Leon Weliczker Wells: Jobin poika!

 

Leon Weliczker Wells

Jobin poika

Alkuperäisteos:Pour que la terre se souvienne

Suomentanut Reino Hakamies

WSOY, 1965

336 + 1 s.

Kamala, järkyttävä, hirveä, synkkä, ahdistava, pimeä jne ovat laatusanoja, jotka kuvaavat tätä teosta. Tosin ensimmäiset 41 sivua ovat valoisia, kiinnostavia, elämää sykkiviä. Kaikki muuttuu kun natsit marssivat Lvowiin, Stojanowiin ja lopulta kaikkialle Puolassa,  sinne, missä teoksen kirjoittaja perheensä kanssa asuu. Yksikään juutalainen ei enää ole turvassa. Kirjoittaja menettää vuosien kuluessa koko perheensä ja joutuu itsekin Janowskan keskitysleirille  ja 'kuolemanpartioon' avaamaan joukkohautoja ja polttamaan ruumiskasoja.

Kuinka kukaan voi selvitä järjissään tällaisesta, keskeltä kuoleman kauhuja, epätoivoa, epäinhimillisyyttä, pimeyttä, epätoivoa. Kuinka kukaan voi enää elää tällaisten muistojen keskellä, mietin. Kuinka minä voin lukea tällaista teosta? Teosta, jossa ei alun jälkeen ole  mitään kaunista, vain murhetta mustaa. Aika ja tapahtumat herättävät monia kysymyksiä, ennen kaikkea, mitä minä olisi tehnyt vastaavissa oloissa. Noussut natsihallintoa vastaan, kieltäytynyt toimimasta annettujen määräysten mukaan, pelastanut oman nahkani ja paennut maasta, tuntenut syyllisyyttä, että en pysty auttamaan ketään. Niin monia kysymyksiä vaille vastausta.

Jobin poika on naturalistisen realistinen kertomus erään silminäkijän kertomana tapahtumista Euroopassa 1939-1945. Kerronta kulkee hieman vaihdellen minä-muodossa, jossa menneisyys ja sodanjälkeinen aika-aspekti (futuurisuus) sekoittuu hetkeen, jota kuvataan. Genreltään teos on elämänkerrallista sotahistoriaa, todellisuutta kuvaava. Kirjailijaa vie eteenpäin halu kertoa tarinansa, todistaa todeksi nämä kauhun hetket ja pimeä todellisuus, ettei kukaan näihin julmuuksiin osaaottanut voisi vierittää syytä toisten niskoille, kieltää tai sanoa, että "kyllähän puolalaiset tai ukrainalaiset olivat paljon pahempia kuin saksalaiset". Teoksen alkuperäisnimi "Maan muistettavaksi" kertoo motiivista kaiken.

Tässä kirjassa ei juurikaan ole huumoria. Tämä on hyvin ahdistava teos, tunteisiin, syvälle ihon alle menevä. 

 

Olemme isiänne ja äitejänne. Me olemme teidät kasvattaneet, me hoidimme teitä, kun te olitte pieniä. Ja nyt te säälittä viskaatte meidät tähän nuotion! Mutta ei heillä ollut oikeutta puhua niin kuin ei meilläkään - heitäkin vahdittiin. Muussa tapauksessa kai he antaisivat meille anteeksi, sillä he tietävät, että tottelemme heidän pyöveleitää vain ruoskien ja konepistoolien uhan alaisina. Kyllä he varmasti antaisivat meille anteeksi, isämme ja äitimme, jotka palavvat meidän silmiemme edessä, jos voisivat sillä lailla säästää meitä kärsimyksiltä. Mutta me, minkä me sille mahdamme?

Isä, koska sinun oli kerran tultava tänne. 

Miksi en saanut tehdä sinulle seuraa?

Kuolema olisi ottanut meidät molemmat samalla kertaa, ja kaikki olisi tapahtunut loppuun asti.

En olisi tänään yksinäni sinun hautasi reunalla.

Eikä minun olisi pakko polttaa ruumistasi, ennen kuin liityn seuraasi. 

 

Kirkko ja kaupunki -lehden lukuhaaste kohta 39: Kirja, jonka nimeässä on raamattuviittaus.

--

Kirjan on lukenut myös Pauliina, jonka ajatukset teoksen äärellä on lukemisen arvoisia.