, että hänen isänsä on kuollut. Pojan koulunkäynti jää siihen ja hän kasvaa vastuuseen äidistään ja sisaristaan Anniesta ja Lizziestä.

Riddin isä on kuollut Doonen rosvojoukon hyökkäyksessä. Doonet asuvat Riddien lähellä olevassa laaksossa, josta käsin he tekevät ryöstöretkiä ja pitävät seutua kauhun vallassa. John Ridd tekee retken laaksoon ja tutustuu pieneen tyttöön, joka sanoo nimekseen Lorna Doone. 

Lapset ystävystyvät ja John käy aika ajoin salaa tapaamassa Lornaa. Ystävyys vaihtuu rakkaudeksi.

Tarinassa ei ole paljonkaan varsinaista dialogia. Johnin kerronta on yksivakaista ja hitaasti  etenevää. Sanoisin että jopa jankkaavaa. Eikö tässä nyt voisi pistää vähän vauhtia. John kertoo tarinaa täysin omasta näkökulmastaan. 

Takakansitekstin arviossa sanotaan, että teos "on kieltämättä hauskimpia kirjoja mitä yleensä on olemassa." Itse en ole tämän arvion sanojan kanssa samaa mieltä. Tämä ei ole hauska kirja. Ei ollenkaan. Maininta huumorista on kyseenalaista tai ainakin riippuuu vahvasti siitä, mitä huumorilla yleensä tarkoittaa. Kerronnassa on kieltämättä elementtejä, jotka tuovat tarinaan erinäistä ulottuvuutta. Ensinnäkin John on hirveä kerskuri ja tämä ei tee hänestä oikein luotettavaa kertojaa. Samoin hän välillä kuvaa itseään rehelliseksi ja rauhaa rakastavaksi, ja kohta äkkipikaiseksi. Kertoja-John ei tykkää tappeluista, mutta joutuu niihin vuosien myötä. Tarinassa on paikka paikoin hyperbolismia ja eräänlaista ironiaa tai satiirisuutta. Mutta ei, tämä ei ole huvittava ja vitsikäs teos. Tässä on liian paljon makaaberia ainesta.

Enemmänkin tämä on ankara ja traaginen tarina, jossa viha ja rakkaus lyövät korkealle. Ja vaikka tarinalla on suht onnellinen loppu niin viha ja väkivalta korostuu enemmän kuin rakkaus. Ehkä minä olen liian tosikkomainen, en tiedä. Onhan tämä seikkailukirja ja historiallinen romaani. Erityisesti minua kiinnostikin 1600-luvun englanti ja historiallisuus. Tarina alkaa vuodesta 1673 ja päättyy kymmenkunta vuotta myöhemmin. Tarinassa mainitaan englannin kuningas Kaarle ja hänen jälkeensä tuleva katolisuutta edustava kuningas Jaakko. Mammouthin kapina tuo tarinaan rajun käänteen. Näistä minun täytyi vähän etsiä lisätietoa ollakseni vähän enemmän selvillä todellisuudesta, sillä nuo katolisuuden ja protestanttisuuden vai pitäisikö sanoa anglikaanisuuden ajat vähän mietityttivät. 

Tarinan alkupuoli oli seesteisempi kuin loppupuoli, jossa oli ihan viime metreillä saippuaoopperamaisia piirteitä. Vaikka huokaisinkin helpotuksesta en ollut onnellinen ja tyytyväinen saaatuani kirjan luettua. Kaiken kaikkiaankin tamä teos tuotti pienoisen pettymyksen. Tämä ei todellakaan ollut minun juttuni.

Kuinka erottaa totuus valheesta:

"Vanhuksen tukka näytti siinä kuunvalossa niin hopeanhohtoiselta ja hänen ilmeensä niin ylevältä, että luultavasti olisin uskonut hänen sanojaan,ellei hänen rintansa olisi painunut sisäänpäin. Olin näet havainnut, että kun rehellinen mies joutuu suurten ja jalojen tunteiden valtaan, hänen rintansa pullistuu ja laajenee  ikään kuin sydän siinä sisällä paisuisi. Tämä kunnon vanha herrasmies sitä vastoin oli useita kertoja vetänyt rintaansa sisäänpäin kuin se olisi sisältänyt jotakin tuntuvampaakin kuin pelkkiä tunteita."

Hieman kauneutta rumuuden  keskelle:

"Pikku hunajankerääjät ahersivat parhaillaan ajuruohon parissa. Ruusut olivat siis myöskin kukassa, samoin kuusama ja tarhaneilikka. Seinä vieressä kasvavat kirsikkapensaat peittyivät juuri punaiseen kukkamereen ja vehnänkorret huojuivat hennon vihreinä ja runsasta kukoistusta lupaavina."

---

Edit: Laitoin tämän kirjan ensin toiseen kohtaan, mutta vaihdoin hieman paremmin soveltuvaan, eli

Porin lukuhaaste kohta 25: Kirjan nimessä on henkilön nimi. Tämän teoksen alkuperäinen nimi on Lorna Doone.