Urho Karhumäki: Kello soi!

 

Urho Karhumäki:

Kello soi

Kirjapaja, 1944

167 s.

Alku: Juna vihelsi, vyöryi hiljalleen asemaa kohti alamäkeen. Jo kolkahti ensimmäinen vaihde veturin pyörien alla,viahti vartijjan koppi, tavaramakasiini, asemarakennuksen pääty. Se oli tuttu asemaseutu. Jänittävää kuitenkin oli nähdä, oliko se mitenkään muuttunut, oliko setä lähettänyt hevosen noutamaan a jos oli, niin kenet. Heikin Vapulla vaiko Hannun Leimulla?

Loppulause: Kello soi.

Sisarukset Risto ja Ritva saapuvat kevään myötä kesänviettoon Haka-Lahtelaan sukulaistaloon maalle. Maalla on serkut Kirsti, joka on käynyt kansanopistoa, ja Hannu. Alussa mainittu Heikki on ilmeisestikin renkimies. Maatalossa on maatalon työt ja lapsetkin saavat kesantopellon viljeltäväkseen. Se jaetaan lasten kesken tasasuuuruisiin palstoihin, joihin kukin saa kylvää, mitä hyväksi näkee. Eletään jatkosodan vuosia. Haka-Lahtelan vanhimmaat pojat ovat rinamalla monen muun nuoren miehen lailla.

Kello soi on hengellissävytteinen teos, jossa ei suoranaisesti saarnata. Kerronta etenee omalla painollaan mukavan juohevasti ilman suuria painotuksia, etenee niin kuin arkipäivän kulku hitaasti ja vakaasti, mutta ei tasapaksuisen tylsästi. Tarinassa on kolmetoista lukua, joissa käsitellään maatalon elämää, kalastusta, marjanpoimintaa, mottitalkoita. Kiintoisa on kuvaus kylän erikoisesta opettajasta, joka harrastaa omenanjalostusta ja jolle on koululaisten pitänyt tuoda tulitikkurasiallinen omenansiemeniä, joista hän sitten on kasvatellut omenantaimia valmistuville oppilailleen. Kylään tulee myös evakoita ja ottavatpa Haka-Lahtelan lapsijoukko oman orpovauvan kasvatikseen. Sotaa sivutaan, mutta ei äänekkäästi. Sota koskettaa ja tuo oman lisänsä arkeen ja elämään, ajatuksiin. Elämä kuitenkin jatkuu, silloinkin, kun suruviestiä tuodaan.

Loogisuusvirhekin oli pujahtanut kerrontaan, kun ensin mainitaan, että "viisi valkoista punaisin ruusuin päällystettyä arkkua" lepäsi kirkon kuorikorokkeella, mutta sitten pystytetään kuitenkin vain  "neljä uutta valkoista ristiä". Surumarssi soi hiljaisena suvisunnuntaina sankarivainajien muistolle, Haka-Lahtelan Antille myös, josta isännänseuraajaa oli ajateltu.

Sanastossa ei mitään kovin kummallisia sanoja ole, joitakin hieman murteellisia ilmaisuja joukkoon kuitenkin mahtuu, kuten esimerkiksi tämä: Tukit tulla juohottelivat..

Hieman kerrontaa kohottavaa hyperbolaakin joukkoon mahtuu: "Onneksi myös hauki alkoi taas nousta. -- --- alkoi painella venettä kohti kuin krokotiili. oli sillä kita! Ja hampaita sata!"

Pidän maaseutukuvauksesta, olenhan itse maaseudun tyttö, enkä voi koskaan lakata painottamassa maan ja maanviljelyksen merkitystä. "Maa lataa ja vetää. Se antaa työssä, sydänmurheissakin, tyydytystä, rauhaa ja iloa. Maajohtoja pitkin valuu vaivan tuska maan multaan."

Arkisen aherruksen lomassa ehditään tekemään  saariretki, kalastamaan ja poimimaan syyskesän marjasatoa, elämään hieman sadunlumoissakin. Mitä hieman mietin, oli joltisenkin erikoinen retkiruoka: keitetyt herneenpalot ja puolukat, joita en ehkä itse tulisi yhdessä nauttineeksi.

Kielikuvien puhuttelevuus

Vähitellen myrsky lakkasi, aaltojen käynti hiljentyi. Odoteltiin vielä vähän aikaa. Pilvet hajosivat, sade lakkasi ja aurinko helahti paistamaan. Eväluodon kviet kohosivat jälleen vedestä. Keveät aallot kuin liehuvatukkaiset lapset hyppelivät kiviä vasten päivän kirkkaassa kilossa.

--

Kirjankannet auki -lukuhaaste kohta 24: Lue  kirja, jonka kansissa on vettä.

Kansikuvassa on kuvattu lapsijoukon saariretkeä yhdessä kylän opettajan kanssa.Harmillista, että kuvittajasta ei ole mitään mainintaa. Kansikuvitus on kuitenkin tyylikäs.