Mathilda Roos: Valkoisia kanervankukkia!

Mathilda Roos

Valkoisia kanervankukkia

Suomensi Aune Krohn

Ilmestynyt Helsingissä 1908,

Raittiuden Ystävät. Raittiuskansan Kirjapaino Osakeyhtiö

Luettu Projekti Gutenberg - versiona

Mathilda Roosin sisarelleen omistama teos on kansankertomus, joka ajallisesti sijoittunee 1900-luvun vaihteeseen Ruotsin Taalainmaalle aikaan, jolloin raittiusaate sai sijaa nousevana kansanliikkeenä. Tosin aikaa ja sijaintia on vaikea hahmottaa. Maininnat lakeudesta saivat ensi alkuun ajatukseni kohti Pohjanmaata, mutta vähitellen tajusin, että liikutaan kuitenkin ruotsalaisessa yhteiskunnassa. Taalainmaa tulee mieleen taalalaiskellosta, joka mainitaan yksityiskohtana. Paikannimet (Ljungberg Månberg Kvitteråsin kirkas vuorijärvi), jotka tekstissä mainitaan ei tuo lisävaloa.

Kertoja on kaikkitietävä ulkopuolinen, joka vie tarinaa eteenpäin kansakouluopettaja Gertrud Brörkin näkökulmasta. Paljon muitakin kyläläisiä mainitaan, kuten:Pastori Martin, Ingrid Medin, rampa nuori tyttö, joka on ollut kansakoulunopettaja ja sairastunut kylmässä koleassa kansakoulurakennuksessa,  Emelie Lager, pitäjän kätilö, ja Josefina Asp, Hanna Myhre, Lotta Stål, "kalaasi-Lotta" lempinimeltään, "hänen toimenaan oli kulkea laittamassa ruokaa pitäjän pidoissa ja juhlatilaisuuksissa" silloin kun  "nuorten piti yhteen" ja "vanhain piti multaan".

Tarina jakautuu kahteen osaan. Toisen osan pääjuonena on Ingridin jälkeen pikkukoulun opettajaksi tulleen Karin Blomin traaginen tarina, johon liittyy myös GöstaScheffer "oikea ihminen". "Sillä nuorta miestä, joka on kohtelias ja ystävällinen vanhalle, rumalle, huonosti puetulle naiselle, häntä sanon muitta mutkitta ihmiseksi. Ja sellaisia ei tosiaan ole paljon. Kirkkoherran uusi kotiopettaja, joka oli saapunut samana aamuna. Se kiltti poika kertoi koko joukon pappilasta, avoin ja suora hän oli kuin isoäidin yömyssy"

Toinen osa koskee Gertrud Björkin taistelua oikeudesta opettaa ja tuoda raittiuden ihanteita esiin nurkkakuntaisen väeöstön keskellä. Hän saa vastaansa kirkkoherra Henningsin ohella kylän miesväestön, erityisesti suutari Timeonin, jolla on kahdeksan lasta, mutta myös kapakan pitäjän rouvan. Kirkkoherra Henningsonin perheeseen kuuluu kahden pojan lisäksi tytär Estrid, joka on kova lukemaan, muun muassa Ibseniä, Hedda Gableria ja Nietscheä. Tytär ja rouvaHenningson ovat aika lailla snobeja, jotka piikittelevät Karinia "pienin terävin neulanpistoin".

Teksti on kuvailevaa ja rönsyilevää, paikka paikoin hieman vaikeatajuista, Tätä Heidestam-lainaa esimerkiksi mietin. "Mi naisenvienoa ihmisessä, on vapahdus maailman ja tulosoitto veljestymisen valtakunnan".  Tarkoitetaanko tässä naisen viehkeyttä, vaistoa vai naisen hentoa ja rauhaisaa olemusta? Naisteema onkin raittiusaatteen ohella yksi teoksen teemoista.

Parhaimmillaan kertoja on kuvatessaan luontoa. Runollisuus kulkee käsikkäin arkisen kuvauksen rinnalla.  Ruislaihon latvat aaltoilevat, valot ja varjot liukuvat yli kuin merenpintaa pitkin, nautinnonhimon pyörryttämät ja huumaamat kimalaiset, leivon liverrys, käen satumaiset kukahdukset, laulurastaan hivelevät sävelet, kyyhkysen valittava kuherrus,  kuvaus ja kerronta näiltä osin ei todellakaan ole tylsää, vaan elää ja polveilee kuin ainakin maasto-olot, ollaan sitten Suomessa tai Ruotsissa. Näitä luonnonkuvauksen tunnelmapaloja suorastaan rakastan.

Kerronnan lomassa on mukavaa ja keventävää dialogia. Luontokuvauksen ohella oleva muu kuvaus on toki kuvaavaa, mutta aika ajoin hieman raskasta, mutta saa aika join tunteet läikehtimään milloin palavina, milloin tuskaisina, välillä tunnen suoranaista raivoa epäoikeudenmukaisuudesta.

Tekstissä on joitakin outoja ja vieraita, hieman erikoisiakin ilmaisuja, kuten: uusmaltusianismi, verdandisti, spankuleerata, vullpuurtata, sikaneeraattekin, tyrnä. Mahtuupa joukkoon sanaleikkikin faaraon lihavista pähkinöistä, joka ilman suomentajan selitystä jäisi ymmärtämättä. Ruotsin sanat nöt/nötter sekaantuvat pienen koululaisen ajatuksissa. Hauska on myös sanan sukkela käyttö, esimerkiksi jalka, joka on polveen asti mustunut ja kuoliossa on sukkelanmoinen.

Kokonaisuutena kerronta koostuu pitkistä, monimutkaisista, mutta myös hyvinkin kuvauksellisista lauseista.

Ja kun myrsky täyttä totta puhkeaa, kun lumi pyörteleikse valkoisina pylväinä, tai sade vinona pieksee pehmittyneitä peltoja ja niittyjä, kun keskiyön pimeys tai tähditön hämärä loihtii esiin pelottavia näkyjä, ja synkät tarinat kohoovat muistiin, silloin on lakeus yhtenä ainoana suurena kauhuna, kiitäväin varjojen ja vaikeroivain, pakenevain haamujen lumottuna vilinänä.

Ajankuva on  ankea ja ankara. Ilmeisesti hyvin totuudenmukainen, vaikka ruotsalainen kansakoululainsäädäntö 1800-luvun lopulta 1900-luvun vaihteeseen hieman mietityttääkin. Oliko se todella niin velvoittavaa, kuin kuvaus antaa ymmärtää.

"Jollette huomenna toimita lapsia kouluun, ilmotan asian tarkastusmiehelle, sanoi Gertrud ankarasti.     — Mielellänne saatte sen tehdä, neiti. Emmehän me voi sen enempää kuin lyödä lapset sinisiksi ja keltaisiksi, ja niin teemmekin joka päivä."

Gertrud-opettaja ei taida olla kovin lempeä hänkään, vaikka yrittääkin parhaansa, sillä hänen sanojensa mukaan "Tottelemattomuudesta ja kihokyntisyydestä saavat sormet lyönnin". Tästä seuraa, että Tingbomin lapsista yhden mukaan "Äiti sanoo, että opettaja on tullut opettamaan eikä lyömään meitä", josta taas seuraa, että rangaisuuksena opettaja vie kurittoman oppilaan "huoneesta pois pimeään komeroon.  — Seiso tuossa, kunnes olet kiltti ja pyydät anteeksi, hän sanoi lyhyesti."

Kunniamaininnan annan näille luonnehdinnille:

"Mihin jouduttaisiinkaan, jos jatkettaisiin tähän surettavaan suuntaan; mitä oli tuleva kansasta, jonka kaikki jäsenet luulevat olevansa luodut johtamaan eikä tottelemaan; toinen huutaa mustaa valkeaksi, toinen valkeaa mustaksi, ja jokainen on mielestään oikeassa hulluine väitteineen? Tosiaan, sellainen kansa seisoo, jollei juuri perikatonsa partaalla, niin kuitenkin hyvin lähellä sitä."

---

"Mutta vuosi vuodelta kävi aurinko voittoisammaksi, mustista kyhmyistä putkahti pieniä kullanvihreitä lehtinuppuja, jotka kasvoivat ja paisuivat, ja vihreys tunkeutui esiin, niinkuin nuoruudenajatukset tunkeutuvat esiin sydämestä, joka ei voi vanheta."

----

Tällä mukana Joken Gutenberg-haasteessa