Natalia Pflaumer: Perheeni!

 

Natalia Pflaumer (kertoja)

Olga Ziv (kirjalliseen asuun muokannut)

Alkuteos: Mojá semjá

Suomentanut Lauri Kemiläinen

Tammi, 1945

227 s.

Aloitus: Bronnyikadun varrella sijaitsevassa huoneistossa oli hyvin ahdasta.

Lopetus: Niin, tulevia päiviä!

Perrheeni on nimensä mukaisesti kertomus perheestä. Kertoja on Natalia Pflaumer. Hän on syntynyt 1878 aviottomana lapsena.Varhaisimman lapsuuden hän on asunut veljensä Misan kanssa talossa, jonka omisti täti Julia, kätilö,

Huoneistossamme oli paljon pimeitä soppia. Lastenkamarissamme, joka oli omituinen, pimeä huone, ei ollut edes ikkunoita. OIkeastaan sitä oli vaikea nimitätäkään lastenkamahhriksi. Siellä ei ollut mitään valoisaaa, iloista ja kirkasta. Huoneessamme ei ollut edes leluja -noita rakkaita rikkinäisiä nukkeja, karvattomia karhuja palikoita, vaunuja ja muuta sellaista. Ei ollut äitiäkään. 

Aina välilä Natalia pääsee käymään isänsä ja täti Siman luona. Kun Natalia on 15-vuotias, hänen isänsä on kuollut ja hän asuu Sima-tädin luona. Tädin sisäkkö Varja paljastaa Natalialle salaisuuden. Hän on Sima-tädin aviottomana syntynyt tytär. Natalia ei enää viihdy tätinsä luona. HÄn lähtee opiskelemaan, alkaa kotiopetttajaksi ja avioituu Insinööri Pflaumerin kanssa. Opettajan toimiessaan Natalia on kärsinyt kylmyydestä ja kokenut kovia aikoja. Natalia saa kuulla, että hän ei pysty saamaan lapsia.

Perheeni on mielenkiintoinen kirja, jota luin hyvillä mielin ja innostuneena. Natalia tapaa ensin pienen Sereza-pojan, joka taluttaa sokeaa miestä. Natalia ottaa pojan hoiviinsa. Serezasta tulee Pflaumerien ensimmäinen lapsi. Kaikkiaan lapsia kertyy vuosien mittaan kuusi. 

Tässä on paljon lapsenkasvatuksellisia seikkoja. Nataliasta ja hänen miehestään tulee kuuluisia. "Että noin vain ottaa huolehtiakseen lapsista, jotka ei edes ole omia." Heistä tehdään juttu Komsomolskaja pravda -lehteen, jonka jälkeen perhe saa valtavasti postia. Muun muassa eräältä puna-armeijalaiselta, joka lähetti Kaukoidästä Valjalle ja Vasjalle (sisarukset, jotka on myös tulleet perheeseen) ihastuttavan itsesäveltämänsä laulun pienestä siperialaisesta karhunpojasta.

Teos alkaa 1800-luvun lopusta ja päättyy 1939 paikkeille. Vallankumousajat sivuutetaan, niihin ei viitata ollenkaan.  Neuvostoliiton politiikkaankin viitataan hyvin vähän, tosin tämä poliittinen puoli alkaa näkyä aivan loppupuolella enemmän. 

Erikoiselta tätä taustaa vasten kuulostaa maininta: - Mitä Pinkerton-seikkailuja te, kansalainen minulle oikein kerrottekaan. Nataliasta on tullut avustaja poliisilaitokselle, jonne kertyy katulapsia, joita sitten pitää ohjata lastenkoteihin tai vähän karumman kuuloisiin oloihin, joihin joutumista lapset pelkäävät. Natalia on saanut kuulla Vovalta (jonka hän on ottanut hoteisiinsa osaksi aikaa) , että eräässä lastenkodissa tapahtuu varkauksia, mihin laitoksen johtaja tuntuu suhtautuvan perin penseästi.

Kuitenkin kaikitenkin, vaikka lopussa viitataan Isä Staliniin ja rivien välissä on havaittavissa tietynlaista hapatusta pidin tästä teoksesta todellakin paljon. Tässä oli tunnetta ja hyväntahtoisuutta, sydämen sivistystä ja heikoista välittämistä. Eikä kerrontakaan ollut yhtään hullumpaa. Sujuvasti ja luontevasti tämä eteni.

---.

Helmet lukuhaaste kohta  40: Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole